Sairaalassa

Perjantaina astelin Töölön sairaalaan aamulla klo 7. Minulle osoitettiin oma vuodepaikkani huoneessa, missä oli kaksi muutakin potilasta. Onneksi paikka oli kuitenkin viimeisimmässä ja rauhallisimmassa nurkassa. Sängyllä odotti sairaalan seksyt releet; leikkauspaita, leikkauspöksyt, putkisukat sekä megakokoinen aamutakki. Sairalaan kusluikkareista on mitä ilmeisimmin luovuttu ja tilalla olivat asuntoesittelyistä tutut siniset kenkäsuojapussit. Ei muuta ku releet niskaan ja odottelemaan omaa vuoroa.

Huonekavereista toinen oli ehtinyt viettää osastolla aikaa jo kaksi viikkoa, mikä on todellinen poikkeus, kun kyseessä on kuitenkin päivystysosasto. Toiselta huonetoverilta oli korjattu nilkan luita, jotka olivat menneet säpäleiksi. Molemmat pääsivät kotiin minun jäädessä odottamaan leikkausta.

Ensimmäinen arvion mukaan leikkauksen piti alkaa 8.45. Tähän tuli kuitenkin muutoksia, kun lääkärit alkoivat pohtimaan reumalääkkeiden vaikutusta paranemiseen ja leikkauksen suorittamisajankohtaan. Lopputuloksena päätettiin suorittaa leikkaus, mutta sitä saikin sitten odotella jonkinmoisen tovin. Lopulta leikkaussaliin minut kärrättiin hieman kahden jälkeen muutaman Diapamin jälkeen.

Etukäteen olin panikoinut leikkauksen suorittamista puudutuksessa ja kovasti epäillyt saavani paniikkikohtauksen siinä tapauksessa. Leikkaussalissa oli kuitenkin paljon mukavia hoitajia, jotka juttelivat minulla mukavia. Anestesiasetäkään ei paljoa hätkähtänyt minun nukutusehdotuksista vaan puhui vakuuttavasti spinaalipuudutuksen puolesta. Lopulta siis tuikattiin tuo spinaalipuutus ja minut käännettiin mahalleen operaation aloittamista varten. Leikkaus tehtiin "verettömänä" eli puristussysteemein estettiin veren pääsy jalkaan. Ennen kuin huomasinkaan homma oli jo käynnissä. Tunnin verran siinä leikkauspöydällä köllöttelin kuunnellen radiota, seuraten omia elintoimintoja (sykkeet, paineet, happisaturaatio), kysellen salin eri laitteista sekä kysellen aina välillä hoitajilta mitä jalan kanssa oli menossa. Onnistuin kuulemaan myös kirurgilta kommentin jänteen korjauksesta. Kuulemma näytti olevan ihan hyvin korjattavissa, kun ei ollut säikeinen (hevosen häntämainen) vaan siististi katkennut. Sitten jalka olikin jo paketissa ja suuntana heräämö. Loppupeleissä selvisin tuosta puuduttamisesta ihan positiivisin kokemuksin. Ei sattunut sen pistäminen selkään eikä leikkauksestakaan kuulunut mitään pelottavia ääniä.

Heräämössä hetken aikaan tarkkailtiin taas elintoimintoja sekä ihmeteltiin lähtikö puudutus poistumaan jaloista. Oikea jalka (se terve) heräilikin ihan hyvin, vasemman ollessa melko pitkään täysin holtiton. Jännittävästi tunto löytyi loppupeleissä molempiin jalkoihin ensin reisiin ja varpaisiin. Takapuoli ja pohkeet pysyivät tunnottomina hieman pidempää. Tuntui kuin olisi puolityhjällä ilmapatjalla istunut. Juotuani teen hyvin sokeroituna, minut palautettiin omalle osastolle.

Vuorossa oli ruokaa! Vihdoinkin! Viimeisestä ruokailusta olikin kulunut jo aikaa parikymmentä tuntia. Lihakeitto maistui aika hyvälle, joskin syöminen oli melkoisen hidasta, kun olo oli kuitenkin hieman etova. Sitten ei muuta kuin odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu..
No kuulin, että jään sairaalaan yöksi, kun antibiootteja pitää antaa suonen sisäisesti. Ei muuta kuin tekemään olo mukavaksi. Tässä auttoi Katrin vierailu lakun, suklaan ja tulppaanien kera. Sekä myös vanhemmat piipahtivat. Kaikki vieraat olivat muuten päätyneet aikas makeeseen kenkämuotiin tai sitten luulivat tulleensa asuntonäyttöön..

Vieraiden poistuttua iltaan kuului tv-viihteen aatelia: Hauskat kotivideot sekä Jessica Simpsonin tähdittämä perjantaileffa. Leffan puolessa välissä nukahdin. Yöllä tuikattiin lisää antibiootteja menemään, joskin kanyyli osoitti hieman tukkeutumisen merkkejä ja sitä hieman huuhdeltiin. No kerrankin joku muu kipu oli ylitse jalan kivun. Lopulta kuitenkin suonet olivat vastaanottavaisia antibiooteille ja pääsin jatkamaan unia.

Seuraavan kerran heräsin hetkeksi, kun sain uuden huonetoverin. Mies oli ollut puunkaatohommissa, kaatunut ja murtanut säären molemmat luut. Aikaisemmin huoneeseen oli myös kärrätty toinen vanhempi mies odottamaan lonkkaleikkaukseen pääsyä. Hiljaisia kavereita nämä kuitenkin olivat ja unet jatkuivat hyvin noin aamukahdeksaan.

Tällöin tuli aamupalaa ja hieman sen jälkeen jumppari saapui paikalle testaamaan kepeillä kävelyn sujuvuutta suoralla ja portaissa. (Jalkaahan ei ole kipsattu vaan jatkan tepsuttelua walkerin avulla. Joskin seuraaviin neljään viikkoon jalalle ei saa varata.) Aika moiselta maratonilta tuntui viiden metrin kävely, kolme porrasta alas ja kolme ylös. Sitten pyörätuolilla takaisin omaan petiin kellimään. Jumppari kuitenkin antoi omasta puolestaan luvan kotiuttaa. Pystyssä olemisesta ei jalka kuitenkaan tykännyt ja alkoi särkeä. Lisää troppia menemään ja hetken kuluttua yritys mennä suihkuun.

Yritykseksihän se jäi. Suihkuun asti päästiin ja jalka saatiin suojattua muovilla ja sitten alkoikin näkökenttä hämärtyä. Hoitaja lähti hakemaan mehua, josko se auttaisi, mutta loppupeleissä päädyttiin siihen, että paikalla kärrättiin sänkyni ja neljä hoitsua autteli siihen takaisin pötköttelemään ja sänky takaisin omaan huoneeseen. Suihkut siis jäi siihen.

Tovi sitten kului kintut kohti kattoa ja lounaskin ehdittiin minulle toimittamaan. Siitä sitten vähän voimaa ja kohta lääkärikin tuli kierrolle. Kotiutuspäätös tuli sieltäkin. Sitten ei muuta kuin tsemppaamaan omia vaatteita päälle. (Tosin onhan se leikkauspaita ja -alushousut aika seksyt ja kotosat..) Hoitsulta vielä ohjeet jatkoon sekä reseptit lääkkeille. Niitähän sitten taas tuli. Kaupan päällisiksi myös laskimoveritulppia ehkäisevä napapiikki, jota nyt pistellään sitten päivittäin kolmen viikon ajan. Ja mähän oon tunnetusti tykännyt aika piikeistä ja pistämisestä.

Ja ei muuta kuin iltapäivällä kolmen tienoilla kotimatkalle kohti vanhempien hellää huolenpitoa ja tassuterapeutteja.
Tähän mennessä tämä sairaalakäynti oli ihan positiivinen kokemus ja hoitohenkilökunta todella mukavaa ja tsemppaavaa. Toivottavasti paraneminen ja vielä edessä olevat kontrollit ja muut jutut menevät yhtä jouhevasti. Maanantaihin asti pitää vielä odottaa kiinni niitatun leikkaushaavan näkemistä, mutta siitä lisää sitten..