maanantai 15. joulukuuta 2014

I have never seen snow and do not know what winter means.

Ei oo lunta näkynyt ei. Tai on, mutta eihän se maahan ole jäänyt. Koiraihmisenä sitä toivoisi, että maa olisi edes jäässä, niin välttyisi koirien pesemiseltä. Ei muuten, mutta kädet alkavat hieman ottamaan lotraamisesta itseensä.

Eipä tule vieläkään kuvia Varsovasta, koska ne taitavat olla toisella koneella.

Muissa uutisissa se, että korvaa ei ehkä vaivannutkaan liimakorva vaan äkillinen kuulonmenetys tai korvatorven toimintahäiriö. Ja vaivaa edelleen. Tavallaan. Melko heikosti kuuluu ja viime viikolla ihan testattiinkin kuuloa. Ystävällinen kuulontestaaja aloitti tapaamisen hieman närkästyneenä: "Onks sulla joku syy tähän, että kuulo pitäis testata?" Teki mieli vastata, että kuule Sherlocki mitäpä luulet ja miksi mun pitäisi sitä sulle perustella, jos kerran lääkäri sen lähetteen on jo kirjoittanut. No ei muuta kuin testaamaan. Hämärä fiilis tuli aina välillä siitä, että olikohan se nyt ääni vai ei. Hyvin todennäköisesti aina oli ja olisi pitänyt painaa namiskuukkelia. Meikkis oli hyvin iloinen siitä, että tuo vaivaava korva (voiko niin sanoa, kun ei se nyt varsinaisesti vaivaa, kun se ei kuule), kuitenkin kuuli niitä piippauksia. Ihan kuulkaa hymyilytti. Onneksi testaaja kuitenkin tämä ilon lyttäsi ja totesi heti testin päätyttyä, että "Joo, näinhän se on, että et sää mitään tolla korvalla kuule ja että varmaan kuulolaitetta sitten pitää harkita." Vielä lohdutukseksi totesi, että kuulolaitteitahan on tosi monella, mutta ne on niin pieniä, ettei me niitä huomata. Jep. Josko nyt ihan joku alan ammattilainen kuitenkin antaisi arvionsa ensin.

Muuten viime viikolla käytiin jumppaamassa aivonystyröitä Escape Roomissa. Hauskaa hommaa. Ensin meinasi olla vähän haasteita päästä alkuun ja muutama vihjekin tarvittiin, mutta lopulta kuitenkin onnistuttiin pääsemään ulos huoneesta ennen ajan kulumista loppuun. Pitää käydä pelaamassa kaksi muutakin huonetta läpi tässä jossain vaiheessa. 

Jälkipelit hoidettiin Pure Bistrossa, joka toimi taas kerran varsin moitteettomasti. Moitteett ainoastaan ulko-ovelle, joka ei meinannut pysyä kiinni, kun tuuli viskeli sitä tasaiseen tahtiin auki.