torstai 5. maaliskuuta 2009

Alkaa pelottaa niin pirusti

Niin.. menin sitten googlaamaan akillesjännejuttuja. VIRHE!

Kaksi ensimmäistä kuvahaun tulosta riitti. Toisesssa on megaiso arpi vähintään puoleen pohkeeseen ja toisessa kuva siitä, kun jalka on leikkauksessa auki. Ei ollut herkkua sekään. Eli voipi olla, ettei minua nähdä enää koskaan (mini)hameessa (no onko nyt nähty muutenkaan?) ja jos joskus vielä pelikentille kykenee, niin pelisukat pysyy ylhäällä.

Yhtään ei myöskään helpottaneet tarinat leikkauksesta puudutuksessa. Puudutuksessa minua ei ainakaan operoida tai saan megalomaanisen paniikkikohtauksen kesken kaiken, mikä ei liene suotavaa. Yhtään ei helpottanut sekään, että ihmiset ovat viettäneet useampi päiviä ja öitä sairaalassa. Jo tapaturma-asemalla käynti riitti minulle lauantaina enkä halua paikassa viettää yhtään ylimääräistä aikaa. Sitä paitsi siellähän on vaan vanhoja ja sairaita ihmisiä.

Argh. Odottaminen on pahinta. Oisivat vaan suoraan kiikuttaneet leikkaukseen lauantaina niin ei olisi ehtinyt asiaa vatvoa sen enempää.

3 kommenttia:

  1. Hei hani AD! Ihana Akillesblogi :D Juttuja lueskellessa tulee mieleen ainakin se, että akilles taitaa olla kaikille vakuutuksenottajille pieni akilleen kantapää...

    Huominen menee varmasti loistavasti ja siitähän pääsee ainoastaan parempaan suuntaan! Toivo kunnon lääkehuuruja niin jotain hyötyä on sitten verojenkin maksamisesta. Pus ja palataan vielä!

    T: Puujalkavitseillä elantonsa tällä hetkellä saava Katri

    VastaaPoista
  2. Hei omaishoitaja-Katri? Mahdatko olla liian nuori omaishoitajaksi? :)
    Melkolailla olotila on nyt kauhusta kankea ja toivottavasti saan huomenna suustani sanoja ja saan vaadituksi totaalisen tiedottomuuden. Minnalta jo eilen sainkin ihan hyviä vinkkejä kokeilla morfiinitrippejä. Niitä siis odotellen!

    VastaaPoista
  3. Ei se arpi niin iso tule olemaan, älä huoli :) Ei tarvitse heittää hyvästejä minihameille.
    Ja kokemuksesta (2 kpl) voin sanoa, että ei se puudutuskaan paha asia ole. Puolensa on toki molemmilla menetelmillä.
    Pidän peukkuja! Tsemppiä! Haleja!

    VastaaPoista