Kaikkihan alkoi sählymatsista 28.2.2009. Juoksin ja yhtäkkiä kuului POKS! Tuntui kuin akillesjänne olisi rullautunut rullaverhonlailla. Ei oikeastaan sattunut eikä satu tälläkään hetkellä.
Tapahtuman johdosta rätkähdin tietysti kentän pintaan ja sieltä käsin seurasin, kun vastustajat, omat pelaajat ja tuomarit juoksivat...
Ohitseni seuraamaan tilanteen kehittymistä, kun vastustaja tilanteesta pääsi yksin läpi. Onneksi Killi hoisi hommansa maalissa loistavasti eikä tilanteesta tullut maalia..
Tämän jälkeen ympärilläni olikin ihmismuuri ihmettelemässä tapahtunutta. Diagnoosi saatiin jo tuolloin pelikavereilta ja muilta paikalla olijoilta. Kuitenkin lähdettiin näyttämään koipea vielä asiantuntijalle. Diacoriin ei saanut lauantaille aikoja, joten Paula Palander suuntasi ajokkinsa keulan kohti Munkkivuoren Dextraa.
Dextrassa pääsin melko nopeasti lääkärin pakeille, joka totesi asian melko nopeasti katsomalla jalkaa ja sanomalla, että "tossahan se jänne on.". Lisäksi sain samalla tiedon, että mikään vakuutus ei korvaa akillesjänteen katkeamista tai ratkeamista. Tuloksena siis Dextrassa käynnistä diagnoosi ja lähete Töölön tapaturma-asemalle. Koska kello kolkutteli jo lähemmäs kahta iltapäivällä usutin Paulan lähtemään syömään ja voittamaan seuraavaa matsia vakuutellen, että saan kyydin eteenpäin. No kyydin saaminen osoittautuikin hippasen haastellisemmaksi, kun edes omat vanhemmat eivät vastanneet edes kymmenennellä soittokerralla.. Onneksi pelastava enkeli Peggie löytyi lähistöltä (tosin yritti ensimmäiseksi saada lähtemään mukaan combat-tunnille, mistä jouduin tällä kertaa kieltäytymään ymmärrettävästä syystä..)
Peggien kyydissä sitten Töölön sairaalaan, jossa vastaanottoaulassa odotti muutama muukin asiakas. Toinen oli kyllästynyt kipsiin peukalossaan ja poistanut sen omatoimisesti, tosin ensin ottaen hieman rohkaisua. Toinen asiakas tuli pyörremyrskyn lailla toimenpidehuoneesta ja heitti reppunsa penkille sanoen "Mä jätän nää mun kultaharkot tähän, hähä!" Ei tarvinne sanoa, että tälläkin matamilla oli jotain troppia otettuna.. Hippasen tuli turvaton olo, kun ei edes pääse jaloillaan kipittämään kovin nopeasti karkuun.
Lääkäri onneksi kutsui melko nopeasti minut tarkasteltavaksi. Melko nopeasti oli tiedossa jo leikkausaika tulevalle perjantaille ja haastattelut sitä varten menossa. Sitten ei muuta kuin tukijalkinetta jalkaan ja kotiin odottamaan perjantaita tulevaksi.
Kiitokset kaikille avustaneille; pelikaverit (erityisesti kuski-Pale, joka itsekin joutui Dextraan vielä paikattavaksi), Jone (joka urheasti kanniskeli minua ympäri pelihallia), Peggie (Sairaskuljetus hoitopaikkojen välillä), Katri the omaishoitaja (joka käy minun puolesta kaupassa ja pitää seuraa esimerkillisesti) sekä kaikki muutkin, jotka ovat käyneet, soitelleet, viestitelleet tai muuten olleet yhteydessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti