No nyt on spinnattu..

Pitihän sitä ennen joulua vähän hikoilla.. Toisaalta vähän ei kyllä kuvaa yhtään sitä meininkiä. Pitkään aikaan ei oo nähty niin hikisiä treenivaatteita kuin spinnauksen jälkeen! Mieletön meininki oli tunnilla ja tsemppi päällä ihan täysillä. Mielettömän hauskaa puuhaa!

Huvittavaa oli myös seurata tunnilla olevaa superspinnaaja miestä, joka veti tuulitakin päälle ja pisteli menemään lähinnä koko ajan täysiä. Siinä sitä vasta jalat kävi ja hiki roiskui.

Joulun jäljiltä on havaittavissa hieman paisumista, mutta eiköhän se saada tässä kanssa talttumaan, kun Motivuksen kortille on taas ladattu 10 jumppakertaa lisää (joo, ne edellisetkin oli käyttämättä), kuntosalilla pitäisi myös piipahdella, jooga jatkuu tammikuussa, samalla alkaa myös Zumba, säbää pitäisi pelata, agilityssä juosta kahden koiran kanssa pari kertaa viikossa ja siihen vielä sitten koirien normiulkoilut päälle. Jos tosta jotain päättelis, niin syömään ei ainakaan ehdi.. :)

Kolhuja..

Tuli hieman viime viikolla. Hassu juttu, että ihan pieni kolhaisu voi tuntuakin pitkään ja saada taas epäilemään, onko jalassa kaikki sittenkään kuosissa. Jostain syystä onnistuin ihan ihan pikkiriikkisen kolhaisemaan jalkaa jänteen kohdalta porrasrautaan. Siis todellakin vain pieni hipaisu eikä mikään potku. Sekös alkoi sitten pistellä ja tuntuu siltä, että säikeitä menisi pikku hiljaa poikki.
Pelaamaan piti kuitenkin lauantaina päästä ja pääsinkin. Jalan tilaa koitin varmistella neopreenituella. Jos ei muuta, niin pysyy ainakin lämpimänä. Kyllähän se siinä pelin tiimellyksessä sitten unohtuikin, että jalassa jotain olisi. Pelin jälkeen unohtaminen oli hippasen vaikeampaa, kun hieman sähkötteli menemään illalla.
Sunnuntaina nilkka oli hieman kankeahko, mutta kankeuskilpailun voiton vei kyllä lonkka. On se kumma. Mahtaakohan siitä tulla ongelmia tulevaisuudessa kulumien merkeissä ?

Se pelätty juttu

Niin, no nyt sekin on koettu. Keväästä asti on pienellä pelolla odottanut mitä tapahtuu, jos tuo jalka nyt sattuisi kramppaamaan. No nyt sitten kramppasi ja ihan turhaan on tullut pelättyä. Ei nimittäin tuntunut mitenkään normaalia pahemmalta. Onhan se superinhottavaa keskellä yötä saada sätkäys ja hetken aikaa piehtaroida, kun ei oikein tiedä miten päin sitä olisi.

Liikkuvuusharjoittelu vähän niin kuin kaikki muukin harjoittelu on ollut viime aikoina minimissä, mutta josko sitä ensi viikolla ottais itteään niskasta kiinni ja tsemppais tässäkin asiassa (taas!).

Viikonlopun juoksentelut ja joogan arvaamaton vaikutus

Tosiaan tuli sitten juoksenneltua oikeastaan koko viikonloppu agilitykentillä. Sunnuntaina alkoi koirankin olemaan niin finaalissa, että ohjaaja onnistui olemaan sen edellä hyvissä ajoin.. No lonkkahan siitä taas sitten alkoi vihoittelemaan eikä kotimatka ollut lauantaina kaikista leppoisin ajaltava, kun puolessa välissä alkoi puutumus iskeä peräpäähän ja selkään. Kotiin kuitenkin päästiin. Edelleen on vähän hämärän peitossa miten ne Suomen ja maailman parhaat ohjaajat näyttää liikkuvan niin rauhallisesti ja hötkyilemättä siellä kentällä ?

Maanantaina oli vuorossa parin viikon tauon jälkeen jooga ja siellä sitten löytyikin venytettävää ja pinnistettävää. Parhaiten edelleenkin venyy takareidet, kun pitäisi käsiä saada lattiaan. Siihen voisi oikeastaan jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kai se olis sallittua tehdä niin kotonakin, mutta toistaiseksi on jäänyt kotivenyttelyt aika minimiin..Tiikerinloikilla tehtiin punnerruksia ja kuinkas ollakaan, allejakin kiristi seuraavana päivänä! Ehkä siinäkin tuli vaihteeksi tehtyä jotain oikein. Jokin nyt paukkuu tällä kertaa toisessa lonkassa kuin tavallisesti, ehkä se virheasento alkaa pikkuhiljaa suoristua.

Edelleen on käymättä spinnaamassa taikka pumpissa, mutta josko nekin saisi ujutettu tämän viikon ohjelmaan..

Heräämisen sietämätön vaikeus

Sitä tää pimeys teettää. Aamulla ei meinaa päästä ylös sängystä ja vaikka ylös pääsisikin, niin oikeasti hereillä ei olla kuin vasta n. klo 16-17 ja siitä sitten eteenpäin iltavirkku häsääkin kaikkea mahdollista eikä nukkumaan pääse ennen 1. Huh huh. Eli pikkasen toi sisäinen kello tikittää väärää aikaa..
Nyt rytmi koitetaan kääntää oikeampaan wake up lightin avulla. Eli puoli tuntia ennen herätystä alkaa kellomasiina sitten pikku hiljaa tuuppaamaan valoa huoneeseen enenevässä määrin. Ekat aamut on ainakin ollu ihan positiivisia ja rytmiin päästy paremmin kiinni.. Taitaa siis toimia tuo vehje.

Ampumapainia ja muita vastoinkäymisiä..

Perjantaina kylmiä väreitä meni pitkin selkäpiitä, mutta ei muuta kuin Finrexiniä nassuun ja koirien kanssa kirmaamaan agilitykentälle. Torjuntaa ehkä suoritettiin hieman myös glögin ja terästyksen muodossakin. No ei tullu tautia ei.

Eli lauantaina suunnaksi sitten sählykentät! Eka peli olikin ihan kivaa touhua ja ehkä jo salibandyn näköistäkin. Siitä voitto kotiin lukemin 4-2. Toinen peli olikin sitten jotain ihan muuta. Huh huh! Ihme ilmapalloilua, ryntäilyä, pystypainia ja kaikkea siltä väliltä. Yhtään pelaamista ei helpottanu se, että itse tuli sitten jostain syystä pelattua kaverin laitaa eka erä. Jotenkin ei vaan menny jakeluun, että kumpi on vasen ja kumpi oikea. Siis lähinnä minulle. Eikä se pelikaverikaan siitä valittanut kuin vasta erätauolla. Muutenkin tuli tunaroitua oikein urakalla. Ihan hirveetä. Voitettiin kuitenkin täpärästi 3-2.

No epäonnihan siitä sitten kuitenkin jatkui. Muutaman päivän ajan on jo auton takarekkari roikkunut, kun toinen muoviruuvi meni ja katkesi. No tämä korjattiin nyt sitten pinkillä villalangan pätkällä. Pysyypähän ehkä ainakin mukana. Kun pelit kaverit oli heitetty koteihinsa, niin suunnaksi oma koti, joka olikin yllättäen aivan pilkkopimeänä. Niin, eipä tullut mieleen se, että oli sovittu saunomaan menosta ja haaveet ruuan valmiina olosta rusentuivat sitten siihen. Kotona ei todellakaan ollut oikeastaan mitään syötävää ja pikkasen alkoi siinä vaiheessa nälkä olla, kun päivän ainoa ateria oli ollut aamiainen.. Kuin kiusaksi oli jääkaappiin jäänyt n. sentin rantu Saarioisten makaroonilaatikkoa..

No eipä muuta kuin suuntaamaan kohti saunaa, joka onneksi oli vielä lämpimänä ja saunaseuraakin löytyi. Saunasiiderikin tuli matkaan, mutta sille kävikin sitten vähän huonommin pariinkin otteeseeen. Ensin tölkki keilautui pukuhuoneessa nurin kastellen maton, kengät, takin ja lattian.. Toisen kerran tölkillä kävi huonosti, kun koira"kaverit" kohtasivat ja tölkki tuli riitapukarien väliin. No viimeistään silloin oli sitten viimeisetkin pisarat pitkin lattioita.. Se siitä nautinnosta.

Sauna oli oikein hyvä puusauna, pesuveden laatua voisi kuitenkin hieman kritisoida. Vesi oli rusehtavaa ja ämpäreistä otettaessa mukana tulikin sitten aina muutama hämähäkki.. eli eipä paljon innostanut niissä vesissä ruveta sen kummemmin lotraamaan.

No kotiin selvittiin kuitenkin ilman sen kummempia kommelluksia ja ruokaakin saatiin napaan ja kiukku laantui. Tai ainakin vaihtoi paikkaa ja sunnuntaina kiukku löytyikin taas lonkasta. Eipä auta muu kuin lääkkeillä ja lämpötyynyillä kireetä lonkkaa lepytellä. Kai tää tästä vielä joskus helpottaa..

Hameita vai ei..

Tästäkin aiheesta on tullut jo aikaisemminkin kirjoiteltua, mutta palataan taas siihen uudelleen. Joo, jalassa on ja pysyy arpi leikkauksen jäljiltä. Joo, se on ihan näkyvä ja tuskin siitä koskaan täysin haihtuu. Ja joo, aion käyttää kesälläkin hameita ja sortseja siitä sen kummemmin välittämättä!

En aio ikuisesti pukeutua pitkiin housuihin, tummiin sukkahousuihin enkä polvisukkiin, vaikka joku taikka jotkut kauhistelevatkin arpea. Onpahan sitä tullut kuultua montakin kertaa kommenttia siitä, että ettei muka voisi pitää niitä hameita tai sortseja.

Kyllä se nyt niin vaan on, että itseltä tuo arpi alkaa jo unohtua eikä hävetä yhtään sitä esitellä. Kunniamerkki siinä missä muutkin mitalit. Eipä yksi arpi tätä katastrofia kaada.

Joten jos meinaat ensi kerralla kommentoida taikka sääliä minua siitä etten voi muka käyttää muuta kuin nilkkapituisia vaatekappaleita, niin mietipä uudelleen.

Ps. Viime viikon liikunnat jäi vähän vähiin. Ma pelattiin kyllä treenimatsi, Ti treenattiin muuten vaan ja loppuviikosta vedettiin agilityä täysillä (ainakin aina kun muistettiin). Tuloksena se, että tulikin sitten lipaistua liian aikaisin, kun lonkka tästä kaikesta taas kuormittui ja viikonloppu meni lepäillessä ja särkylääkkeitä napsiessa.

Urkkaa urkan päälle..

Viimeisten päivien urkat on menneet suurinpiirtein näin: agility-sähly-sähly-humppa-agility-sähly-sähly.. Jooga jäi repertuaarista maanantaina väliin, kun possunuha vähän vaikutti käden toiminnassa. Ihan hyvin siis on tullut harrastettua viimeiseen 5:een päivään taas liikunnointia. Tällä kertaa ei myöskään lonkat ole lyöneet täysin lukkoon, mutta kai sitä voisi jotenkin vähän taas vanuttaa itseään.
Tarkoitus olis tällä viikolla vielä ehtiä sählyn lisäksi salille ja joko spinnaamaan tai paceen. Saas nähdä miten käy. 2xagility on tiedossa viikonloppupuolella ja toisena kertana on tarkoitus veivata parikin tuntia ihan valvovan silmän alla. Ja kun näitä harrastuksia ei vielä ole tarpeeksi, niin vuoden vaihtumisen jälkeen tarkoitus siis startata siinäkin lajissa.

Katsotaan miten nuo suunnitelmat sitten toteutuu..

Saappaista

Jotain ihmeellistä tässä on tapahtunut kesän aikana, kun voi havaita ettei saappaat enää vaan sujahda jalkaan. Keväällä leikkauksen jälkeen saappaat suorastaan hölskyivät jalassa ja niihin olisi saanut tungettua lahkeen, jos toisenkin.

No nyt tilanne on toinen. Vasemman eli operoidun jalan puoleinen saapas solahtaa kohtuullisesti kiinni. Jalkahan on vähän eri mallinen kun oikeakinttu. Länkisääri suorastaan. Mutta se oikea jalka, joka on salaperäisesti muuttunut muskelipohkeeksi. Tai no, ei sitä nyt voi muskeliksi kutsua, mutta paksumpi kuitenkin kuin kaverinsa. Vetoketjun kanssa saa taistella ja pari viikkoa sitten työpäivänä piti loppupäivästä suorastaan pitää vetoketjua auki, kun se alkoi painamaan lihaa niin kovin.

Muutenkin ihmetyttää kenelle niitä saappaita tehdään, kun ei kaupasta tahdo löytyä sellaisia mihin saisi sen pohkeensa tungettua. En kuitenkaan pidä omia pohkeitani NIIN suurina, että ne olisivat poikkeukselliset. Tietty strech-vartiset menee ihan kivasti, mutta nahkaisten kanssa ollaan ongelmissa. Jos varsi istuu yläpohkeesta, niin nilkassas onkin sitten isokurttu.

Toinen homma mikä on nyt lävähtänyt silmille on allit. Jep. Keväällä ne oli vielä ihan kivassa kuosissa, kun kepeillä kikkaili menemään, mutta sen jälkeen onkin tullut lörpsähdys. Kai sitä pitää niitäkin alkaa enemmän rääkkäämään kuntosalilla ja himassakin, kun ei ne oikein rääkkäidy sählykentillä. Johtuneeko se sitten siitä, ettei sillä mailalla tule kovin kovasti siellä huidottua..

Yleisön pyynntöstä..

Koitetaan taas kirjoitella tänne vähän tiheämmällä aikataululla. Tosin kirjoitusten harventumisia voi perustella sillä, että aikas vähän on nykyään enää akillekseen liittyviä juttuja. Eli voiton puolella ollaan kintun kanssa, vaikka se välillä päähän vähän ottaakin. Ei siis paraneminen sisänsä vaan, että välillä tulee huomattua kuitenkin pientä rajoittuneisuutta liikeradoissa ja käytössä.

Kuten esim. viime viikonlopun jäljiltä oli melkoisen kireä nilkka ja lonkka ottanut itseensä "tyttönä juoksentelemisesta". Maanantain jooga oli kuitenkin hyvä homma ja taas vanuttiin senttejä. Ohjaaja korjaili myös lantion vinksottamisia ja ehkä ne oikeat ja normaalit asennotkin vielä joskus saadaan palautettua. Lootusasennot jäi lähinnä muistuttamaan aitajuoksian asentoa, kun ei sitten se lonkka antanut periksi taittaa jalkaa kovinkaan paljoa. Nilkkojen ojentaminen alkaa pikku hiljaa sujua eikä suonenvetokaan enää iski ihan heti jalkapohjan kireisiin jänteisiin ja lihaksiin.
Tiistaina testattiin jalan kestävyyttä sählykentällä ja melko huolettomasti sitä taas alkaa uskaltaa mennä laitakahinoihin ja ottaa spurttejakin. Tosin nyt huomaa taas oman laiskuuden yrittävän hiipiä lämmittelyvaiheessa eikä lenkki oikein maistuisi, mutta sinne se on vaan lähdettävä. Josko sillä olisi jotain vaikutusta ja paikat ei napsahtaisi ihan heti tositoimissa.
Tosin on tuossa jalassa nyt sen kaliiberin rusetti, että tuskin tulee ihan heti katkeamaan, mutta en tohdi edes ajatella miten toisesta katkeamisesta selvittäisiin.

Jalan testausta oikein urakalla

Perjantaina juostiin parisen tuntia agilitykentällä, lauantaina pelattiin viiden tunnin golf-kiekka ja sunnuntaina parit sählypelit siihen päälle. Sunnuntai-iltana tuli vielä yllättäen venyteltyäkin illalla ja jopa annettua lämpöhoitoa tuohon operoituun jalkaan, jotta voisi nilkkaakin venyttää.
Nilkan venyttäminen on pieni muotoinen prosessi, kun pitää koko jalka polvesta alaspäin lämmittää, kun on vähän kireenä erinäiset jänteet ja lihakset nilkasta alkaen. Nilkkaa saatiin kuitenkin vetreämmäksi ja tätä täytyy nyt sitten jatkaa tästä eteenpäin. Myönnetään, että tämänkin olisi voinut jo tehdä aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Melko jännää on sekin, että vaikka jalassa näkyykin aikamoiset arvet ja niiteistä pilkut, niin iho alkaa olemaan jo aika sileä arven kohdalta. Nopeasti siis tuokin korjaantuu vaikka väritys nyt paljastaakin vielä arven. Ehkä pitäisi vaan kasvattaa kunnon säärikarvat peittämään.. :)

Sählää..

Eli lisää pelejä ja meininkiä. Viime tiistaina otettiin mittaa vanhoista joukkuekavereista, jotka nykyisin kirmaavat Sb Vantaan riveissä. No voittohan sieltä tuli lukemin 5-1 tjsp. Ihan kiva peli, joskin jalka vielä vähän nikotteli sunnuntain peleistä ja vielä enemmän tämän matsin jälkeen. Keskiviikkona könkkäiltiin viimeistä kertaa tänä syksynä koirakoulussa. Ihanat oppilaat lähettiin nyt kotiin treeneilemaan ja keväällä taas uudestaan.
Perjantain Agilityssä ei sitten enää oikeastaan juostukaan kunnolla. Sen verran jalkaa nyt on tullut rasitettua, että nilkuttamiseksi meni. Eikä varsinaisesti kentän pehmeät kohdat ja jalan luistaminen auttanut asiaa.. Ei muuta kuin kylmää jalkaan ja punaviiniä kyytipojaksi, jotta taas lauantaina oltiin pelikunnossa golfkauden päätöskisaa ja jälkipelejä varten. Pelit eivät menneet kovin häävisti ainakaan omalta osalta, mutta ilta oli sitäkin kivempi. Sunnuntaina sitten makoiltiinkin oikeastaan vain sohvalla ja lonkka kertoi omaa tarinaansa siitä, että jotain on tullut tehtyä. Kovin paljon huonommaksi ei jäänyt olkapääkään, kun tuli sitten sellainen kiskaisu tehtyä kentällä, että sielläkin joku naksahti..

Korkokenkiä ja sisäpelitossuja..

Lauantaina tehtiin historiaa siinä, että kavereitten häihin lähdettiin hippasen korkeammat korot jalassa. Hippasen alkoi mennä päkiät puuduksiin, kun toimistusta kuunneltiin, mutta muuten ei mitään ongelmaa. Turvallisuussyistä sitten siirryin tanssien alkaessa matalampiin kenkiin. Jatkoilla huomasin myös jalkaani tulleen tohvelit.. Olikos tää joku Tuhkimo-tarina ? :)

Seuraavana päivänä oli sitten hyvä jatkaa laittamalla sisäpelitossua jalkaan kauden avauksen merkeissä. Aamupeli jäi suosiolla väliin ja tokaan peliin sitten toivuttiin ensin toimitsemalla ja valmentajan tuomalla Feast-aterialla. Uudet tulee puhaltaa ja siitä johtuen sitten lämmiteltiinkin ihan huolella ennen peliä. Peli oli tiukkaa vääntöä ja tilanteita riitti. Taisi myös tapahtua se pelkäämänikin asia ja joku kalautti haavakohtaa mailalla, mutta onneksi siitä ei sitten mitään sen kummempaa seurannut. Omina saavutuksia ihan hyvä rutistus ja yksi syöttöpiste. Tiistaina jatketaan harkkapelin merkeissä.

Lontoo takana ja venyttely edessä..

Sen verran tuli siellä viikonlopun aikana patikoitua, että melkolailla jumahtanut olo on nyt lonkassa. Eilen sitä jo hieman joogassa vanutettiin, mutta paljon enemmän pitäisi vielä jaksaa venyttää ja vetreyttää. Eikä olisi pahitteeksi, jos sattuisi hierojallakin käymään.

Koko nilkka on aikalailla oikeastaan turvoksissa ja ei oikein ojennu juuri mihinkään. Eilen joogassa meinasi myös tulla kunnon krampit jalkapohjaan, kun nilkkaa piti oikein ojennella. Jänne on vielä osittain todella voimatonkin ja tietyissä venyttelyasennoissa tuntuu melko ilkeältä ja aivan holtittomalta. Voimaa pitäisi siis koipeen saada ja sen treenaamista tehdään nyt korkokenkien avulla.. :)

Tänään olisi vuorossa eka ihan oikea säbämatsikin, mutta pelottaa kyllä niin pirusti jääkö sitä ihan täysin jalkoihin ja muiden armoille ?

Treenit jatkuu

Nyt repertuaariin saatiin mukaan jooga, joka ei aina olekaan niin mukavan tuntuista vaan suorastaan kidustusta! Sen verran on lihakset ja erinäiset säikeet pinkeänä, että melkoisen imakalta tuntuu venyttäminen. Mutta kaipa se tästä, ainakin liikkuvuus tässä varmaan paranee, kun syksyn ajan itseänsä vanuttaa. Maanantaina, kun muutaman tunnin istumisen jälkeen lähti liikkeelle, niin meinasi matkanteko tyssätä alkuunsa, kun lonkka jumiutui. Onneksi tilanne laukesi minuutissa ja matka jatkui..
Maanantain Joogan ja tiistain supersählyn jälkeen kävely oli hieman pökkelömäistä ja nilkuttavaa, mutta treenattava on!

Nyt kinttu lähtee tervehtymään Lontoon suuntaan!

Yllättäen taas sählyä..

Viikon piti alkaa joogalla, mutta koska salin ovet eivät auenneet meille niin uusi sen suhteen sitten taas viikon kuluttua. Maanantai-liikunnaksi olisi tarjolla myös työpaikan sählyä, mutta jotenkin nyt kallistun tuon joogan puoleen, kun sitä liikkuvuutta tarvittaisiin tuohon jalkaan.
Sählyt tulee kuitenkin hoidettua tiistaisin Falkkareiden kanssa.

Maanantaina tuli siis tällä viikolla otettua sohvaterapiaa ja lepuuteltua. Tiistaina edessä oli korruptiogolfit St.Laurencessa Jeans S:n poikien - Antin ja Jukan - seurassa. Outille vielä kiitokset, että uskalsi minut pelikaverikseen pyytää greensomeen. Saatiinhan me aikaan kuitenkin kaksi birdietä, joita muuten ei kyllä pelissä ole nähty sitten vuoden 2003 tjsp.

Golfit ei kuitenkaan tiistaille riittäneet vaan koiratkin tuli lenkitettyä ja sitten suunnattua tiistain sählytreeneihin, jossa odottikin valmentaja Jaltsun tiukka komento. Liekö johtunut siitä vai mistä, mutta töppöstä pistettiin toisen eteen enemmän ja tiheämpään kuin varmaan pariin viime vuoteen yhteensä. Ja pitihän sitä uskaltaa vähän jo enemmän pelatakin.. (joo, ja ihan oikeasti ainakin toisella törmäyskerralla mun maila jäi Minnan jalkojen väliin ja siitä sitten tuli Minnalle kosketus kanveesiin. Kyllä mä koitan sen verran varovainen olla, ettei kasvateta meidän toipilasosastoa enää yhtään..) Kotiin mentiinkin sitten hieman könkäten, kun lonkka taas vähän rasittui ja kotona oli pientä tuskaa selänkin kanssa.

Yllättäen kuitenkin aamulla olo oli ihan jouheva. Kohta edessä hieronta, painopiste varmaankin selässä ja jaloissa, vaikka lomalta paluun jälkeen hartiat ja jännetupet onkin olleet koetuksella..

Lisää sählyä

Ja treenit jatkuu, joskin pelaaminen on varsin neitimäistä. Palloihin ei oikein uskalla mennä eikä kovin kovia spurtteja edelleenkään ottaa. Eniten ehkä pelottaa, että joku löisi tuohon arven kohdalle.. Jotenkin sen vaan tuntuisi olevan niin fataalia. Ehkä pitää jokin suojaus siihen koitaa askarrella tai sitten suosiolla käyttää ihan pelisukkia.

Muuten ottaa kyllä ihan melkoisesti päähän tuo neiteily, kun menevät tuhatta ja sataa ohi vasemmalta ja oikealta. Siihen ei kai muu auta kuin vain itse mukaan samaan vauhtiin. Tuskin ne muut rupeaa hidastelemaan siellä kentällä. Kaikesta huolimatta on nyt lisenssi hommattu ensi kaudeksi. Ihan vaan siksikin, että jos jotain nyt sattuisi tapahtumaan. No tuskin tulen mitään korvauksia mistään saamaan, kun voivat vedota tuohon vammaan taikka sitten muuten perussairauteeni, mutta pieni toivo edes siitä, että saisi hoitoa, jos sitä sattuu tarvitsemaan on kuitenkin olemassa.

Taas on tänään sitten könkkäilty, kun on nilkka ja lonkka jumeksessa. Sekä selkä myöskin. Ehkä siellä sittenkin on joskus jotain lihaksia ollut. Ei auta muu kuin jatkaa harjoituksia, vaikka saattaapi olla ettei virallisiin peleihin ihan heti tule lähdettyä.

Back in Business

Elikäs sählykentällä!
Niin siistii touhua juosta ja lämää täysii..!! Ihan hyvää siis tehnyt tauko ja peli-ilo on taas tullut takaisin. Enää pitäis saada sitten se käsi-silmä-jalka-koordinaatio toimimaan ettei ne pallot menis säbämaalin sijasta koripallotelineeseen, laidan yli tai muutenkaan holtittomasti yltympäriinsä.

Jotain outoa oli myös tapahtunut kanssapelaajissa.. Siis paikka haettiin ja kavereille syöteltiin ja siinähän sitten oltiin pakkina ihan hätää kärsimässä, ku nää ajatuksen nopeat kaverit sinkoili edestakaisin eikä oikein tienny mihin ite olisi menny. Hienoa! Tää ei voi tietää muuta kuin hyvää.. siis lähinnä se, että peliä saatiin noin kivasti rakennettua..

Mieleen muistui myös se, että ei oo kauhean kiva ottaa niitä vetoja vastaan. Jalat ja kädet ja vähän siltä väliltäkin sai kyllä omat osumansa. Ai jai!

Nukutun yön jälkeen päivä onkin sitten lähtenyt käyntiin hieman linkaten. Ei mitään pahaa, kunhan ilmeisesti rasituksesta ottaa itseensä. Eilen illalla myös hieman oli havaittavissa "sähkötystä" arvessa, mutta veikkailisin, että sieltä vaan viimeisetkin kiinnikkeet alkaa irrota, kun ei tuo kipu nyt niin kauaa kestänyt.. Ensi viikolla taas sitten lisää!

Comeback

On vähän niin ku aikataulutettu tälle illalle. Vähän etuajassa, mutta jos sitä vaikka ottais vähän rauhallisemmin ? Reilun kuukauden kuluttua alkais kausikin, mutta ekoista matseista likat saa kyllä selvitä ilman mua.. (Ihan vaan siksikin, että sattuu edellisenä päivänä olemaan kavereitten häät.. :)

Eilen illalla tuli juostua lenkkikin. Eikä pöllömmältä tuntunut. Mitä nyt taas toisen jalan varpaat puutuvat kuten puolivuotta sittenkin ja yhteen varpaaseen tuli rakko. Sykehän luonnollisesti pompsahtelee pienemmästäkin korkeaksi, joten jokunen kerta saa noita lenkkimaastoja hinkata, että se kadonnut peruskunto sieltä löytyy.

Ja todellakin voi sanoa, että omalta osalta tää parantuminen on sittenkin sujunut melkoisen hyvin, kun taas kuuli lisää siitä toisesta akillesjännepotilaasta, jonka jalkaan on nyt kiinnitetty paineistuslaite, jonka pitäis parantaa verenkiertoa ja poistaa kudosnesteitä ja nopeuttaa paranemista. Tosin siis siitä leikkauksesta taitaa olla jo se 2 kk ja haava edelleen auki eikä tietoa meneekö se kiinni. Jos ei mee, niin pitää avata uusiksi, tsekata onko jänne lähtenyt paranemaan vai onko siinäkin huonoa kudosainesta, ehkä joudutaan tekemään ihonsiirto ku tossa kohti ei oo kauheasti ylimääräistä ihoa..

Eli todellakin tähän nähden mulla on mennyt tää homma ihan loistavasti, vaikka aluksi hatutti ku haava ei ekan kolmen viikon aikana meinannu mennä umpeen 0,5 cm:n matkalta ja arpi on melkoisen kokoinen, mutta olkoon niin. Nää on kaiketi niitä elämisen merkkejä!

Miten paraneminen edistyy ?

Sitä on kysynyt monikin ja moneen otteeseen. No hyvin kai ?

Enhän minä tiedä miten tän olisi pitänyt mennä ja onko tämä nyt edennyt normaalisti vai mitä. Viimeinen tsekkaus oli silloin vappuaattona ja kotiin passitettiin kaksipuolisen A4:n kanssa. Niitä ohjeita piti noudattaa.

No niistä on hieman poikettu:

- On ajettu aikaisemmin autoa kuin 12-viikkoa leikkauksesta. No liikkeellehän piti päästä ja se tehtiin heti, kun jalalla jaksoi kytkintä painaa.

- Hyppiä saisi vasta ensi kuussa. No innostuksissaan sitä on tullut pikku pomppuja otettua. Yleensä innostus on tapahtunut golf-kentällä ja pomppimisella on yritetty käskyttää putti kaartumaan oikeaan suuntaan. Muuten ei kyllä ole tullut kovasti mieleen loikkia. Saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa sekin asia jää selkärankaan.

- Juokseminen, no sitäkin tehtiin etuajassa, ei kauhean rauhallisesti eikä välttämättä pehmeällä alustalla. Se, joka pystyy kisaamaan koiran kanssa agilityä rauhallisesti, niin nostaa käden pystyyn.. (Papun kanssa tehtyjä suorituksia ei lasketa.. :)

- Venyttelyt, no ne on jääneet, kuten jää monesti muutenkin. Siitä johtuen nilkka on siis jäykähkö, ja tässä asiassa todella tulee nyt skarpata. Samoin ovat unohtuneet päkiälle nousut ja tasapainolaudan käyttö. Ei kai muuta kuin kotiin ja kaivamaan ne esiin.

Näistä huolimatta sanoisin, että melko hyvin menee vaikkei jänteeseen pääsekään kurkkimaan. Juuri luin toisesta toipilaasta, jonka haava ei meinaa sulkeutua, sulamatonta lankaan pukkaa haavasta ja nyt haavaa putsataan sitten siten, että haavaan on tehty reikiä, joista pujoitetaan "puhdistusliinoja" sisään ja vedetään ulos toisesta päästä, jotta huonot kudokset saataisin pois ja pareneminen käytiin. Tämä tapaus joutunee käyttämään walkeria pidempään kuin kahdeksan viikkoa.

Jeps. Melko nopeasti siis tässä on vierähtänyt puoli vuotta ja parin viikon kuluttua olisi edessä paluu sählykentillekin.. Kunhan ei vaan sattuis mitään.. :)

Pitäisi jaksaa yrittää..

tehdä niitä liikkuvuustreenejä. Plääh. Treenit on siis pääasiassa olleet vaan sitä peruskävelyä ja golfkiekkoja. Hirveästi ei ole jaksanut panostaa venyttelyyn, vaikka syytä olisi. Tälläkin viikolla olen muutamaan kertaan huomannut kuinka kireänä jalkapöydän lihakset ovat. Tähän siis pitää panostaa. Ja nyt ehkä on taas aikaakin, kun lomat on lusittu ja palataan arkeen.

Sinänsä on ollut ihan hauska huomata sekin, että peliseuraksi golfissa sattuneet tyypit uskaltavat ehkä kiekan puolivälissä kysyä, että akillesjännekö on leikattu. Sinänsä hupaisaa, että aina on ollut kyse miehistä ja olisi tehnyt mieli kuittailla, että " Jaa, kinttujako täällä oikein zuumaillaan? ". No joo, ihan kivaahan se on, lisäksi toisella kertaa kysyjä oli itse fysioterapeutti ja toisella kerralla päästiin sitten vertailemaan arpien kokoa ja sijoittelua.

Ehkä se lääkärin kirjoittama fyssarilähete pitäisi käyttää kuitenkin, sen verran on tuo kävely vielä sekaisin, että lonkka kuormittuu melkoisesti kävelystä ja paikalla seisominen alkaa pidemmän päälle olemaan epämiellyttävää. Kunhan vaan ehtis ja jaksais..

Kolopalloa urakalla

.. ja kävellen. Tällä kertaa kokonaisia kierroksia. Pakkohan se oli jossain vaiheessa sitäkin kokeilla. Aloitettiin 23.7 torstaina Paulan kanssa Hirvihaaran kentästä. Hommahan toimi!! Ja pelikin meni ihan kivasti, ilma oli hieno ja peliseurakin oikein letkeää!
Olipa ihme tunne, kun kierros oli ohi! Jotenkin kyllä tuntuu oikeammalta kävellä se kierros, kuin ajella autolla ympäriinsä.

No, jottei homma olisi siihen jäänyt, niin perjantaina suunnattiin etelän matkalle eli rapakon yli Viroon ja Niitväljaan pelaamaan. Ja taas jalkaisin. Hyvin selvittiin siitäkin kierroksesta ja sateen edestä ehdittiin juuri ja juuri klubille suihkuun ja syömään. Kentällä oli pirusti paarmoja ja kärpäsiä, liekö sitten kuulleet raadon olevan tulossa pelaamaan.. :)

Lauantai chillattiin ja vaan shopattiin eli käveltiin ristiin rastiin Tallinnaa ja illaksi suunnattiin kotiin, jotta voidaan taas sunnuntaina suunnata kolopalloilemaan. Tällä kertaa suuntana Nurmijärvi, jonne pääsy tuotti hieman vaikeuksia, kun Hanko-Hyvinkää tie oli osittain poikki. Ja taas tepasteltiin. Verkkainen kierros otti aikaa viisi tuntia ja rapiat, joten jalkaa testattiin taas kunnolla.

Maanantaina taas lepoa ja tiistaina Master Golfiin jatkamaan suorituksia. Tällä kertaa testattiin jalkaa ja hermoja. Pallot eivät oikein menneet sinne minne piti ja siitä syystä sitten pistettiinkin raudat vaihtoon ja otettiin draiverin hyllystä.

Keskiviikko treenattiin ja tänään torstaina taas suunnattiin Ringside Golfiin. Tällä kertaa kierroksen käveleminen on jo niin triviaalia, että uusien mailojen käyttämiseen pystyi keskittymään täysin.. tai ainakin melkein.. Muutamasta herpaantumisesta huolimatta kierros taittui 103:lla lyönnillä ja tuloksena tasoituksen tippuminen alle 30..

No nyt menee jutut vähän ohi akillesjänteen ja sen kuntoutumisen, mutta hyvin jalka siis pelaa. Lonkka vähän kuormittuu edelleen eikä liikkuvuus ole vielä ihan sama kuin terveessä jalassa. Venytellä siis pitäisi jaksaa, mutta sen tuntuu vaan niin kovin helposti unohtuvan. Myös alkaa jo tulla kovasti houkutuksia sählykentän suuntaan, mutta sitäkin pitäisi vielä vastustaa reilun kuukauden ajan ettei vaan kävisi mitään juuri näin kuntoutuksen viime metreillä..

Hyppimishimoja

Tulee vähemmästäkin kuin tarjolla olevista tramboliineistä, uimahyppytorneista ja -laudoista.. Kumpa uskaltaisi jo loikkia. Olo on kuin Nalle Puhin Tiikerillä, jolta kielletään kaikista kivoin juttu.
No joo, tää kielto tosin siis ois päättymässä jo parin kuukauden sisään, mutta sanoisin siltä, että kun hyppimään pääsee, niin kuitenkin takaraivossa jyskyttää se mahdollisuus, että jos se jänne kuitenkin katkeaa, jos oikein kovasti ponnistaa. Kauankohan menee sitten sen pelon voittamiseen ?

Pyörän selkään..

Tänään tuli taas kuntoa kohotettua jonnin verran pyörän selässä. Ensin suihkaisu uimastadikalle tuhatta ja sataa keskuspuiston läpi. Välillä piti kyllä melkein pysähtyä seuraavaan kuinka hienosti Ruskeasuon talleilla ratsastettiin.

Uimastadikalla tuli uitua; jopa 250 metriä. Ei vaan jaksanu enempää. On se aika raskasta puuhaa ja varsinkin kun ei sitä tekniikkaa ole eikä halua laittaa päätään vedenalle (siis meikit menis siinä touhussa.. :). Mutta kiva siellä vedessä on kellutella. Eniten kuitenkin tuli otettua aurinkoterapiaa eli pötköteltyä nurmikolla. Kyllä sinnekin mahtuu kaikennäköistä tallaajaa ja suurimman osa omasta näkökentästä peitti (valitettavasti) venäläisnainen stringeissään. Jotenkin sellaiset kalman kalpeat kannikat siinä 1,5 metrin päässä ei oo se juttu mitä haluaisin tapahtuvan useammin. Uimastadikalle pisteet uusituista säilytyskaapeista, joissa on veikeitä kuvia entisajan uimareista hienoine uimalakkeineen.

Pienen levon ja ruokailun jälkeen vielä pinkaisu Hietsuun ihmettelemään ilta-aurinkoa ja häröileviä teinejä. Reidet huusi melkolailla Hoosiannaa ylämäissä ja mieleen palautui hyvin muistikuvat, että urheilu saattaakin siis välillä tuntuakin melko ikävältä.. No alamäen jälkeen taas jaksoi sotkea.

Hyvä peruskunto, täältä tullaan!

Videota leikkauksesta..

Ei tietty mun tapauksesta, mutta kuitenkin opettavainen piirrosfilkka, jossa kerrotaan, miten homma on siis korjattu.
http://www.youtube.com/watch?v=7YK_qLk1alw

Että niin.. on siis levitelty jalkaa ja laitettu langan pätkiä, poistettu huonoa kudosta ja sitten vaan kiristetty yhteen ja suljettu. How simple is that!

Ja täällä nyt taas mennään. Eilen oli eka kerta puoleen vuoteen kuntosalilla. Lihakset on todellakin hävinneet, joten melkoinen duuni on saada niitä takaisin. Sählylikoille pahoittelut, että mä en vielä tuu treeneihin, kun se nyt vaan on sitten niin kidutusta istua siellä vaihtopenkillä. Ja ei oikein tässä vaiheessa enää halua riskeerata pelikuntoon pääsyä, kun vajaa kaksi kuukautta on siihen aikaa. Keskitytään nyt siis sen peruskunnon kondikseen saamiseen ja nilkan lihasten vahvistamiseen.

Peruskunto missä luuraat?

Ootko lomalla vai missä ? Täällä jo vähän kaivattais sua takaisin..
Kovasti pelikaverit jo hätyyttelee ilmoittelemaan milloin meinaan palata takaisin pelikentille, mutta ei tässä nyt vielä uskalla mitään tarkkaa päivää sanoa. Lääkärin mukaan 6 kk leikkauksesta ja sitten sais treenailla jo sählyäkin eli syyskuun alussa. Mutta sitä ennen on jostain koitettava kaivaa se peruskunto, joka on nyt hieman hukassa. Ja on tainnu lomailut Outin ja Pekan kanssa tehdä tehtävänsä, kun kesämahaa alkaa vähän löytyä..

No lomahan on nyt edessä ja aikaa treenailla. Suunnitelmissa on ainakin pyörälenkkejä, uimastadikaa, golfia (siitä autosta on kyllä päästävä eroon tai muuten sen lajin liikunnallinen hyöty on aika pieni eikä oikeuta syömään burgeria klubitalolla kierroksen päätteeksi.) ja kai jotain pitäisi tehdä niillä 16 kuntosalikerralle ja 10 jumppakerralle, jotka ovat motivuksen kortilla ladattuna. Jotenkin kummallisesti ne eivät vaan sieltä kulu, vaikka kuinka kiikuttaa korttia matkassa..

Huoh.. tänään vielä ollaan ku Ellun kanat, mutta huomisesta maanantaista alkaa uusi tahti..

Hölkkää pehmeällä alustalla..

.. eli tälläkin viikolla on jatkettu agilitykisailuja. Onhan se kyllä ihan hyvä saavutus, jos tällä kintulla onnistuu ohjaamaan koiran kisoissa kolmannelle sijalle. Kipeämpi kinttu taitaa olla vanhemmalla koiralla, jolla radan suorittamiseen menee kaksinkertainen aika verrattuna nuorempaan karvaturpaan.

Arven suhteen on päästy siihen, että mitäs sitä piilottelemaan. Onpahan katu-uskottavuutta. Ei ehkä kaikkein naisellisin arpi, mutta pitäähän sitä elämän jälkiä vähän kropassa näkyä!

Tänään on taas tullut kipiteltyä korkkareissakin, sillä jotenkinhan sitä painon siirtoa päkiälle on treenattava. Tällä hetkellä jalasta todellakin huomaa sen, että paino on takapainotteinen, kun päkiän kohdalta jalkapohjan iho on sametinpehmeää. Toisin kuin kantapää, joka on kovettunut koppuraksi. Pakko siis tästäkin syystä mennä jalkahoitoon.. :)

lääkärin todistuksia ja kolopalloa

Sehän on hassu juttu se, että golfkenttä vaatii lääkäriltä todistusta auton käyttöön kierroksella, jos sen auton varaa etukäteen..
Hä..? Luulis, et niillä, jotka sen nimenomaan varaa etukäteen, on todellakin syy sen käytölle. Lääkäritätikin tähän kommentoi, että eihän tuollaisesta hommasta tule mitään, jos jokatoinen alkaa vaatia lääkärintodistusta milloin mihinkin. Tiedoksi nyt sitten kaikille ja terveiset sinne Vierumäellekin, että ainoat instanssit, joilla on oikeus niitä kysellä on työnantaja ja Kela.
Ja jos joku muu niitä kyselee, niin kyselyä voi kyseenalaistaa koska:
- Terveydentilaa koskevat lausunnot ovat salaisia
- tiedot niistä tulee arkistoida ja pitää salassa eikä niihin tule todellakaan olla mitään julkista pääsyä eli voi kysellä miten meinaavat varmistaa, että tieto ei leviä..

Huh huh..

Sunnuntaina jatkettiin paikalla olevan pallon lyöntiä Hyvinkäällä. Eka väylä ei lupaillut hyvää, mutta sen jälkeen peli kulki kohtuullisesti. Vanha toverini puu7:kin löysi vireensä. Tulos ei nyt ihan päätä huimannut, mutta puskuriin päästiin taas pitkästä aikaa. Ilmeisesti se oikea kävelyasentokin on löytynyt, kun lonkkaa ei kivistänyt eikä se jumiutunut kierroksen jäljiltä.

Ai niin.. ja huomaamatta tuli myös kentällä hypittyä tasajalkaa (piti ohjeistaa sitä palloa suuntaamaan reikää kohti) sekä mentyä myös portaat alaspäin normaalisti!! Edistystä taas tapahtuu!

Parin päivän päästä on virallisestikin lupa hölkätä pehmeällä alustalla..

Lisää kuntoutusta

Ensinnäkin kuva arven kaveriksi tulleesta UPI:sta, jonka hieroja huomasi. Itselläni ei ole mitään käsitystä mistä lienee moinen tullut. Mutta saattuuhan noita. Tästä olikin jo puhetta aikaisemmassa postauksessa.




Juhannuksen jälkeen kuntouttamista jatkettiin agilityn merkeissä. Hyvin "kop kop - koputtaa puuta" jalka keski vajaan minuutin mittaiset spurtit koirien kanssa.



Tästä jatketaan. Työmatkan kulkevat jo kivuttomasti pyörällä ja koirienkin kanssa on lenkkejä vedetty. Sunnuntaina tiedossa taas golfia..

Jalka siellä ja jalka täällä..

Viikko sitten maanantaina jalka treenautti itseään koirien treenaamisen merkeissä. Kumma juttu, että jalka tuppaa hieman turpoamaan, jos tunti kaupalla seisoo paikoillaan..
Joutuipa jalka tuolloin kolariinkin. Skootteri poika katsoi näppärästi vasemman olkansa yli ja lähti tulemaan oikealle. Poliisia odoteltiin paikalle reilun tunnin verran ja toisen tunnin ne sitten säätivät partioautossaan papereita. Liekö sitten ollut epäselvää kumpi osaa kirjoittaa ja kumpi lukea ?

Tiistaina könkättiinkin sitten hierojalle, joka huomasi arvelle ilmestyneen kaverin - Upin. Tämä Unidentified Party Injury oli vain noin kahden nyrkin kokoinen mustelma polvitaipeen alapuolella. Mitään hajua ei ole mistä se olisi voinut tulla, mutta epäilen, että Kallessa pöydillä tanssimisella on jotain tekemistä asian kanssa. Hieronta auttoi ja lonkkakin saatiin kohtuu rennoksi. Asento on edelleen kenossa oikealle puolella ja ei ole yhtään ihme, että vasen lonkka ottaa aina vähääkään pidemmistä seisoskeluista itseensä.

Torstaina lähdettiin Juhannuksen viettoon Tahkon suuntaan. Torstai tankattiin ja perjantaina suunnattiin golfkentälle. Kaaraksi valittiin pikimusta Audi, joka meitä kyyditti. Kierros ei todellakaan ollut suuri suksee, mutta (tupla)par-pullo ja Pekan uskaltauduttua vihdoinkin 11.reiällä (vain 1,5 kierroksen jälkeen) kertomaan mikä asia lyönnissä mättää vauhdittavat pelaamista ja muutamalla reiällä tuloskin saatiin. Pistesaalis kuitenkin siis superlaiha ja hommassa on runsaasti parantamista ja meitsi auttamattomasti ulkona juhannuksen kisoista.

Lauantaina jatkettiin pelejä ja vaikken sitä itse halunnutkaan myöntää, niin kyllä se jalka vaikuttaa peliin. Toisaalta ihmekös tuo, kun pari kuukautta meni kävellessä paino kantapäällä ja se on nyt sitten juurtunut tuonne selkärankaan. Ei ole kauhean helppoa saada yhtäkkiä painoa sitten päkiälle. Ja jokainen voi sitten kuvitella miten siihen palloon osutaan ja mihin se lähtee, jos paino on oikealla ja takana.. Ei ainakaan sinne minne pitäisi. Parannusta tällä kierroksella kuitenkin niin, että pisteistä jo miltei kehtaa puhua julkisestikin..
Tosin harmitus iski vielä uudelleen illalla ja tuli sitten vähän vetisteltyäkin, kun ei vaan pysty pelaamaan paremmin. Peliseura oli hyvää ja venyi uskomattomiin suorituksiin kentillä sen sijaan.

Sunnuntain pelit jäivätkin sitten muille ja koirien kanssa otettiin aurinkoa klubin nurmikoilla. Kyllä se tästä. Luonne ei vaan salli periksi antamista ja kyllä täältä vielä noustaan takaisin ainakin omalle tasolle liikkumattoman pallon lyömisessä!

Kolopalloa kävellen

Jotain edistymistä havaittavissa, kun sunnuntaina rohkeasti syöksyin haastettapäin ja kävellen lähdin suorittamaan 9:ää reikää. Ja hommahan toimi. Kurkin 9 tuli siis käpyteltyä ja mielelläni syyttäisin jalkaa tuloksista, mutta syy pensaiden rapinaan, puiden kolahduksiin ja hiekkaan tössähdyksiin taitaa olla kyllä hieman korkeammalla kuin tuolla nilkan seudulla..

Ysi sujui siis ilman suurempia ongelmia, joskaan toista ei kyllä perään olisi pystynyt kävelemään. Seuraavana päivän oli myös huomattavissa hieman jäykistynyttä lonkkaa ja pinkeitä lihaksia. Venyttelemällä niistä onneksi selvitään, joskin täytyy kyllä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota askellukseen ja lähinnä siihen, ettei kenota terveelle puolelle.

Liikkuvuusharjoituksissa olen ollut hieman laiska eikä varpaille nousujakaan ole tullut tehtyä, niin kuin oli suunnitelmissa. Jalka siis tästä syystä edelleen melko voimaton eikä askeleessa tule kunnon päkiätyöntöä ja siihen saa oikein kunnolla keskittyä, jos sellaisen meinaa aikaan saada.

Ei kai auta muu kuin tsempata noiden pikkuharjoitteiden kanssa, jos meinaa syksyllä juosta sählypallon perässä.

Arpijalka mölkyllä

Tehotreenit käyntiin ja eilen tulikin sitten ulkoiltua koirien kanssa kolmesti sekä tepasteltua puistoon pelaamaan eräänkin neidin synttärimölkkyä. Mölkystä ei tullut voittoa ja mielelläni syyttäisin siitä jalkaa, mutta paikalla olijat tietänevät asian oikean tilan. (Jos ei osu yhteenkään kapulaan, niin eihän sillälailla voi voittaa..)

Loppuillasta jalka alkoikin olemaan jo melkoinen norsun nilkka sekä jalan jäykkyydestä aiheutuu jonkinmoinen kenotusasento oikealle, joten iltasella lonkkakin ilmoitteli itsestään. Tänään taitaakin sitten olla vähän vähemmällä liikkuminen, joskin pyörällä hilpaisin töihin.

Mikäs se sieltä kurkistaa ?

Onko se rusketusraita, paskarantu vai mikä ?

No tietty se on arpi - kunniamerkki kentälle kaatumisesta. Siellä se on ja pysyy. Hienosti vinksallaan niin, ettei sitä voi oikein millään peittää eikä väittää sukan saumaksi. Tämän kanssa on siis elättävä ja kai se siitä vuosien myötä haalenee. Ei ehkä maailman naisellisin ja kaunein, mutta eipä niin taida olla kantajansakaan.

Tällä viikolla on otettu pyörä alle ja sen kyllä huomaa. Lähinnä takapuolessa. Ja iltasella nilkassakin. Nilkan liikeradat ovat edelleen melko rajoittuneet ja jäykät eikä siihen taida muu auttaa kuin liikuttaminen ja venyttely. Iltasella istutaankin pääasiassa jääpussin kanssa kinttu kohti kattoa ja nautitaan särkylääkekoktailia. Pohje on jumissa eli jotain edistystä tapahtuu. Samoin kilometrin pyöräilystä saa reidet melko hyvin tukkoon. Kertooko se sitten kunnosta vai pyöräilytyylistä.. :)

Tästä se lähtee. Ihan hyvinhän tää menee, kun ottaa huomioon, että walkerista eroon pääsystä on kulunut hippasen yli kolme viikkoa, mutta vielä on paljon tehtävää ennen täysin kuntoutumista!

Urheilua

Tai ainakin sen yritystä. Keskiviikkona suuntana Porvoon liepeet; Virvik ja kolopalloilu. Toki en edes kuvitellut voivani kävellä kokonaista golfkierrosta, joten auto otettiin alle ja sillähän oli ihan kiva kruisailla, vaikka melkoinen nuhapumppu kärry olikin. Vai olisiko siirtymien pituudessa ollut jotain parannettavaa?

Tokalla väylällä päästiin ohittamaan edellinen neljän hengen möhömahamiesryhmä, joka etsi pallojaan metiköstä. Mitä ne sinne oli niitä lyöneet ? Me vedettiin tikkusuorat nappiavaukset ja vasta kakkoslyönnillä metsään... :)

Kierros meni ihan kohtuulliseksi kauden avauskierrokseksi ja jalka sai kuntoutusta erilaisista metsässä kuljeskelusta, lyöntiasennoista kallioiden päällä jne. Ihan hyvä homma siis. Arvoituksena tosin vielä on todellakin se milloin kierros taitetaan ihan omin jaloin..

Tänään liikuntavalikoima laajeni myös pyöräilyyn. Myöhässä kun on niin, on otettava pyörä alle. Toki se pyörä otetaan suoraan sieltä talviteloilta eli menomatka taittui melko löysin renkain, kun eihän minulla ole pumppua, jolla ilmaa sais renkaisiin. Muutenkin vähän jänskätti miten jalka ottaa polkimen painamisen. No melko hyvin meni, joskaan jalka ei tykkää tärähdyksistä eikä kovasti tasapainoilusta polkimilla. Muutenkin polkuasento oli aika mummo, kun poljin on ihan keskellä jalkapohjaa. Mutta tästä se lähtee. Lisää kuntoutuskeinoja siis käytössä!

Lisää rasittamisesta

Empiiristen kokeiden perusteella voin sanoa, että kahden päivän levolla saa yhden hyvän aamupäivän. Puolille päivin sujui kävely kuin vettä vaan ja kellon maagisesti lyödessä 12:sta tapahtui muodonmuutos ja könkkääminen alkoi.

No tunnustettaneen, että viime päivinä olen ollut melko laiska kuntoutuksen kanssa, koska flunssa vei voimat tehdä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin niistää, hengittää ja yskiä. Toisaalta eipä nuo kuntoutusohjeetkaan ja sallitut asiat ole vielä kummoisia, joten peruskävelyllä mennään toistaiseksi edelleen.

Masentavan hidasta kuntoutumista. Ei kai tässä kuitenkaan muu auta kuin veivata sallittuja asioita.

Paisuu paisuu

Jalka nimittäin. Ei oikein tykkää, jos on koko päivän jalkeilla. Sukista jää hienot painaumarannut nilkkaan. Ihan kuin olis koko jalka vaan pelkkää ihraa.
Suunnitelmissa on ollut joogaa, kuntosali ja uimista, mutta mikään niistä ei ole toteutunut. Jooga meni viime viikolla myttyyn, ruotsalainen kollega jaaritteli puhelimessa yliajan ja nyt kaikki liikunta on pannassa, kun jostain onnistuin saamaan flunssan. Tympeetä touhua.
Nilkan koukistelut ja ojentelut on melko tylsää puuhaa. Muutaman kerran on sentään tullut käytyä rangella lyömässä palloa ja ensi viikolla onkin sitten edessä vuoden ensimmäiset kierrokset, joskin auto-avusteisesti että pysytään edes joten kuten vauhdissa.

Urheilun huumaa

Torstaina piti päästä joogaan, mutta kuinkas ollakaan ystävämme Ruotsista onnistuivat vesittämään tämänkin asian jaarittelemalla puhelinkonffassa.. No sen sijaan kaivettiin golf-vermeet naftaliinista ja kurssi kohti rangea.

Hippasen jänskätti miten kinttu suhtautuu pallojen hutkimiseen, mutta loppupeleissä ei kovin kummoista vaikutusta asialla ollut. Ehkä joutui vähän rauhallisemmin ottamaan, ettei niin kovin riuhtaisevaa kiertoa tule jalkaan, mutta muuten sai rauhassa keskittyä lyömään palloa.

Ja hyvin ne pallot lensivätkin alun hapuilun jälkeen. Enää pitäisi saada sitä turnauskestävyyttä jalkaan, että jaksaa sen 4-5 tuntia olla jaloilla kierroksen aikana. Ekat kierrokset tuleekin tänä vuonna taittumaan auton avustuksella.

Shut up and drive!

Eli pulinat pois ja menoksi!

Ja sehän onnistui! Reilussa viikossa on jalkaan tullut sen verran voimaa, että kytkintä jaksaa painaa taas. Pienet tyyppaukset korttelin ympäri ja eläminen on taas himpun verran helpompaa, kun ei tarvitse miettiä millä menis ja milloin. Auto liikkuu taas juuri silloin ja juuri sinne kuin minä haluan.

Enää pitää vaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä autokuume..

Vappuaaton hulinat

Vappuaatoksi oli tietenkin buukattu se käynti ortopedille kirurgian poliklinikalle iltapäivällä ja mielessä vilahteli viime kerran Ritut ja Mirkut. Tällä kertaa Rituista taikka Mirkuista ei näkynyt jälkeäkään. Melkolailla koko poliklinikka oli aika hiljainen. Mitä nyt vanhemman puoleinen Irma ja nuorempi sälli Mikko juttelivat käytävällä. Irma oli katsonut aikansa jotenkin väärin ja oli tullut paikalle 11.40, vaikka aika oli siitä vasta tunnin päästä. Mikko taas oli tullut paikalle ihan ajallaan, joskin nyt odottanut jo reilusti toista tuntia pääsyä lääkärin pakeille. Asiaa ihmeteltiin ja vatvottiin, kun Mikko joutui vähän väliä käydä laittamassa parkkimittariin lisää kolikoita ja loppupeleissä se kiesi sitten oli parkkeerattuna ilman maksua. Irma pääsi sisään ensin ja melko nopeasti tuli uloskin, lähti kotiinpäin, mutta palasi kuitenkin takaisin, kun ei ollut saanut kuntoutusohjeita ja siitähän riitti valittamista.

Onneksi itse odottelin toiselle lääkärille ja tällä kertaa pääsinkin vain 20 minuutin odottelun jälkeen. Lääkärillä ei ollut mitään ihmeellistä sanottavaa, jalka liikkui hyvin ja hyvin oli voimaa työntää lääkärin kättä vasten. Eli ei muuta kuin jätettiin walker sinne ja seuraavaksi saamaan neuvoja fysioterapeutilta. Fyssarin mukaan pitäisi nyt ottaa iisisti, etenkin kun reumalääkkeet ei varsinaisesti nopeuta paranemista. Nilkkaa saa pyöritellä, uimaan ja vesijuoksemaan mennä sekä polkemaan pyörää melkolailla ilman vastusta. Jes! Pääsee edes tekemään jotain.

Melkoista nilkuttamista tää kävely vielä on ja persaus on kipeenä parin päivän kipittelyn jälkeen, mutta tästä se lähtee. Vappuaattona päästiin syömään ja juomaan ja seuraavana päivän Ulliksellekin. Ja tulihan taas "juostua" bussiinkin. Hyvä alku siis. Ensi viikolla suunnitelmissa siis uimailua, pyäräilyä sekä jookaa.

Alla kuva apuvälineistä, joille sanottiin nyt bye bye!

Viimeisiä päiviä viedään

Yllättävän nopeasti päivät on vierineet siitä kuin valitin, että vielä parisenkymmentä on kestettävänä.. Ehkä asiassa on helpottanut sekin, että vauhtia on tullut matkaan ja aamuisin rekkujen kanssa päästää jo melkoisen näppärästi hoitamaan aamu-ulkoilut sekä julkisillä välineillä liikkuminenkin onnistuu jo.

Sauvat on nyt olleen nurkassa pari viikkoa ja kohta sinne menee siis myös walkerikin! Ensi viikolle on sovittuna comeback jooga-areenalle ja varmaan pääsee uimaankin. Uimastadikakin aukeaa ihan näillä näppäimillä. Ja pyörän selkään.. ja treenaamaan koiria... ja kävelemään.. ja vaikka mitä.. ja on se eka golf-kierroskin jo buukattuna (tosin autolla avitettuna).

Ihmiset välillä ihmettelee miten jaksan olla näin iloinen, mutta mikäs hätä tässä enää on ? Oikeastaan yksi kokonainen päivä walkeria jäljellä (Päivin laskuopin mukaanhan tämä päivä on jo alkanut eli sitä ei enää lasketa ja torstaikin on vain puolikas). Toki edessä on vielä kuntoutus ja pitkä matka ennen kuin tällä kintulla juostaan, mutta sentää pääsee tekemään ja liikkumaan.

Kenkää jalkaan

Viikonloppuna siirryin kokeilemaan kävelyä ilman walkeria elikäs ihan normaalit tossut jalkaan. Ihan hyvin menee, joskin pirun hidasta touhua se on, johtuen siitä ettei jalka vaan taivu ja lihaksia puuttuu vielä.
Lisää lihasta pitäisi hankkia ja nopeasti, koska jalka on yksinkertaisesti niin voimaton, että ei sillä jaksa painaa edes kytkintä autossa. Tämän kävin testaamassa ja harmittaa kyllä kovasti ettei pääse vielä autoilemaan.
Ensi torstaina on onneksi luvassa taas lääkärin katselmus ja kuntoutusohjeiden saanti. Josko sitä jo sitten uskaltaisi lähteä/ pääsisi pyörän selkään ja vesijuoksemaan. FB Falconsin toinen vammaosaston jäsen vesijuoksee jo ja suunnitteilla onkin vesijuoksu tiimi Ad/Hd kimaltavine uimalakkeineen ja uimapukuineen. Milloinkas uimastadika avataan ?

Itsensä hillitsemisen vaikeus

Tänään olin hieman pakotettu liikkumaan julkisilla, johtuen siitä, että kuski lähti käväisemään Lontoossa. Valinnan varaa siis oli taksin taikka ratikan välillä.

No.. reippaalla asenteellahan sitten päätin ottaa sen ratikan. Kun se matka on nyt se kaksi pysäkin väliä töihin. Homma toimi kuin rasvattu, mitä nyt pistää mietityttämään ratikkaan juokseminen. Sillä miten voi olla vastustamatta kiusausta juosta siihen ratikkaan, joka on 50 metrin päässä ?

No ei mitenkään. Tukikengän kanssa homma sujuu, vaikkei lienekään aivan täysin sallittua lääkärin ohjeita tulkitessa. Puuskutus oli tietysti melkoinen, mutta enpä jäänyt rannalle ruikuttamaan. Mutta mitä tulee käymään seuraavien parin taikka useamman kuukauden aikana kun tukimono on poissa ja pitäisi antaa vaan ratikan mennä ohi juuri nokan alta ? Ehkä tässä piilee jokin opetus hitaasti elämisestä, mutta pirun vaikeata se tulee olemaan vastustaa kiusausta kirmata - se ihan muutama kymmenen askelta - siihen kulman takaa kurvaavaan vaunuvaeltajaan..

Lenkkiä pukkaa

Viikonloppuna intouduin sauvattomuudesta siinä määrin, että koirien kanssa tuli kierrettyä korttelia pariin kertaan, käveltyä Torpanrantaan kahville ja muutenkin vähän sinne sun tänne. Ainoa ongelma on, että hippasen pidemmän lenkin jälkeen lonkat on täysin lukossa ja alaselkä juntturassa. Ihmekös tuo, kun toinen kinttu on 10 cm korkeammalla kuin toinen..

Liikkeelle on kuitenkin päästy. Auton ajamista ei vielä kokeiltu eikä kokeilla varmaan tälläkään viikolla. Sen verran epäilyttää jalan voimat. Niitä kuitenkin on yritetty jumppailla kuminauhalla ja kotona kävelemällä ilman tukimonoa. Ehkä ne sieltä vielä löytyy.

10 päivän päästä olevaan lääkärillä käyntiin kuitenkin pitää jo ruveta pikku hiljaa valmistautumaan tekemällä kysymyslistaa, sillä viimeksi valtaosa kysymyksistä jäi tekemättä. Tällä hetkellä mieleen on tullut
- Milloin saa joogata, uida, pyöräillä jne? (juoksu jo tiedetään..)
- Fysioterapiaa pitää saada
- ehkä se autolla ajonkin varmistaminen on ihan hyvä juttu
- kiinnikkeitä pitää kanssa kysyä, koska nyt tuntuu, että jalkaa liikutellessa vähän kinnaa pohkeen alaosasta
- tietty kanssa kiinnostaa myös se, että milloin voi käyttää muitakin kuin lättäpohjaisia kenkiä ? Siis korkoa kaipailee hän jo kenkiinsä.

Sauvat kotiin

Tänään sai taas poistaa yhden (ja sen viimeisen) kantakorokkeen monosta. Muutenkin tulin siihen tulokseen, että sauvat jää tänään kotiin, kun tuo askellus menee ihan hyvin ilmankin niitä ja muutenkin tästä päivästä alkaen saa varata koko painon jalalle. Aamulla tuli voitto siinäkin suhteessa, että pärjäsin koirankin ulkoiluttamisen kanssa. Tiedossa siis kuntoutusta korttelinympärikävelyiden muodossa.

Pikkuhiljaa siis päästään voiton puolelle!

Mieltä alkoi tänään myös askarruttaa, että mahtaisikohan autolla ajokin jo kohta sujua. Jalalla voi jo painaa jonkin verran, vaikkei voimia olekaan kintussa ihan niin kuin aiemmin. Täytynee testata tätä asiaa.

Arpea piiloon osa 2.

Tänään vierailin sitten apteekissa kysymässä
a) teippiä, joka mahdollisesti ei aiheuttaisi allergisia reaktioita
b) muuta keinoa hoitaa arpea huomaamattomammaksi

Pisteet täytyy antaa kyllä Sellon apteekille, jossa löytyi henkilökuntaa ja vieläpä innokasta sellaista. Täti oikein kirjan kanssa rupesi käymään tuotteita läpi etsien teippiä mistä löytyisi 3M:n haavateipistä poikkeavia ainesosia. Näin sen pitääkin edetä.
Lopulta päädyimme Leukofix-teippiin, joka sitten lähtee kokeiluun tänään.
Tarjolla olisi ollut myös superhypoallergeenista teippiä, jonka hinta valitettavasti aiheutti minulle ja lompakolle allergian ja hyperventilaatiokohtauksen.

Muiksi keinoiksi täti suositteli Kelo-Cote nimistä tuotetta taikka Louis Widmerin silmänympärysvoidetta taikka Superhypoallergistä silikonihaavataitosta. Haavataitokset olivat "tarjouksessa" huokeaan 96€/ 5 kpl hintaan. Muut tuotteet n. 23€. Kokeiluun lähti nyt Kelo-Cote, joka luo ympäristön, jossa arpi voi kehittyä normalisoidun kollageenisynteesin kautta, jolloin arven fysiologinen ja kosmeettinen ulkoasu paranee.
Tätä odotellessa.

Teippailua

Eilen sain vinkin haavan teippailuun "nätimmän" arven aikaan saamiseksi Minnalta. Homma menee jotakuinkin niin, että teipataan ihoa arven puolelta ja toiselta yhteen niin, että arpikohtaan ei tule vetoa. Pitäisi tulla näin kauniimpi, jos jaksaa teippailla. Minna oli vinkit saanut plastiikkakirurgilta (nainen), joka oli sadatellut ortopedin (mies) neuvomatta jättämisiä. Pitäähän naisten kintuista saada nätit leikkauksen jäljiltä! Tekniikka käytetään kuulemma boob jobien jälkeenkin..

Meni syteen taikka saveen, meillä nyt siis teippaillaan.

Muuten jalalla on tullut könkkäiltyä monolla, sauvoilla, ilman ja kera. Tänään kuitenkin ilman monoa olemiseen pieni takaisku, kun varpaat osuivatkin esteeseen ja kääntyivät siitä kohti taivaita nykäisten jännettä. Auts! Buranaa nassuun ja katotaan miten käy. Tuskin mitään isompaa kuitenkaan.. (kop kop!)

update (n. 2 h myöhemmin): Teippailut päättyivät hippasen sen jälkeen kun alkoivat. prkl. Syynä siis algeerinen reaktio ja nyt sitten arpea ympäröi hienot punaiset koholla olevat läiskät. prkl. Tällä kertaa testissä oli 3M:n Micropore kuitukankainen haavateippi - ihoystävällinen. Eipä ollut mulle!

Lenkki

Jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Hyvä yritys oli ulkoilla hieman koirien kanssa. 100 metriä jaksoin Papun kanssa edetä, mutta eihän siitä mitään loppupeleissä tullut. Kolmen sekunnin välein tuli aina kiskaisu, mikä alkoi ärsyttää, vaikkei nyt mitään vaaraa kuitenkaan aiheuttanut. Lisäksi alkoi koiriltakin palaa hermot, kun etana vauhtiin, joten toivotin poikapoppoolle kivaa ulkoilua ja jatkoin omaa matkaani. Lopputuloksena kahden korttelin ympäri kiertäminen. Siitä se lähtee.

Melko tarkalleen kärsimysaikaa jäljellä apuvälineiden kanssa kolme viikkoa. Joskin kotioloissa tulee mentyä ilman sauvoja ja walkeria. Tuskaista puuhaa, kun pitää varoa, ettei paino mene päkiälle leikatussa jalassa. Kantapäähän ei myöskään siitä tykkää, että kaikki paino on siellä ja aika ajoin välähtelee limapussin tulehdus sitten siellä kantapäässä. Eli ei ole helppoa, kun on vaikeeta.

Välillä tulee kokeiltua jalalla toimiiko se. Se onnistuu helposti siten, että joko painaa jalalla kättä vasten taikka jalkaa lattiaa vasten. Jos jalalla saa painettua kättä pois taikka taikka nostettua kantapäätä lattiasta, niin homma on kunnossa. So simple!
Tosin kantapään nostaminen lattiasta tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta. Silloin tulee kummallista paineen tunnetta leikkaushaavan tienoille.. (onkohan se sittenkään ihan kunnossa?) Liekö sitten jotain kiinnikkeitä vai mitä ?

kohta enää 23 päivää jäljellä

Ja alkaa pipo kiristää jo melkoisesti. Yksi jos toinenkin edelleen rinteessä taikka muuten reissussa, mutta itse ei voi reissuja toistaiseksi kovin paljoa suunnitella. Viimeisten päivien aikana on toki tullut kesän golfeja sumplittua ja tällä hetkellä kovat on toiveet päästä lajin pariin 20.5, jos luoja ja Pekka suo. :)

Jos jotain hyvää, niin lauantaina hankitut pyöräilyhanskat geelipehmusteilla toimivat loistavasti sauvojen kanssa. Ei hankaa tippaakaan enää. Leikkaushaavasta ei ole kummoista raportoitavaa. Jostain syystä sen alareunaan oli tullut rupi, mutta eipä mitään huolestuttavaa. Niittien paikat ovat pikku hiljaa tasoittuneet, tosin muutamassa kodin on vielä hieman kuopalla, kun ei ilmeisesti ihonlaisrasvat ole vielä tasoittuneet kokonaan. Ehkä sitten nekin menee paikoilleen, kun pääsee liikkeelle oikeasti.. tai sitten eivät.

25 päivää jäljellä

..monohoitoa nimittäin. Ihan hippasen alkaa jo kiristää könkkääminen kotona, kantapään limapussin tulehtuminen viime päivien aikana, ihmisten ilmoitukset sekä fb status updatet ties minkä urheilun tahi edes elämän tiimoilta.

Meitsi on ja kököttää melko tiivisti kotona. Kahvilla voi käydä kepitellen lähikahviloissa tai autokyydillä kauempanakin, mutta se urheilu.. Kunpa pääsis edes jotenkin tekemään jonkun hikitreenin, mutta ei. Ei tällä kintulla mennä mihinkään. Toiveet on kovat, että vappuna sais jättää monon takavasemmalle ja pääsisi sen jälkeen uimaan taikka pyöräilemään. Hölkkä on kuulemma mahdollista heinäkuussa. mur mur. En tykkää.

Tsemppiä vaan polvipotilas Hannalle, joka jo pääsee ilman keppejä liikkumaan ja treenailemaan Paavo-koiran kanssa! Mä niin odotan sitä hetkeä, että pääsis rekkujen kanssa edes korttelin kiertämään.

Kirurgisen osaston poliklinikka

Is not the place you want be..

Sen verran oli taas säätöä ja meininkiä. Ritu (nimi muutettu) aniliininpunaisissa asusteissaan ja nahkatasissa roikottaa surkeasti kättään ja rääkyy puhelimeen; " Älä v...u! Älä soita enää mulle! Etkö sä oo jo aiheuttanu tarpeeksi! V...u!x15)".

Toisella puolella käytävää on Pirre (nimi muutettu) tulossa lääkäriltä ja hoitaja yrittää häntä ohjata röntgeniin.

Pirre: "Mä meen röökille nyt!"

Hoitsu:" Ei ku nyt mennään röntgeniin.."

Pirre:"mä käyn ihan nopeesti röökillä ku edellisestä on niin kauan!"

Hoitsu:" Ei ku nyt mennään suorinta tietä röntgeniin ja sitten lääkärin pakeille."

Parivaljakko lähtee suuntaamaan kohti röntgeniä ja samalla hoitsu näyttää paikan mihin Pirre tulee sitten sen jälkeen odottamaan vuoroaan lääkärille. Tosin Pirre meinaa jäädä siihen jo nyt. Eikä todellakaan löydä tuota samaa paikkaa enää röntgenin jälkeen. Pirre koittaa kysyä apua, mutta ohimenevä hoitsu vaan jotain mumisee mennessään. Pirre suivaantuu ja kiroaa paikan palvelun sekä parkkeeraan rollaattorinsa - minnekäs muuallekaan kuin- keskelle käytävää. Ja jää höpisemään itsekseen ja tarkastelemaan lappusiaan.. (tais olla muutama nappi unohtunut ottaa aamulla tai sitten meni muutama liikaa).

Näiden välillä olen ehtinyt saada juttuseuraa Mummosta, joka tuli tekemään tuttavuutta ja kyselemään oliko walkerilla vaikea oppia kävelemään. Hänellä on kuulemma ollut molemmissa jaloissa vielä hetki sitten samanlaiset. Nythän odottaa lääkärin tuomiota olkavarrestaan. Ei kuulemma ihan tiedä mikä kädessä on, mutta kuvissa näkyi kolme viivaa, mutta hän ei niistä oikein ymmärrä. Oli kuulemma jo menossa leikkaukseen, mutta sitten passitettiinkin kotiin, kun on noita riskitekijöitä niin paljon. Reuma näytti ainakin jäytäneen Mummon jäseniä eikä ihan eilisen teeren pojasta ollut iän puolesta kysymys. Kovin huolissaan oli hän, että tähänkö nyt työura jää pesulassa.. (Itse oisin kuvitellut sen päättyneen jo n.20 vuotta sitten).

Lääkärille pääsin vain noin 45 minuutin odottelun jälkeen. Homma toimi miltei sisään-ulos-metodilla, mikä ei sinänsä minua haitannut. Haava tsekattiin, ei huomauttamista. Walkerista poistettiin muutama koroke, ihan ok. Otin askeleen penkille istumaan, EI ihan ok. Lääkäri lopetti sanelunsakin kesken ja totesi, että toi ei sitten oo sallittua eli ei kokopainolla varaamista jalalle!

Sallittua siis nyt varata puolella painolla jalalle. Ja sen kuvailu meni kuta kuinkin näin:

Lääkäri:" Jos painat 70 kg.... (vilkaisu muhun ja ilmeestä päätellen pikainen korjaus painoarvioon) vai 60 kg ? niin puolet siitä saat varata jalalle. (daa?! Sen verran osaan kyllä laskea) Käy vaikka vaaalla kokeilemassa, niin tiedät.."

Okei. Selkeä ohje siis. Mutta könkkäily ilman sauvoja on kielletty. Ellei sitten tää könkkäjalka oo edellä. Kantapäälle saa varata, mutta päkiälle on vielä turha yrittää. Valoa on tunnelin päässä kuitenkin näkyvissä ja kuulemma kesällä saattaa päästä jo hölkyttelemään.

Päivän paras oli kuitenkin vielä vasta tulossa: seuraava kontrolliaika. Kuinkas muutenkaan, kuin vappuaattona 14.15. Viettäkää vaan muut silloin taas vappuriehan julistusta Otaniemessä, niin mä odottelen vuoroani Töölön sairaalassa taas Ritujen ja Pirrejen seassa. Hip Hei!

Unohdus

Tänään aamulla unohdin jo hetkeksi vaivani ja pomppasin sängystä ylös ilman sen kummemmin ajattelematta ja jalkaa tukematta monolla..

Kyllähän sieltä heti muistutus tuli, että ihan vielä ei olla täysin kunnossa. Ei muuta kuin peruutus taaksepäin ja monoa vaan jalkaan. Koko aamun onkin sitten hienoisesti tuntunut tämä tempaus jalassa.

Toinen juttu mikä tuntuu nyt jaloissa, on epäsuhta asento. Lonkat ovat siis päättäneet ottaa itseensä vinkkelissä olevasta asennosta ja nyt kumpaakin puolta jomottelee ja vihloo ihan kiitettävästi. Pitänee kokeilla tiikeribalsamia ja muita troppeja, kun pääsee kotiin.

Huomenna on tiedossa sitten visiitti kirurgin luo jälkitarkastukseen ja neuvot jatkokuntoutukseen. Pitäisi varmaan miettiä jokin kunnon entrance tuolle tapaamiselle! :) Parit kikka kakkoset kehiin ja lääkäri sanattomaksi!

Jotenkin huvittaisi jo hieman urheilla. Esimerksiki pyöräily tai uiminen kuulostaa jo melkoisen houkuttelevalta. Mieleen nousee ainoastaan kysymykset siitä miten homma saadaan alkuun, kun ilman monoa tuo eteneminen ei oikein onnistu. Helppohan se olis sitten edetä, kun on satulassa taikka altaassa. Ehkä lääkärillä on tähänkin konstit. Katsotaan mitä mieltä hän on näistä aivan loistavista ideoistani!

Asiakaspalvelua

Ihan vaan sellainen pikkuvinkki kaikille kuntosalin pitäjille; Jos joku ottaa teihin yhteyttä ja kysyy, että voisko kuntosalikortin voimassaoloaikaa pidentää, kun on sattunut treenaamisen estävä vamma ja sairasloma, niin se vastaus ei ole; "Tuu käymään ja näyttämään lääkärintodistus!".

Se liikkuminen ei oo niin kauhian helppoa kepeillä ja "monolla", kun autoa ei pysty ajamaan eikä julkistenkaan käyttö ole se vaihtoehto. Sellainenkin homma on keksitty, kuin sähköposti ja siihen saa aika näppärästi liitteinä laitettua erinäköistä ja kokoista dokkaria ilman, että paikan päälle tarvitsee tulla asiaa selvittämään.

Nelisen päivää on aikaa kontrollikäyntiin ja innolla odotan perjantaita, jolloin toivottavasti parantuminen taas hippasen hyppää eteenpäin ja monosta poistetaan muutama koroke. Tosin eipä noissa korokkeissa sinänsä ole mitään vikaan. Jospa sitä nyt vihdoinkin oppis kävelemään niillä koroilla varustetuilla kengillä ikuisten tennareitten sijaan.

Viimeinen napapiikki

.. meni vihdoinkin eilen. Tosin myönnettäköön, että jokailtaiseen pistämiseen ehti jo tottua eikä se enää niin epämiellyttävä juttu ollutkaan. Ainakin veritulpat pysyivät poissa varmasti. Viime aikoina liikkumisen määrä on ollut kyllä sellainen, ettei siihen välttämättä olisi lääkeaineita tarvittu avittamaan.
Liikkeellä siis ollaan eikä menoa voi estää. Viikko vielä kahden kepin avustuksella pitää sinnitellä. Kuntopyörän selkään pääseminen on mielessä päivittäin. Sen verran kuihtuneelta alkaa tuo toinen jalka nyt näyttää, että jotain on päästävä tekemään. Pohje on kuin mikäkin purje, joka hölskyy holtittomasti ja sääri on muuttunut länkisääreksi. Nilkka sen sijaan on hyvinkin jämäkkä - mallia emäntä. Toivottavasti sekin saadaan vielä hieman kapoisemmaksi, kun päästään kunnolla jalkaa käyttämään.

Sauvat nurkkaan ?!

Tekis mieli heittää jo noi sauvat menemään, mutta annettu ohjeistus puhuu niiden käytön puolesta. Kotona tosin jo loikin menemään sauvoitta, mutta pidemmille reissulle tuo luottopari lähtee vielä mukaan. Ja ainakin portaita mennessä, on ihan hyvä tukeutua niihin.

Nilkka on operoidussa jalassa melkoisen paksu ja kerää itseensä nestettä päivän aikana melkoisen kiitettävästi. Kaasuttelemalla sitten koitetaan aina välillä pistää nesteitä liikkeelle ja nilkkaa kapoisemmaksi. Melkoisen turhauttavaa touhua.

Jääköhän sitä tästä joku vinoasento, kun tukikenkä on korkeampi ja oleilu tapahtuu nyt toinen lonkka koholla eli peruskeikistelyasennossa. :) Lisäksi tosta operoidusta jalasta on ihan kivasti lähtenyt kaikki lihakset. Pohje on pelkkä nahkapussi ja koitan löytää siellä olevaan herneenkokoiseen lihakseen yhteyttä, mutta toistaiseksi se tuntuu olevan jonkinmoisessa talviunessa. Reisissä on myös havaittavissa selkeä ero. Niin ne vaan lihakset kuihtuu, kun niitä ei käytä. Jos jotain hyvää sauvoissa on ollut, niin käsiin taas on ehkä tullutkin hieman lihaksia sauvojen varassa käpyttelyn seurauksena. Kuitenkin, jotenkin odotan jo innolla sitä päivää, kun pääsee salille etsimään noita kadonneita lihaksia tai uimaan tai kävelylle koirien kanssa tai sählypallon perään tai...

Tässä jalassa arpikin kaunistus olisi..

Ohessa kuvat ennen ja jälkeen perjantain..

Hakasilla:

Ja ilman:

Komealta näyttää. Saa nähdä miten komeaksi tämä kehittyykään tässä kevään mittaan. Treenailu on aloitettu ja kaasuttelu jalalla onnistuu jo kelvollisesti. Tosin ei vastaa ihan mun käsitystä kunnon hikitreeneistä..

Hakaset pois

Tänään tuli suuri edistysaskel paranemiselle ja hakaset poistettiin jalasta. Tosin hommahan luonnollisesti hieman jänskätti. Muistelin viime kertaa (kohta n.20 vuotta sitten), kun tikkejä poistettiin ja taju tais silloin mennä vaan kolme kertaa. No tällä kertaa meni vähän paremmin. Ei mennyt taju nyt kertaakaan, mutta ku homma oli ohi, niin sitten sumeni näkökenttä. Onneksi oli vartin verran varattuna aikaa minulle, ja tuo aika tuli myös käytettyä sitten istuskeluun terveydenhoitajan huoneessa. Lisäksi sain mehutarjoilun. Vastinetta siis verorahoille.

Haava on ihan siisti ja sekin itsepäinen kohta, joka aikaisemmin ei ole halunnut umpeutua oli nyt umpeutunut. Tosin kantapään tienoilla oleva haavan kohta oli ennakko-oletuksesta poiketen vielä auki. Toivottavasti tuo kohta kiinnittyy omia aikojaan nyt, kun hakaset on poistettu. Muuten ei pitäisi olla mitään hätää. Treenaaminenkin (nilkan ojennus/koukistus) sujuu nyt hieman helpommin eikä töppönenkään paina niin pahasti.

Könkkäily on viikon aikana kehittynyt jo kohtuu vauhtikkaaksi etenemiseksi. Edessä kuitenkin vielä ainakin kaksi viikkoa noiden sauvakavereiden kanssa. Ehkä pitää kohta hommata se skeitti ja treenata meno vastaamaan Visa-mainoksen menoa. Visan vinguttelu sujuu jo.

Tänään olen hyödyntänyt myös huomaavaisten taksikuskien palveluita. Ensimmäinen jutteli tosin myös läpi oman sekä tyttärensä sairaushistorian, mutta mikäs siinä. Toinen availi superauliisti ovia ja asetteli autoa parhaaseen mahdolliseen kohtaan, jotta pääsisin kyytiin ja pois sieltä. Näitäkin siis löytyy!

Ihmeellistä sakkia..

..ovat edelleen miehet. Tänään taas tuli todistetuksi muutamankin kerran. Yksi halusi kiilata ruokajonossa (ettei vaan tarvitsisi auttaa), mutta se olikin joku norjalainen... Toinen möhömaha-laukkuäijä ihan vaan halusi varmistaa saavansa taksin ja meni oikein minua edemmäksi keskelle pihaa sitä odottelemaan. Heitti hieman minulle hassunhauskaa läppää ja sen jälkeen kyräili etten vaan veisi hänen taksiaan. Kun pihaan kurvasi kaksi taksia, niin toki mies huutaa heti omaa varausnumeroaan ja sitten kipuaa taksiin, joka on minua lähempänä, vaikka seisoi yhtä lähellä kumpaakin kaaraa. Okei. Ei ehkä kaada maailmaa.

Tosin yhtään fiksumpi ei ole toinen taksikuskikaan. Ei elettäkään, että siirtäisi autoa lähemmäs minua vaan odottaa, että kierrän möhömahan taksin. Kuski ei tule avaamaan minulle ovea, ei auta sauvojen asettelussa kyytiin puhumattakaan repun kyytiin lastaamista ja varmistamista, että pääsen ylipäätänsä kyytiin, kun kyseessä oli kuitenkin hieman korkeampi ajoneuvo. No onneksi ajomatka on lyhyt. Tosin taas, kun maksut on maksettu, niin kuski jää odottelemaan paikoilleen tuijottaen tyhjyyteen, että saan tavarani matkaani ja poistuttua autosta. Teki mieli vähentää olemattoman asiakaspalvelun osuus laskusta.

Pisteet menee tänään jenkkisedälle, joka ihan pyytämättä tajusi ojentaa auttavan kätensä ja auttoi minua tarjottimen kanssa lounaalla. Pisteitä myös Pellervolle, joka ystävällisesti kysyi miten meinaan tarjottimen kanssa selvitä.. Näin tänään. Huomenna taas uudet haasteet.

Tänään töissä!

Eli koko päivä kodin seinien ulkopuolella! Uskomatonta!

Tosin vaatii hieman suunnittelua ja avittajia matkan varrelle. Ensin tietty pitää saada kyyti työpaikalle. Eihän sinne meno onnistu julkisilla eikä etenkään kävellen, vaikka työpaikka sijaitseekin kilometrin päässä kotoa. Tosin ennen tätä pitää miettiä miten kaiken tarpeellisen tavaran saa kuljetettua sinne mukanaan. Mutta tähänhän oli jo reput ja vyölaukut ja muut rensselit ratkaisuna..

Seuraavana vuorossa on toki hieman haasteita painavien ulko-ovien availussa, mutta onneksi tähän löytyy huomaavainen jenkkisetä avittamaan ihan oma-aloitteisesti. Ongelmia tulee etenemisessä sisätiloissa. Jalka paketissa nimittäin aiheuttaa sen verran sympatiaa ja kummastusta, että matkanteko on hidasta, kun pitää pysähtyä aina parin metrin välein kertomaan koko tarina.

Paikasta toiseen siirtyminen tavaroineen säilyy haastavana koko päivän ajan, mutta onneksi Pikku-Jukka toimii loistavana tavaroiden kantajana kerroksesta toiseen. Jotenkin tuntuu melkoisen tyhmältä ja diivailulta pyytää muita tarjoilemaan iltapäivätee haluamaani paikkaan. Mutta minkäs teet; kun on kaksi kättä kiinni sauvoissa, niin ei siinä mitään kanniskella mihinkään. Sauvoilla on myös hippasen haastavaa liikkua täpötäydessä neukkarissa, missä erinäisiä tietokoneiden piuhoja, ihmisten matkalaukkuja, ulkovaatteita ja ties mitä on aseteltuna esteiksi. Suunnattomasti alkaa myös harmittamaan sen jälkeen, kun on tuupannut kymmenkunta tuolia takaisin pöytien alla keskeltä käytävää, jotta pääsisi eteenpäin, ja tuoleja riittää vielä toinenkin mokoma blokkaamassa tietä.

(Töissäkäyntikokemuksen mukavuutta myös lisää se, että neukkarista loppuu todellakin ilma kesken ja tuloksena on massiivinen päänsärky, joka lähtee pois vasta kotona Burana 800:n ja päiväunien voimin).

Järjestelyjä vaatii vielä kotiin lähteminenkin. Se onnistuu onneksi helposti ja Erden Golf kyyditsee minut kotiovelle. Enää puikahdukset ulko-ovesta, hissiin ja hissistä sekä kotiovesta. Ei niitä kyllä kauheasti voi puikahduksiksi sanoa, mutta olo on kuin Olympiavoittajalle! Selvitty on päivästä !

Lisäksi sain tänään myös vertaistukea toiselta akillesjänteensä katkaisseelta, jonka paraneminen on jo edennyt siihen pisteeseen, ettei sauvoja tarvita. Tosin kyseinen herra kuvaili omaa kävelyään nylkyttämiseksi. Aattelin ehkä kuitenkin jäättää tuon nylkyttäminen meidän koiraherrojen tehtäväksi, kun pääsen yhtä pitkälle kuntoutuksessa..

Tahtoo liikkumaan!

Kateellisena seurailen, kun muut kertovat menevänsä urheilemaan ties mitä lajeja ja telkkarissakin tanssitaan vauhdikkaasti. Tekisi mieli itsekin vetäistä oikein kunnon hikitreenit. Jotenkin nilkan koukistelu- ja muut vastaavat yhtä aneemiset harjoitukset eivät nyt tuo iloa tähän elämään. Sauvatkin ovat hanganneet toiseen kämmeneen aran kohdan.
Ja tätä onnettomuuttahan on nyt siis takana peräti jo viikko, edessä seitsemän keppien kanssa ja monta kuukautta siihen, että ehkä mahdollisesti pääsee juoksemaan. Voi vielä käydä aika pitkäksi.

Perjantai 13.

Tänään vaan ei asiat suju. Eilen huomasin haavan yhdestä kohdasta hieman repsottavan. Jotenkin ei näyttänyt hyvälle. Lopputulos oli pienen painelun jälkeen se, että sieltähän alkoi vuotaa sitten hieman verta. Ei muuta kuin jalkaa suihkuttelemaan ja putsailemaan. Ja kaikki tämä puolen yön jälkeen, jolloin olisin jo paljon mielummin ollut nukkumassa. Toivottavasti tuokin kohta alkaa nyt sulkeutumaan eikä kehitä itseensä mitään tulehdusta.

On muuten aikamoinen operaatio mennä nukkumaan ja konkkailla ympäriinsä asuntoa sammuttamassa valoja, ottaa lääkkeet (ja huomata taas unohtaneensa ottaa jonkin niistä lääkkeestä johonkin aikaan. Kun noita lääkkeitä nyt minulla muutenkin riittää, niin pidä siinä sitten kirjaa tuliko nuo ja tuo otettua kerran päivässä, nuo kaksi kertaa päivässä, nämä neljä kertaa päivässä, siihen lisäksi jotkut kerran viikossa ja vielä pitäisi muistaa, että seuraavana päivänä toiset, jotka otetaan kerran viikossa..), iltapesut& -pisut päälle sekä säätäminen vaatteita vaihtaessa. huh huh. Ei enää nukuta, kun sänkyyn pääsee, kun on tuo urheilusuoritus takana.

Jotenkin myös elimistö pitää huolen siitä, että kun ei pääse liikkumaan, ei myöskään ruoka mene alas. Sen verran paasto ja makoilu on aiheuttanut närästystä, että esim. sämpylän syömiseen saattaa mennä helposti kaksi tuntia. Ruokatorvi on sen verran hellenä, että syöminen on yhtä tuskaa eikä juominenkaan ole kauhean paljon helpompaa.

Surkeeta siis kerta kaikkiaan..

LIsää ulkoilmaa!

Uskollinen omaishoita Katri porhalsi tänään taas paikalle ulkoiluttamaan minua. Suoritimme pienen maisema-ajelun Kaivariin ja nautimme lounasta Cafe Ursulassa. Tuntuu kovin ihmeelliseltä ulkoilla, kun ei nyt välttämättä tule käytyä ulkona kertaakaan päivässä. Mahtaako tulla tästä kehittyä vielä agorafobia?
Lounas oli loistava ja samoin palvelu. Palvelusta tosin saan kiittää Katria. Muuten ei henkilökuntaa paljoa kiinnostanut.

Se on muuten ylipäänsä hassu juttu miten ihmiset käyttäytyy, kun näkevät/joutuvat lähelle kepeillä liikkuvaa tai muuten sellaista ihmistä, joka tarvitsee selkeästi apua. Tähän mennessä on tullut eteen seuraavat esimerkit:

Mies, joka on samaan aikaan menossa Dextraan, joka selkeästi näkee, että en voi astua toiselle jalalleni vaan pompin yhdellä jalalla eteenpäin kaverin koittaessa tukea minua. Osumme samaan aikaan ovelle, joka pitää vetää auki. Mies miettii hetken, ottaa muutaman edes takaisin askeleen ja tekee ratkaisunsa: änkeää ohitsemme mahdollisimman nopeasti (hyvä ettei tönäise syrjään meitä) ja antaa oven sulkeutua perässään. Ja tällä miehellä ei itsellä ollut todellakaan mitään vikaa omissa jaloissaan. Saattoi olla käsissään, sen verran sitkeästi ne olivat housujen taskuissa.

Tapaturma-aseman lääkäri. Huutaa mun nimeä jossain kaukaisuudessa ja sitten katoaa johonkin ennen kuin olen saanut itseni edes ylös odotusaulan penkiltä. Häh? Mikä idea juosta karkuun ja kai sitä olisi voinut tsekata minkäslainen potilas sieltä on tulossa ja tarvitseeko apua liikkumiseen? Tosin johan mulla oli siinä vaiheessa diagnoosi katkenneesta akillesjänteestä ja jos olis silloin lukenut paperista, niin olisi voinut hoksata, että tää tapaus ei etene kepeillään kauhean nopeasti.

Onhan noita ohi nopeasti luikkijoita ja ties mitä. Mutta eipä sitä itse tajua ennen kuin on oma lehmä ojassa. Koitakaapa ihmiset huomata niitä muitakin ihmisiä ja auttaa, kun apua tarvitaan!

Maraton

Suurin osa ajasta menee makuuasennossa tai istuessa, mikä aiheuttaa melkoisen nopeasti puutumista. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että seisominen tapahtuu nk. keikistelyasennossa, jossa toinen lonkka on n.10 senttiä korkeammalla kuin toinen, johtuen tuosta jalassa olevasta muotitöppösestä. Aikas jumissa siis alkaa olemaan selkä.
Liikkeelle on siis päästävä. Tänään suoritettiinkin sitten maraton eli ainakin 100 metrin kävely lähikahvilaan ja takaisin. Maratonin suorittamiselta se ainakin tuntui. Vaikken aikaisemmin olekaan osannut ottaa tosissaan sauvakävelyn tehokkuutta, niin nyt se on kyllä ihan oiva liikuntamuoto. (Johtuisiko myös olosuhteiden luomasta pakosta.. ?)
Märähkö keli asettaa myös omat haasteensa liikkumiselle. Kun jalassa on töppönen, jossa on keulaportti auki kuin Estoniassa, niin kuivin jaloin määränpäähän pääseminen on melkoista kikkailua.

Käytännön ongelmia

Kaiken maailman roinan kantelu tuottaa hieman ongelmia ilman apuria, kun kädet joutuu pitämään noissa kainalosauvoissa. Onneksi Katrilla on ratkaisu tähänkin asiaan; Vyölaukku ja kännykkäkotelo lanteelle heilumaan, passipussi kaulaan ja reppu vielä selkään ja johan homma sujuu.
Tosin näytän silloin niin turistilta, että mut ryöstetään varmaan täällä omassa kodissakin..

Paketin aukaisu

Iltapäivällä satuin mittaamaan itseltäni kuumeen, kun oli ollut niin naattiolo koko päivän ja vilunväreitä alkoi menemään pitkin selkää. 37,5 oli mittauksen tulos. Pieni itkupaniikki, että jokohan sitä mennään jo takaisin osastolle. Päätin kuitenkin ensi tsekata haavan kunnon, kun siihen kerran tänään oli lupa.

Paketti auki ja sieltähän paljastui ihan hyvännäköinen (jos niin voi leikkaushaavasta sanoa) ja siisti haava. Ei suurempia roiskeita eikä mähniä, hieman verta ja aikas paljon niittejä. Haava siis ok ja soittelemaan kuitenkin vielä lääkäriltä ohjeita tilanteeseen. Osastolta ei ensin vastattu vaan puhelu meni keskukseen, joka yhdisti osastolle uudelleen. Nyt osastolta vastasi sihteeri, joka haki paikalle sairaanhoitajan. Sairaanhoitaja kyseli ja ihmetteli, ehdotti myös flunssaa mahdolliseksi kuumeen aiheuttajaksi. Lopulta kuitenkin yhdisti vielä lääkärille. Lääkäri 1 ei oikein sanonut mitään vaan haki langan päähän toisen lääkärin. Lääkäri 2. kysyi samat tiedot kuin kaikki aikaisemmatkin langan päässä olleet, mutta totesi, että jos haava on siisti ja lämpökin tuota luokkaa, niin vielä ei tarvitse sännätä mihinkään. Jään nyt seuraamaan tilannetta ja jos lämmöt nousee yli 38:n niin sitten suuntana on taas Töölön sairaala.

Alla kuva jalasta sekä teputteluvälineestä, jolla mennään seuraavat pari kuukautta.

Närästää

Ja niin pirusti. Ei muuta ku Rennieta nassuun, josko olo helpottais.
Olo on ollut koko päivän aikas heikko ja suurin osa ajasta on mennyt nukkuessa. Toivottavasti ei nyt pukkaa mitään infektiota tuohon jalkaan. Sehän nähdään kohta miltä se haava näyttää ku illemmalla könyän suihkuun.
Voikohan se spinaalipuudutuskin vielä aiheuttaa omia jekkujaan, kun pääkin on kipeä?

Päähän ottaa enemmän tällä hetkellä se, että typerä isännöitsijä koittaa ylipuhua ties millä keinoin osallistumaan taloyhtiön hallituksen kokoukseen. Ihan voi unelmoida siitä kyllä keskenään. Tää tyttö ei liikahda kotoa mihinkään eikä myöskään ota kokousta tännekään pidettäväksi, koska ei nyt vaan yksinkertaisesti jaksa! Kyllä ihmiset on sitten välillä tyhmiä!

Ja ei muuta kuin päikkäreille mars!

Hoidettavana..

Siirtyminen kotiin lauantaina oli niinkin rankkaa, että unillehan sitä oli melko suoraan mentävä. Jalkaakin jomotti pystyssä olo, joten Panacod nassuun ja pian olinkin unten mailla (sekä vallannut vanhempieni parisängyn). Puolentoista tunnin tirsojen jälkeen jaksoikin siten liittyä vanhempien ratkiriemukkaaseen seuraan seuraamaan lauantai-illan parhaimmistoa telkkarista. Tseikkarinkin kanssa taisi vierähtää tunti puhelimessa hölistessä kaikenlaisia juttuja.

Yö sujui yllättävän hyvin. Jalkaan ei sattunut ollenkaan ja koko yö tuli nukuttua kuin tukki. Nukkumisasennot ovat tällä hetkellä hieman rajalliset ja siitä johtuen aamulla olikin hieman puutunut ja kankea olo. Olisi niin tehnyt mieli venytellä kunnolla, mutta venyttely jäi nyt tilanteesta johtuen vajaavaiseksi.

Ehkä hippasen harmitti lauantailta väliin jääneet tankotanssitunti, keilaus, ruokailu hyvässä seurassa ja tanssilattian valloitus, mutta nämä jutut otetaan kyllä korkoineen takaisin, kun jalka on saatu kuntoon.

Sunnuntaina kotiapulainen palasi reissuiltaan ja suuntana oli oma koti. Vaikka hoito vanhempien luona oli ihan loistavaa, vajaa vuorokausi sitä kuitenkin riittää..
Kotiin pääsy tuntuu aika luksukselta. Tosin päiväunilta heräsin siihen, kun rintaa pisti ikävästi. Tuntui siltä, kun yli suurta palloa olisi työnnetty putkessa eteenpäin. Joku ammattilainen voisi koittaa analysoida tätä (Lennuuu?), että pitäiskö tässä nyt lähteä jonnekin tätä tutkituttamaan vai ei. Toistaiseksi ratkaisin asian pistämällä itseeni napapiikin (jonka tulen pistämään vatsanahkaani seuraavat kolme viikkoa, kiitos sukurasitteiden tässäkin asiassa). Se on aikas vekkulia hommaa se pistäminen. Ensin neula ei meinaa upota vatsanahkaan ja yhtäkkiä se hulahtaakin ihan helposti, sitten ei muuta kuin ruisku tyhjäksi ja homma on hoidettu. Kaikkeen sitä onkin tässä parin päivän aikana joutunut ja tottunut.

Sairaalassa

Perjantaina astelin Töölön sairaalaan aamulla klo 7. Minulle osoitettiin oma vuodepaikkani huoneessa, missä oli kaksi muutakin potilasta. Onneksi paikka oli kuitenkin viimeisimmässä ja rauhallisimmassa nurkassa. Sängyllä odotti sairaalan seksyt releet; leikkauspaita, leikkauspöksyt, putkisukat sekä megakokoinen aamutakki. Sairalaan kusluikkareista on mitä ilmeisimmin luovuttu ja tilalla olivat asuntoesittelyistä tutut siniset kenkäsuojapussit. Ei muuta ku releet niskaan ja odottelemaan omaa vuoroa.

Huonekavereista toinen oli ehtinyt viettää osastolla aikaa jo kaksi viikkoa, mikä on todellinen poikkeus, kun kyseessä on kuitenkin päivystysosasto. Toiselta huonetoverilta oli korjattu nilkan luita, jotka olivat menneet säpäleiksi. Molemmat pääsivät kotiin minun jäädessä odottamaan leikkausta.

Ensimmäinen arvion mukaan leikkauksen piti alkaa 8.45. Tähän tuli kuitenkin muutoksia, kun lääkärit alkoivat pohtimaan reumalääkkeiden vaikutusta paranemiseen ja leikkauksen suorittamisajankohtaan. Lopputuloksena päätettiin suorittaa leikkaus, mutta sitä saikin sitten odotella jonkinmoisen tovin. Lopulta leikkaussaliin minut kärrättiin hieman kahden jälkeen muutaman Diapamin jälkeen.

Etukäteen olin panikoinut leikkauksen suorittamista puudutuksessa ja kovasti epäillyt saavani paniikkikohtauksen siinä tapauksessa. Leikkaussalissa oli kuitenkin paljon mukavia hoitajia, jotka juttelivat minulla mukavia. Anestesiasetäkään ei paljoa hätkähtänyt minun nukutusehdotuksista vaan puhui vakuuttavasti spinaalipuudutuksen puolesta. Lopulta siis tuikattiin tuo spinaalipuutus ja minut käännettiin mahalleen operaation aloittamista varten. Leikkaus tehtiin "verettömänä" eli puristussysteemein estettiin veren pääsy jalkaan. Ennen kuin huomasinkaan homma oli jo käynnissä. Tunnin verran siinä leikkauspöydällä köllöttelin kuunnellen radiota, seuraten omia elintoimintoja (sykkeet, paineet, happisaturaatio), kysellen salin eri laitteista sekä kysellen aina välillä hoitajilta mitä jalan kanssa oli menossa. Onnistuin kuulemaan myös kirurgilta kommentin jänteen korjauksesta. Kuulemma näytti olevan ihan hyvin korjattavissa, kun ei ollut säikeinen (hevosen häntämainen) vaan siististi katkennut. Sitten jalka olikin jo paketissa ja suuntana heräämö. Loppupeleissä selvisin tuosta puuduttamisesta ihan positiivisin kokemuksin. Ei sattunut sen pistäminen selkään eikä leikkauksestakaan kuulunut mitään pelottavia ääniä.

Heräämössä hetken aikaan tarkkailtiin taas elintoimintoja sekä ihmeteltiin lähtikö puudutus poistumaan jaloista. Oikea jalka (se terve) heräilikin ihan hyvin, vasemman ollessa melko pitkään täysin holtiton. Jännittävästi tunto löytyi loppupeleissä molempiin jalkoihin ensin reisiin ja varpaisiin. Takapuoli ja pohkeet pysyivät tunnottomina hieman pidempää. Tuntui kuin olisi puolityhjällä ilmapatjalla istunut. Juotuani teen hyvin sokeroituna, minut palautettiin omalle osastolle.

Vuorossa oli ruokaa! Vihdoinkin! Viimeisestä ruokailusta olikin kulunut jo aikaa parikymmentä tuntia. Lihakeitto maistui aika hyvälle, joskin syöminen oli melkoisen hidasta, kun olo oli kuitenkin hieman etova. Sitten ei muuta kuin odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu..
No kuulin, että jään sairaalaan yöksi, kun antibiootteja pitää antaa suonen sisäisesti. Ei muuta kuin tekemään olo mukavaksi. Tässä auttoi Katrin vierailu lakun, suklaan ja tulppaanien kera. Sekä myös vanhemmat piipahtivat. Kaikki vieraat olivat muuten päätyneet aikas makeeseen kenkämuotiin tai sitten luulivat tulleensa asuntonäyttöön..

Vieraiden poistuttua iltaan kuului tv-viihteen aatelia: Hauskat kotivideot sekä Jessica Simpsonin tähdittämä perjantaileffa. Leffan puolessa välissä nukahdin. Yöllä tuikattiin lisää antibiootteja menemään, joskin kanyyli osoitti hieman tukkeutumisen merkkejä ja sitä hieman huuhdeltiin. No kerrankin joku muu kipu oli ylitse jalan kivun. Lopulta kuitenkin suonet olivat vastaanottavaisia antibiooteille ja pääsin jatkamaan unia.

Seuraavan kerran heräsin hetkeksi, kun sain uuden huonetoverin. Mies oli ollut puunkaatohommissa, kaatunut ja murtanut säären molemmat luut. Aikaisemmin huoneeseen oli myös kärrätty toinen vanhempi mies odottamaan lonkkaleikkaukseen pääsyä. Hiljaisia kavereita nämä kuitenkin olivat ja unet jatkuivat hyvin noin aamukahdeksaan.

Tällöin tuli aamupalaa ja hieman sen jälkeen jumppari saapui paikalle testaamaan kepeillä kävelyn sujuvuutta suoralla ja portaissa. (Jalkaahan ei ole kipsattu vaan jatkan tepsuttelua walkerin avulla. Joskin seuraaviin neljään viikkoon jalalle ei saa varata.) Aika moiselta maratonilta tuntui viiden metrin kävely, kolme porrasta alas ja kolme ylös. Sitten pyörätuolilla takaisin omaan petiin kellimään. Jumppari kuitenkin antoi omasta puolestaan luvan kotiuttaa. Pystyssä olemisesta ei jalka kuitenkaan tykännyt ja alkoi särkeä. Lisää troppia menemään ja hetken kuluttua yritys mennä suihkuun.

Yritykseksihän se jäi. Suihkuun asti päästiin ja jalka saatiin suojattua muovilla ja sitten alkoikin näkökenttä hämärtyä. Hoitaja lähti hakemaan mehua, josko se auttaisi, mutta loppupeleissä päädyttiin siihen, että paikalla kärrättiin sänkyni ja neljä hoitsua autteli siihen takaisin pötköttelemään ja sänky takaisin omaan huoneeseen. Suihkut siis jäi siihen.

Tovi sitten kului kintut kohti kattoa ja lounaskin ehdittiin minulle toimittamaan. Siitä sitten vähän voimaa ja kohta lääkärikin tuli kierrolle. Kotiutuspäätös tuli sieltäkin. Sitten ei muuta kuin tsemppaamaan omia vaatteita päälle. (Tosin onhan se leikkauspaita ja -alushousut aika seksyt ja kotosat..) Hoitsulta vielä ohjeet jatkoon sekä reseptit lääkkeille. Niitähän sitten taas tuli. Kaupan päällisiksi myös laskimoveritulppia ehkäisevä napapiikki, jota nyt pistellään sitten päivittäin kolmen viikon ajan. Ja mähän oon tunnetusti tykännyt aika piikeistä ja pistämisestä.

Ja ei muuta kuin iltapäivällä kolmen tienoilla kotimatkalle kohti vanhempien hellää huolenpitoa ja tassuterapeutteja.
Tähän mennessä tämä sairaalakäynti oli ihan positiivinen kokemus ja hoitohenkilökunta todella mukavaa ja tsemppaavaa. Toivottavasti paraneminen ja vielä edessä olevat kontrollit ja muut jutut menevät yhtä jouhevasti. Maanantaihin asti pitää vielä odottaa kiinni niitatun leikkaushaavan näkemistä, mutta siitä lisää sitten..

Kohta se on menoa

Armon aikaa jäljellä n. 8 tuntia. Illan tehis tuli katsottua, joskin välillä tulikin vedettyä peitto silmille, kun hirvitti silmän takaisen verenvuodon hoitaminen. Olo vielä jokseenkin rauhallinen ja eipä kai tässä auta pyristellä. Jos haluaa päästä taas pelimieheksi pelikentälle, niin jalka on korjattava. Ja korjaantuuhan se. Onhan meillä loistavat esimerkit leikkauksien onnistumisista Minnan, Miran, Moikun, Tanen ja vaikka kuinka monen muun muodossa.
Jeps. Ei muuta ku pidelkää peukkuja pystyssä leikkauksen suhteen sekä sen, että pääsen sieltä jo samana päivänä kotiin saamaan tassuterapiaa koirilta.

Se on menoo ny!

Alkaa pelottaa niin pirusti

Niin.. menin sitten googlaamaan akillesjännejuttuja. VIRHE!

Kaksi ensimmäistä kuvahaun tulosta riitti. Toisesssa on megaiso arpi vähintään puoleen pohkeeseen ja toisessa kuva siitä, kun jalka on leikkauksessa auki. Ei ollut herkkua sekään. Eli voipi olla, ettei minua nähdä enää koskaan (mini)hameessa (no onko nyt nähty muutenkaan?) ja jos joskus vielä pelikentille kykenee, niin pelisukat pysyy ylhäällä.

Yhtään ei myöskään helpottaneet tarinat leikkauksesta puudutuksessa. Puudutuksessa minua ei ainakaan operoida tai saan megalomaanisen paniikkikohtauksen kesken kaiken, mikä ei liene suotavaa. Yhtään ei helpottanut sekään, että ihmiset ovat viettäneet useampi päiviä ja öitä sairaalassa. Jo tapaturma-asemalla käynti riitti minulle lauantaina enkä halua paikassa viettää yhtään ylimääräistä aikaa. Sitä paitsi siellähän on vaan vanhoja ja sairaita ihmisiä.

Argh. Odottaminen on pahinta. Oisivat vaan suoraan kiikuttaneet leikkaukseen lauantaina niin ei olisi ehtinyt asiaa vatvoa sen enempää.

Mistä kaikki alkoi..

Kaikkihan alkoi sählymatsista 28.2.2009. Juoksin ja yhtäkkiä kuului POKS! Tuntui kuin akillesjänne olisi rullautunut rullaverhonlailla. Ei oikeastaan sattunut eikä satu tälläkään hetkellä.
Tapahtuman johdosta rätkähdin tietysti kentän pintaan ja sieltä käsin seurasin, kun vastustajat, omat pelaajat ja tuomarit juoksivat...
Ohitseni seuraamaan tilanteen kehittymistä, kun vastustaja tilanteesta pääsi yksin läpi. Onneksi Killi hoisi hommansa maalissa loistavasti eikä tilanteesta tullut maalia..
Tämän jälkeen ympärilläni olikin ihmismuuri ihmettelemässä tapahtunutta. Diagnoosi saatiin jo tuolloin pelikavereilta ja muilta paikalla olijoilta. Kuitenkin lähdettiin näyttämään koipea vielä asiantuntijalle. Diacoriin ei saanut lauantaille aikoja, joten Paula Palander suuntasi ajokkinsa keulan kohti Munkkivuoren Dextraa.

Dextrassa pääsin melko nopeasti lääkärin pakeille, joka totesi asian melko nopeasti katsomalla jalkaa ja sanomalla, että "tossahan se jänne on.". Lisäksi sain samalla tiedon, että mikään vakuutus ei korvaa akillesjänteen katkeamista tai ratkeamista. Tuloksena siis Dextrassa käynnistä diagnoosi ja lähete Töölön tapaturma-asemalle. Koska kello kolkutteli jo lähemmäs kahta iltapäivällä usutin Paulan lähtemään syömään ja voittamaan seuraavaa matsia vakuutellen, että saan kyydin eteenpäin. No kyydin saaminen osoittautuikin hippasen haastellisemmaksi, kun edes omat vanhemmat eivät vastanneet edes kymmenennellä soittokerralla.. Onneksi pelastava enkeli Peggie löytyi lähistöltä (tosin yritti ensimmäiseksi saada lähtemään mukaan combat-tunnille, mistä jouduin tällä kertaa kieltäytymään ymmärrettävästä syystä..)

Peggien kyydissä sitten Töölön sairaalaan, jossa vastaanottoaulassa odotti muutama muukin asiakas. Toinen oli kyllästynyt kipsiin peukalossaan ja poistanut sen omatoimisesti, tosin ensin ottaen hieman rohkaisua. Toinen asiakas tuli pyörremyrskyn lailla toimenpidehuoneesta ja heitti reppunsa penkille sanoen "Mä jätän nää mun kultaharkot tähän, hähä!" Ei tarvinne sanoa, että tälläkin matamilla oli jotain troppia otettuna.. Hippasen tuli turvaton olo, kun ei edes pääse jaloillaan kipittämään kovin nopeasti karkuun.

Lääkäri onneksi kutsui melko nopeasti minut tarkasteltavaksi. Melko nopeasti oli tiedossa jo leikkausaika tulevalle perjantaille ja haastattelut sitä varten menossa. Sitten ei muuta kuin tukijalkinetta jalkaan ja kotiin odottamaan perjantaita tulevaksi.

Kiitokset kaikille avustaneille; pelikaverit (erityisesti kuski-Pale, joka itsekin joutui Dextraan vielä paikattavaksi), Jone (joka urheasti kanniskeli minua ympäri pelihallia), Peggie (Sairaskuljetus hoitopaikkojen välillä), Katri the omaishoitaja (joka käy minun puolesta kaupassa ja pitää seuraa esimerkillisesti) sekä kaikki muutkin, jotka ovat käyneet, soitelleet, viestitelleet tai muuten olleet yhteydessä!