Tänään olin hieman pakotettu liikkumaan julkisilla, johtuen siitä, että kuski lähti käväisemään Lontoossa. Valinnan varaa siis oli taksin taikka ratikan välillä.
No.. reippaalla asenteellahan sitten päätin ottaa sen ratikan. Kun se matka on nyt se kaksi pysäkin väliä töihin. Homma toimi kuin rasvattu, mitä nyt pistää mietityttämään ratikkaan juokseminen. Sillä miten voi olla vastustamatta kiusausta juosta siihen ratikkaan, joka on 50 metrin päässä ?
No ei mitenkään. Tukikengän kanssa homma sujuu, vaikkei lienekään aivan täysin sallittua lääkärin ohjeita tulkitessa. Puuskutus oli tietysti melkoinen, mutta enpä jäänyt rannalle ruikuttamaan. Mutta mitä tulee käymään seuraavien parin taikka useamman kuukauden aikana kun tukimono on poissa ja pitäisi antaa vaan ratikan mennä ohi juuri nokan alta ? Ehkä tässä piilee jokin opetus hitaasti elämisestä, mutta pirun vaikeata se tulee olemaan vastustaa kiusausta kirmata - se ihan muutama kymmenen askelta - siihen kulman takaa kurvaavaan vaunuvaeltajaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti