Jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Hyvä yritys oli ulkoilla hieman koirien kanssa. 100 metriä jaksoin Papun kanssa edetä, mutta eihän siitä mitään loppupeleissä tullut. Kolmen sekunnin välein tuli aina kiskaisu, mikä alkoi ärsyttää, vaikkei nyt mitään vaaraa kuitenkaan aiheuttanut. Lisäksi alkoi koiriltakin palaa hermot, kun etana vauhtiin, joten toivotin poikapoppoolle kivaa ulkoilua ja jatkoin omaa matkaani. Lopputuloksena kahden korttelin ympäri kiertäminen. Siitä se lähtee.
Melko tarkalleen kärsimysaikaa jäljellä apuvälineiden kanssa kolme viikkoa. Joskin kotioloissa tulee mentyä ilman sauvoja ja walkeria. Tuskaista puuhaa, kun pitää varoa, ettei paino mene päkiälle leikatussa jalassa. Kantapäähän ei myöskään siitä tykkää, että kaikki paino on siellä ja aika ajoin välähtelee limapussin tulehdus sitten siellä kantapäässä. Eli ei ole helppoa, kun on vaikeeta.
Välillä tulee kokeiltua jalalla toimiiko se. Se onnistuu helposti siten, että joko painaa jalalla kättä vasten taikka jalkaa lattiaa vasten. Jos jalalla saa painettua kättä pois taikka taikka nostettua kantapäätä lattiasta, niin homma on kunnossa. So simple!
Tosin kantapään nostaminen lattiasta tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta. Silloin tulee kummallista paineen tunnetta leikkaushaavan tienoille.. (onkohan se sittenkään ihan kunnossa?) Liekö sitten jotain kiinnikkeitä vai mitä ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti