.. meni vihdoinkin eilen. Tosin myönnettäköön, että jokailtaiseen pistämiseen ehti jo tottua eikä se enää niin epämiellyttävä juttu ollutkaan. Ainakin veritulpat pysyivät poissa varmasti. Viime aikoina liikkumisen määrä on ollut kyllä sellainen, ettei siihen välttämättä olisi lääkeaineita tarvittu avittamaan.
Liikkeellä siis ollaan eikä menoa voi estää. Viikko vielä kahden kepin avustuksella pitää sinnitellä. Kuntopyörän selkään pääseminen on mielessä päivittäin. Sen verran kuihtuneelta alkaa tuo toinen jalka nyt näyttää, että jotain on päästävä tekemään. Pohje on kuin mikäkin purje, joka hölskyy holtittomasti ja sääri on muuttunut länkisääreksi. Nilkka sen sijaan on hyvinkin jämäkkä - mallia emäntä. Toivottavasti sekin saadaan vielä hieman kapoisemmaksi, kun päästään kunnolla jalkaa käyttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti