I have never seen snow and do not know what winter means.

Ei oo lunta näkynyt ei. Tai on, mutta eihän se maahan ole jäänyt. Koiraihmisenä sitä toivoisi, että maa olisi edes jäässä, niin välttyisi koirien pesemiseltä. Ei muuten, mutta kädet alkavat hieman ottamaan lotraamisesta itseensä.

Eipä tule vieläkään kuvia Varsovasta, koska ne taitavat olla toisella koneella.

Muissa uutisissa se, että korvaa ei ehkä vaivannutkaan liimakorva vaan äkillinen kuulonmenetys tai korvatorven toimintahäiriö. Ja vaivaa edelleen. Tavallaan. Melko heikosti kuuluu ja viime viikolla ihan testattiinkin kuuloa. Ystävällinen kuulontestaaja aloitti tapaamisen hieman närkästyneenä: "Onks sulla joku syy tähän, että kuulo pitäis testata?" Teki mieli vastata, että kuule Sherlocki mitäpä luulet ja miksi mun pitäisi sitä sulle perustella, jos kerran lääkäri sen lähetteen on jo kirjoittanut. No ei muuta kuin testaamaan. Hämärä fiilis tuli aina välillä siitä, että olikohan se nyt ääni vai ei. Hyvin todennäköisesti aina oli ja olisi pitänyt painaa namiskuukkelia. Meikkis oli hyvin iloinen siitä, että tuo vaivaava korva (voiko niin sanoa, kun ei se nyt varsinaisesti vaivaa, kun se ei kuule), kuitenkin kuuli niitä piippauksia. Ihan kuulkaa hymyilytti. Onneksi testaaja kuitenkin tämä ilon lyttäsi ja totesi heti testin päätyttyä, että "Joo, näinhän se on, että et sää mitään tolla korvalla kuule ja että varmaan kuulolaitetta sitten pitää harkita." Vielä lohdutukseksi totesi, että kuulolaitteitahan on tosi monella, mutta ne on niin pieniä, ettei me niitä huomata. Jep. Josko nyt ihan joku alan ammattilainen kuitenkin antaisi arvionsa ensin.

Muuten viime viikolla käytiin jumppaamassa aivonystyröitä Escape Roomissa. Hauskaa hommaa. Ensin meinasi olla vähän haasteita päästä alkuun ja muutama vihjekin tarvittiin, mutta lopulta kuitenkin onnistuttiin pääsemään ulos huoneesta ennen ajan kulumista loppuun. Pitää käydä pelaamassa kaksi muutakin huonetta läpi tässä jossain vaiheessa. 

Jälkipelit hoidettiin Pure Bistrossa, joka toimi taas kerran varsin moitteettomasti. Moitteett ainoastaan ulko-ovelle, joka ei meinannut pysyä kiinni, kun tuuli viskeli sitä tasaiseen tahtiin auki.

The secret of your future is hidden in your daily routine.

Jaa.. Mitäköhän mun tulevaisuus sitten tulee näyttämään. Ilmeisesti nukun onneni ohi, kun ainoa ajatus viime aikoina herätyskellon soidessa on ollut, että "mä torkutan nyt vielä ainakin tunnin". Tai sitten tulevaisuus on sairas. Korva on edelleen lukossa. On syöty yksi antibioottikuuri siihen ilman sen kummempaa vaikutusta. Sairauksissa jatketaan tutulla linjalla ei-niin-ikäkaudelle-tyypillisillä sairauksilla. Niitähän tähän mennessä on tullut plakkariin akillesjänteen katkeaminen (tyypillistä keski-ikäisille hieman ylipainoisille miehillä pallopelien seurauksena), nivelreuma (tyypillistä naisille, puhkeaa yleensä n. 60-vuotiaana) ja nyt sitten liimakorva (yleistä lapsilla korvatulehdusten yhteydessä).

Ei muuten tule nyt juttua sittenkään vielä Varsovasta. Ehkä ensi kerralla. Ei voi tietää.

Muuten viime viikkoina on opittu, että Suomi on pohjolan Japani. Vuosikymmen sitten ehkä teknologian edellä kävijänä, nykyään laman kourissa pyristelijänä. Japanissahan laskusuhdanne on ollut viimeiset vaivaiset parikymmentä vuotta. Jep. Hyvältä näyttää siis senkin suhteen.

Muuten päivä rutiineissa on koiran kusetusta koiran kusetuksen perään. Siinä on kanssa sellainen tuotantolaitos, ettei ihan heti lopu. Tai niinku ne Nurmoossa sanoisivat: ennen loppuu koiralta kusi, kuin nurmoolaiselta raha. 

Jep. Siinäpä niitä uutisaiheita. Täältä tähän.

The greatest wealth is health.

Sen huomaa, kun esim. aamulla herää siihen, että toisella korvalla ei kuule mitään ja toisella kuulo on ehkä 60% normaalista. Ihan ku olis näkymättömät Peltorit, joku sujauttanut yöllä salaa päähän. Kuulojuttuihin liittyen myös tasapainossa oli pieniä häiriötä, kun korva ei toiminut normaalisti. 

Heti aamusta sitten käyttöön allergialääkkeet (Kestine+Duact), sarvikuono, nenäsuihke, puhaltelu, niistely ja juominen, jotta nesteet liikkuis.Pika-apua ei tullut, mutta noin neljä tuntia myöhemmin huomasin, että: " Hei, määhän kuulen taas!".

Viime viikolla oltiin Varsovassa. Siitä lisää kohta.

Sekin ihme muuten nähtiin viime viikolla, että sohva vietiin vihdoin kierrätyskeskukseen. Huh. Pieni hinkkaaminen siinä oli, mutta kannatti, kun ottivat sen sinne kiertoon. Samalla meni muovipussillinen ruokailuvälineitä. Tavaran kiertoon laittaminen on hyvä homma, mutta parempi olisi, jos sitä ei edes tulisi hommattua. Hesarissa oli hyvä kolumni siitä.

Into each life some rain must fall.

Tosin tällä kertaa sadetta ei tullut eli ei lisää sairauksia todettu viime viikon testien perusteella. Phuuh!

Sen kunniaksi hyvä blogikirjoituspoiminta muualta.

My doctor told me to avoid unnecessary stress, so I stopped going to doctors.

Niinpä niin. Lääkärillä oltiin taas tällä viikolla. Tyyppihän kyseli jo viimeksi, että stressaako mua joku asia. Ei stressaa, ihan normielämää tässä vedetään kolmen koiran (joista yksi on nelikuinen pentu), kahden duunin, parin harrastuksen ja parin sairauden (joista toisesta ei nyt tiedetä oikein mikä se on ja mistä johtuu) kanssa. Eli ehkä vähän kuitenkin. Mutta minkäs teet, kun kaiken muun oot valinnut ihan itse, paitsi nuo sairaudet. Näillä mennään.

Stressiä ei helpottanut se, että vastaanotolla tunsi itsensä tyhmäksi. Ihan olin yritttänyt noudattaa lääkärin antamia ohjeita, mutta pieleenhän se oli mennyt. Ilmeisesti ei tullut yritettyä tarpeeksi. Tosin ripityksen sijaan olisin ehkä toivonut, että lääkäri olisi käynyt asian vielä vaikka uudelleen läpi rauhallisesti selittäen kuin hokemalla "Sehän on vaarallista! ja "Mikäs ajatus sulla siinä nyt oikein sitten oli?" Ihan kuin olisi teiniaikoihin palannut. No vian määritystä jatketaan ja katotaan, josko asiat selviävät. Kovasti toivoisin, että sairauslista ei täydentyisi enää tästä. 

No tästä kuitenkin päästää tähän käyntiin liittyneisiin hieman kummallisiin labrakäynteihin. Ekalla kerralla näytettä otti mieslabranhoitaja, mutta hänestä kovasti tuli se fiilis, että saattoi olla sukupuolenkorjausprosessi menossa. Jokseenkin oli naismaisia elkeitä ja ääni nousi jännästi kimeästi lauseen loppua kohden. Hämmentävä. Vaikka siis mikäs siinä, mutta outo fiilis jäi siitä. Jäi myös mieleen askarruttamaan se, että miksi on niin tärkeä voida määritellä ihminen. Taitaa olla omia heikkouksia tässä pohdittavana.

Toisella kertaa labrassa oli oikein herttainen pyöreähkö täti-ihminen. Kerran kävi kurkkaamassa jo näytteenottohuoneen ovellakin, mutta sitten katosi johonkin. Pariin kertaan kävin huhuilemassakin hänen peräänsä, kun labraan nyt ei muuten ollut jonoa. Lopulta täti löytyi ja hän oli odottanut jotain toista asiakasta, mutta suostui nyt minut ottamaan sisään, kun sitä toista ei näkynyt. (Taas olisi tässä tehostuksen paikka eli jos jotain asiakasta ei näy, ota heti vaan jonosta se seuraava, niin homma rullaa vähän jouhevammin eikä tuli tyhjäkäyntiä). No täti siinä huseerasi ja laittoi kiristyssiteenkin. Jossain vaiheessa päästi sitten sen siteen soljen irti ja sehän kimosi auki komeasti melkein silmääni. Täti taisi siinä olla enemmän kauhuissaan läheltä piti-tilanteesta. Kaikki kuitenkin hyvin ja sain pitää silmäni ja näköni.

Muuten tällä viikolla tuli sorruttua hulluttelemaan pöljillä päivillä ja mukaan tarttui kahdet parit kenkiä, kuivashampoo, koirille purutikkuja, ruokakuppi ja koirien shampoo. Ei paha. Vastapainoksi hankinnoille UFF:n laatikkoon lähtee 2xhuppari & 2xhame. Sohvaa ei vielä saatu eteenpäin, mutta ehkä parin viikon sisään.

Hope attracts chances

Jep. Sen myötä tuli vielä yhdestä haetusta duunista vielä soitto, että tilanteet ovat muuttuneet ja niin sitä ollaan sitten menossa ensi viikolla vähän niin ku haastatteluun. No sehän aiheutti pienimuotoisen paniikin, kun pitäisi jostain kaivaa työtoditukset esiin. (Onkin ehkä vähään aikaan eka paikka, joka niitä todistuksia haluaa edes nähdä.) Suurimmaksi osaksi paperit ovatkin ihan järjestyksessä, mutta yksi todistus on taas minulle niin tuttuun tapaan "tallessa". Eipä auttanut muu kuin ruveta käymään säilöpaikkoja läpi ja samallahan tässä tuli siivottua.

Loppupeleissä kyseinen lappunen oli aivan tallessa ja on nyt saatettu muiden kaltaistensa joukkoon. Ehkä oppina tästä on se, että voisi olla hyvä ihan vaikka skannata nuo todistukset, niin ovat sitten tallessa.

Muuten tällä viikolla on vihdoin tehty kehonhuoltoa hieronnan kautta ja uuteen käsittelyyn ollaan menossa jo ensi viikolla. Melko mukavaa. Vielä, kun muistaisi venytellä rintarankaa auki päivittäin.

Kamerakin tuli kaivettua esiin tällä viikolla ja kahteen otteeseeen tuli kuvailtua tapahtumissakin. Enää suurin savotta on edessa eli kuvien käsittely. Ainahan niitä pitää vähän fiksata ja rajata. Erityisesti nyt aurinkoiset kelit tuovat kirkkautta ja varjoja, jotka aiheuttavat oman haasteensa. 

The secret of your success is determined by your daily agenda.

Sen perusteella pitäisi ehkä ryhtyä täysipäiväiseksi koirankouluttajaksi/ulkoiluttajaksi. Aamut alkavat Bondin ulosviennillä ja treenauttamisella. Pennullehan sitä opetettavaa riittää ja suhdetta pitää rakentaa. Tänään rykäisin oikein maanantain kunniaksi ja treenasin toisenkin koiran siihen perään. Tosin jos joku ulkopuolinen näitä rekkuja seurailee, niin voisi ehkä sanoa, ettei päivätyötä kannata jättää ja ryhtyä kouluttajaksi. Ja toisaalta, ehkä juuri pitäisi. 

Toisaalta seuraavana päivärutiineissa on hieman pelaamista iPadillä. Candy Crushia, TSTO:a ja vaikka mitä. Eipä siitäkään rahaa saa, mutta eipä tarvi kovasti mitään ajatella. Ajattelu, kun on kovin rasittavaa hommaa eikä sitä oikein maanantaina eikä varsinkaan heti aamusta oikein huvittaisi tehdä.

No viime viikkoina on kuitenkin yritetty vaihtaa alaa ja hakea uusia haasteita. No kaikistahan tuli sitten lämmintä kättä ja kiitos ei. Kahdessa sentään pääsi alkukarsinnasta jatkoon ns. teatteriviikonloppuun eli videohaastatteluun. Hyvä vissiin sekin, mutta siellä sitten nousi tie pystyyn. Paljon on vissiin porukkaa ja pätevääkin tyyppiä liikenteessä tällä hetkellä. Hyvää harjoitusta nämä kuitenkin olivat.

Muissa uutisissa heppaleiri Yyterissä viikonloppuna. Nastaa oli, vaikka tätiratsastaja alkaakin hieman pyöritellä silmiään muulle kuin Primuksen erittäin turvallisuushakuiselle toiminnalle. Perjantaisen hepan myyntipuhe oli, että hobunen on laiska ja sen nimi on Rode. No olihan se laiska ja nimestäkin oli jäänyt lopusta pois o. Nimittäin tyyppi liikkui kyllä aina jokusen matkaa, mutta sitten tuli stoppi ja alkoi rodeo. Voi ihan hyvin olla, että koko elämäni aikana en ole niin montaa pukkia kokenut, kun tämän tyypin kanssa yhden tunnin aikana. Stopit aiheuttivat muutenkin härdelliä, kun tyyppi parkkeerasi nostelemaan koipiaan taivasta kohti mahdollisimman keskeiselle paikalle. Siinä sitten koittivat muut väistellä oikealta ja vasemmalta. Hommaa ei helpottanut se, että tunnilla oli toinenkin tapaus, joka viskoi päätään ja pyöri ja hyöri milloin mihinkin. Hengissä selvittiin kuitenkin kaikki tästä hässäkästä. Seuraavat jännityshetket koettiin seuraavana päivänä maastoretkellä, kun kipaistiinkin sitten melkoisen reippaaseen laukkaan yhtäkkiä yllättäen. Siinä sitten jonon viimeinen tipahti ponin kyydissä ja poni jolkotteli yksikseen joukon jatkeena. Pahemmin ei tässä käynyt, vaikka niskat ratsastajalta menivätkin jumiin. Muuten taidettiin selvitä kohtuu hyvin reissusta, mitä nyt estetuntikin meinasi olla hieman hallitsematonta meininkiä. Yhteistuumin päätettiin kuitenkin, ettei osallistuta tarjolla olleisiin harjoitusestekisoihin, sillä heposet olivat ehkä hieman haastavia ratasuorituksen suhteen näin pienellä treenillä.

Sunnuntaina oli aika reporanka olo, kun kotiin pääsin. Oma sänky oli ihan parhautta.

Housework can't kill you, but why take a chance?

Sitä paitsi keksin ehkä miljoona asiaa, joihin käytän aikani kotitöiden sijaan. Siksi tällä hetkellä meillä onkin päällä pieni kaaos ja viime viikolla meinasivat loppua kesken alusvaatteet. No tiskiallas-metodilla tästäkin selvitään. Eli kun aloittaa pienestä ja etenee isompiin asioihin vähän kerrallaan, niin jossain vaiheessa on taas kämppä siivottuna ja järjestyksessä. Ehkä.

Muita mietteitä viime viikolta on se, että ihmiset ovat hassuja. Kuka haluaa mihin ja millä syyllä ja joskus niistä päätöksistä ei sitten osata/uskalleta sanoa ääneen vaan mennään pienten valkoisten valheiden taakse piiloon. Sitten sitä tuntee itsensä tyhmäksi, kun koittaa pitää tuon valheen lipsauttajan puolia. Opeteltaisko kertomaan asioista ihan niin kuin ne on?

Muuten viime viikolla oli ohjelmassa pientä askartelua (pulliin lippuja, kun en saanut tilatuksi kakkua, jossa olisi ollut halutut tekstit), aika monta ratsastusta (2 tuntia ohjatusti, 1 tunti maastoilua ja yhdet kisat), tokoviikonloppu Suomen koiraurheilun mekassa Turussa (oikeammin Kaarinassa. Jossa muuten tultiin siihen tulokseen, että sodan syttyessä kaikki Suomen koiraihmiset kuolevat, koska eivät jätä koiriaan. Niitä, kun ei saa ottaa mukaan väestösuojaan) sekä sunnuntaina leiriväsymyksessä käytiin ruokailemassa Linkossa ehkä maailman parhaat pitsat. Pitsa oli sopivan rapea ja hyvillä raaka-aineilla täytetty. Kyytipoikana punaviini toimi todella hyvin, ilmapiiri oli rennon mukava ja loistavan letkeä musiikki tuli dj:n valitsemana.

Ajatuksia viikon varrelta

Ihan ekana ihmettelen sitä, että miten mukavaa mahtaa olla asua asuntoautossa? Tuossa meidän kadulla on nyt yksi jamppa viettänyt kesäänsä sellaisessa, kun ilmeisesti on remppatöissä. Ankealta vaikuttaa. Melko usein istuu kuskin paikalla, polttaa röökiä ja kuuntelee radiota. Siinä se.

Viikon siivoussaavutuksissa kassillinen kamaa vaatekeräykseen ja kahdet kengät roskiin. Kolmansia kenkiä pohdin vielä, mutta todennäköisesti nekin lentää roskiin, koska ovat kulahtaneen näköiset. 

Muuten viikon otsikoissa on ollut erilaiset puheenvuorot homeopatian puolesta ja vastaan. Erityisesti epäilyttää kommentit, että "miten sitten on selitettävissä, että homeopatiaan katkesi koliikki- ja korvatulehduskierteet" eli kommentoijan mielestä homeopatia toimi näissä tapauksissa. Toimiko se oikeasti? Miten voitiin todeta, että juuri homeopatia toi avun? En tiedä. Uskokoon kukin mihin tahtoo, mutta tutkijana voi sanoa, että en usko ennen kuin asiasta on vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu. Mieluiten useampi kuin yksi julkaisu.

Tähän voi sitten kevennykseksi vielä heittää ilmoille sen, että jos kerran ihmeparantajat pystyvät parantamaan ihmisiä ties mistä erilaisilla stadioneilla, niin miksei heitä näy sairaaloissa?

Kuten jo Salaisissa kansioissa todettiin: Trust no one, Mr. Mulder.

Viikko käyntiin vauhdikkaasti

Meinaan heti maanantaina lensi roskiin kengät. Kohta saattaa mennä toiset. Lisäksi meni kassillinen vaatteita kierrätys lootaan. Hyvä minä! Tiedä mitä tässä vielä loppuviikosta lentää pois..

Se on jännä se..

..että, kun palaa sorvin ääreen, niin nälkä tulee tasan 10.50. Ihan sama mihin aikaan on syönyt aamupalaa, mutta toimistolla nälkä tulee 10.50 ja seuraavan kerran 16.05. Kesällä ja viikonloppuna näin ei tapahdu, vaikka heräämisaikataulu olisi saman kuin arkipäivänäkin. Onko nälkä siis paikkasidonnaista?

Espanja vol.2

Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne, kun on kirjoiteltu ihan asiatekstiä artikkelin ja työhakemuksen muodossa. Eikä tämä tämän hetkinen helle helpota tilannetta juurikaan. Nyt kuitenkin vielä pientä rypistystä Espanjan reissusta.

Rakkaat halpamatkalaiset saatiin siis vieraiksi Espanjaa ja pelejähän se golfin muodossa tarkoitti. Pelit aloitettiin Atalayalla, jolla olimme jo etukäteen käyneet harjoittelemassa. Muiksi kentiksi valikoituivat El Chapparal, Los Flamingos ja El Paraiso.

El Chapparal oli uskomaton rännikenttä. Mentiin ylös ja alas. Nämä ominaisuudet eivät tukeneet tuloksen tekoa etenkin, kun lyönti katosi johonkin. Vastoinkäymisenä koettiin myös kohtuu alkuväylillä luottomailan, rauta 7:n, hajoaminen. Jotenkin tuntui kumman vempulalta, kun asetuin lyömään. Tarkempi tarkasteli tuotti tuloksen, että mailan ja lavan liitoshan olikin murtunut. Joten se sitten sen mailan käytöstä. Melkoinen kenttä, johon on aika tuhoon tuomittua lähteä ilman autoa.

Los Flamingos yllätti pramealla klubillaan, joka toimi klubina parille muullekin kentälle. Eka tii oli jäätävä. Rotko ylitettävänä ja vastassa ylämäki ja oikealla jyrkänne.

1.tee

Okei, ei ehkä kuvassa näytä niin pahalta, mutta vähän jänskätti. Toki tuohon oikealla olevaan bunkkeriin sen palloni sitten lykkäsin. Lyönti oli taas hukassa ja mentiin pitkin maita ja mantuja. 

Klubitalo

Viimeisellä reiällä yllätti jemeksessä ollut vesieste. Sinnehän se pallo pamahti. No nää on näitä. Klubilla maistui juoma ja ruoka. Hieno kenttä ja hienot puittteet.

El Paraiso oli kiva pikkulubi. Eka reikä oli greenin osalta korjauksessa, joten se pelattiin normaalia lyhyempänä ja loppupäästä väyliä oli myös väylää aikamoisessa remontissa. Näistä johtuen toki saatiin alennusta greenfeestä. El Paraisossa ukonilma ja sade meinasi yllättää, mutta sitkeästi jatkettiin loppuun. Lokaalit olivat ehkä vähän paremmin jyvällä tilanteesta ja menivät siksi aikaa rauhassa odottelemaan klubille. Ukonilma olikin ohi alta tunnin ja lokaalienkin pelit pääsivät jatkumaan.

Reissun loppumetreillä pelattiin myös Mijaksen Los Lagos ja melkoisen rauhassa siellä sai lykkiä menemään. Hyvässä kunnossa oli kenttä, mitä nyt muutamia kohti paikkailivat griinien läheisyydessä.

Mijaksen golfpallosilta

Mitäkäs me muuta siellä. No syötiin.Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Klubeilta sai varsin hyviä burgereita ja illalla sitten syötiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Hyviä ruokapaikkoja löytyy Marbellasta tai lähialueilta esim. Benahaviksesta. Benahaviksessa söimme ravintola La Torressa.  La Torren ruuat olivat hyvä, mutta mitään erikoista ei jäänyt mieleen. Benahavis on siitä mielenkiintoinen paikka, että se on pieni kylä, jossa on kuitenkin useampi hyvä ravintola. Sen lähellä on myös Monte Mayorin golfkenttä, mutta kenttä oli ainakin tällä hetkellä suljettuna. Mitä ilmeisimmin se suljettiin 2011 taloudellisten vaikeuksien takia ja aukeamista ei ole tiedossa, vaikka tuntuukin olleen suosittu kenttä.

Muita mainittavia ravintoloita olivat:

• Bistro Paloma: Mukava pieni paikka, jossa myös pöytiä ulkona. Hyvä ruoka ja miellyttävä palvelu.
• Momo: Peruskiva. Pientä hässäkkää oli tarjoilijoiden kommunikoinnissa ja meille oltiin tuomassa pariin kertaan keittiön tervehdystä. Asia mitä en voinut ymmärtää oli se, että heillä oli myös terassi, mutta sitä käytettiin varastona pääasiassa. Osassa terassia oli pieni penkki, missä jotkut ottivat drinkkiä pöydän vapautumista odotellessa, mutta muuten tätä mahdollisuutta ei ollut hyödynnetty ollenkaan. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja sel valmistamista pystyi tarkkailemaan salista.
• Tempora restaurant: Mukava pieni ravintola, jossa ruoka oli loistavaa ja sen kyytipojaksi saatiin maailman parasta punaviiniä. Viini tosin oli niin hyvää, että sen nimi on jo unohtunut. 
• Reissun paras ravintola oli Albert y Simon: Huikea lähiravintola, joka osasi asiansa. Toinen toistaan parempia ruokia kannettiin pöytään. Erikoisuutena suffle, joka kieltämättä oli maineensa arvoinen. Hyvä palvelu kruunasi kaiken.

Joku tilasi taas normaalit ruokajuomat.

 Mitäpä muuta sanottavaa sitä olisi Marbellasta. No se, että Puerto Banuksessa pyörii kaameaa brittisakkia, rikkaita ja polttariseurueita. Karsia paikka. Vaikka toki siellä voikin bongata Saudi prinssien "pieniä" paatteja, joista yksi on niin iso ettei sillä pääse satamaan. Mutta siinäpä se. Eiköhän tässä ole taas tarpeeksi postia yhdeksi postaukseksi. Seuraavaksi vuorossa vinkkejä Tukholmaan.

Epsanjan valloitus

Toukokuun viimeiset viikot vietettiin ansaitulla lomalla Marbellassa. Malagan kone oli ainakin mennessä lastattu Epsanjaan menevillä uunoilla: oli lapsiperheitä, eläkeläispariskuntia ja nuorta paria. Säätäminen alkoi jo check in:n puolella, kun terminaaliin oli lanseerattu masiinat, jotka printtasivat laukkujen tägit. Kaikkihan tätä eivät tajunneet ja siinä sitten pyörivät Pihtiputaan mummot, turistit ja lapsiperheet ihmeissään lähtöaulassa. Henkilökunnalla oli kova duuni selittää masiinoiden käyttöä ja valvoa, että oikeisin jonoihin päädyttiin. Laukun tsekkaus kuormattavaksi oli varsin nopeaa ja sujuvaa ja ihmettelen kovasti, miksi sama ei toiminut golfbägien kanssa.  Ihan hyvin masiina olisi voinut vaan ekstratietona ilmoittaa, että viepä tää bagaasi tolle erikoishihnalle. Nyt piti virkailijan (sen ainoan, joka oli tiskin takana ja jolle odotti useamman kymmenen metrin jono) lähteä sitä näyttämään ja painamaan nappia hihnan liikuttamiseksi. Toki paikalla oli myös mummo, joka ei "huomannut" kymmenien metrien jonoa ja vetää jonon ohi tyylikkäästi suoraan tiskille. Tai oikeammin tiskillä asioivan henkilön taakse niin lähelle, että -kun tuo henkilö kääntyy poistuakseen eteenpäin-, mummon kärrit ovat aiheuttaa komean ilmalennon.

Seuraavaksi kanssamatkustajat säätivät boardingissä, kun piti selittää, että xx ja yy eivät nyt pääsekään reissuun ja eihän heitä täällä kuulutella. No ei kuulutella, jos eivät ole tsekanneet itseään sisään. Säätäminen jatkui toki lennolla. Kaljaa juotiin ja vessassahan ramppaamiseen se johtaa. Itkua siellä ja täällä sekä juoksentelua käytävällä. Bonuksena tyypit, jotka eivät olleet vähään aikaan matkustaneet ja sitten ihmeteltiin kylmää ruokaa (eikö enää saa lämmintä ateriaa?) tai sitä, että juomat maksaa (eikö nää enää kuulu hintaan. No kai me sitten maksetaan). Ihmetystä aiheutti lentoemon hermot, kun joka toiselle tyypille piti sanoa, että "Ei, tämä ei ole juomakärry vaan myyntikärry. Juomat voi hakea tuolta perältä." Parhaimmillaan tämä piti toistaa samalle tyypille kolmesti. Bonuksena sitten se tyyppi, joka halusi testata miesten tuoksua, kun olis kiva vähän suihkutella hajustetta tässä. Juu-u.

Kentällä ei onneksi tarvinnut ahtautua samaan bussiin tämän lössin kanssa, vaan suunnattiin ottamaan Fireflysta auto alle. Piti olla Ford Focus or similar. Tuli se similar. Paitsi isompi. Kuulemma porukan golfkamat mahtuvat paremmin tähän Fiat Doploon. No niinhän ne kyllä tekivätkin. Ja enää ei muuta kuin 45 min hurautus kämpille. Suuri pettymys tuli pitstop-pysähdyksellä, kun enää ei myytykään olutta klo 22 jälkeen. Eloonjäämistarpeet kuitenkin saatiin.

Aamulla kohti uusia seikkailuja ja selvittelemään golfmahdollisuuksia. Loistavaa palvelua saatiin Golf Servicestä. Pulju on ruotsalaisten pyörittämä, mutta löytyy sieltä suomenkielinenkin työntekijä. Soittelevat päivittäin klubeille ja ovat hyvin perillä kenttien kunnosta. Heiltä voi buukata tiiajat vähän parempaan hintaan ja tarjoavat myös majoituksia ja autonvuokrausta.

Vuoden ekan kiekan paikaksi valikoitui Atalaya golf. Kiva käveltävä kenttä ja pelikokemusta avitti huomattavasti se, että ekalla väylällä pääsi jo yrittämään birkkua, mutta tokalla se vasta tuli. Sinänsä kenttää ei ollut suunniteltu käveltäväksi, mikä näkyi siinä, että välillä jouduttiin ottamaan uusia reittejä, kun oikomaan ei jyrkänteiden takia päässyt. Kentällä oli lampia, jossa oli kilppareita ja lintuja. Bongattiin mustia joutseniakin. Ysi päättyi kivasti taukokiskalle, josta napattiin tsemppioluet matkaan. Ei kuitenkaan pöllömpi aloitus kaudelle: 100 lyöntiä ja birkku. 

Seuraavana päivänä suunnattiin Mijakseen, jossa tuntuu käyneen yksi, jos toinenkin. Kahdesta kentästä pelattiin Los Olivos ja seuraksi saatiin jamppa Tampereelta. Jos joku varma, niin täällä saa hyvinkin helposti peliseuraa briteistä, suomalaisista tai ruotsalaisista. Kiva kenttä, greenit raffimmat kuin Atalayassa, joten putti etsi hieman itseään. Muuten peli sujui kuin rasvattu ja se näkyi tuloksessakin: 91 lyöntiä. All-time-low! Siinä olikin sitten tämän vuoden tavoitteet golfin suhteen saavutettu. Hyvin oli lyönti talvehtinut, sillä mailoihinhan koskin varmaan viimeksi elokuussa.

Seuraavalle päivälle oli tiedossa Malagan kierros, kun odottelimme konkkaronkka Korhosen saapumista pelipaikoille. Malagasta löytyi kauppoja, kahviloita ja linnoitus. Kaupat olivat aika perusketjuliikkeitä, kahvilat ihan ok ja linnoituskin ihan mielenkiintoinen. Historia jäi linnoituksesta vähän hämärän peittoon, mutta internet pelastaa onneksi tämän tilanteen: "

Malagan suosituin nähtävyys on 1000-luvulta peräisin oleva maurien, eli Espanjaa aikanaan hallinneiden muslimien, rakennuttama linna. Malagan linna on yksi Espanjan parhaiten säilyneistä maurien aikaisista linnoista.

Malagan linna sijaitsee kukkulan päällä keskellä kaupunkia. Massiivinen rakennuskompleksi käsittää kukkulan rinteillä kiemurtelevia muureja, vartiotorneja, palatseja ja muita rakennuksia. Muurien sisäpuolella sijaitsevat myös linnan upeat puutarhat. Nykyään linnan tiloissa toimii lisäksi arkeologinen museo." Näkymät olivat upeat ja puutarhoja oli sinne hienosti rakenneltu. Linnoitus myös oli varmasti hyvä puolustuksessa, sillä kapeita tietä ei kyllä päässyt käyttämään huomaamatta. Päivä kului hyvin maleksien pitkin kaupunkia, mutta taloudellisen tilanteen heikkous näkyi siinä, että kortteliravintolat olivat joutuneet sulkemaan oviaan. Illallispaikaksi ei siis ollut kovin montaa lokaalia paikkaa tarjolla, ainakaan meidän tietämyksellä. Ruokaa kuitenkin saatiin, oikein hyvää sellaista ja parasta palvelua Espanjassa ikinä. Tarjoilijasedällä oli homma hallussa koko ajan ja silmät selässäkin. Ruuan jälkeen suunnaksi lentokenttä ja matkalaisten odottelu. Matkan seuraavista vaiheista seuraavassa postauksessa, sillä eihän kukaan nyt kilometrikaupalla tekstiä kerralla lukea.

Elossa ollaan..

Tosin reissun päällä on oltu tässä kuussa, mistä sitten johtuu myös hiljaisuus täällä. Mutta tässä nyt raporttia ja kuvia reissulta, joka suuntautui Sri Lankaan. Sri Lanka on saarivaltio, joka köllöttelee Intian valtameressä Intian eteläpuolella. Aka Ceylon. Asukkaita on 21,5 miljuunaa ja he jakautuvat buddhalaisiin singaleeseihin ja hindulaisiin tamileihin, jotka tässä sotivatkin toisiaan vastaan vuosina 1983-2009. Saari on ollut aikanaan tärkeä eurooppalaisille idänkaupan takia. Me kuitenkin oltiin siellä tieteen takia.

Tervetulomehu ja lootuksen kukka.

Kohtuullisen viidakkoa

Apinat kuvaa apinoita

Näkymä järvelle

Ronsusafarilla

Lauma

Turret

Hotelli Kandalama oli suunniteltu sulautumaan ympäristöönsä.

Tarzanille liaaneja

Välillä en tiennyt olinko pöytätennisleirillä vai konffassa.

Sigiriya rock Tämä 400-luvulla rakennettu ”taivaan linnoitus” tai ”leijonakallio” suojeli Sigiriyan viidakkokylää intialaisilta. Kalliomuodostelma kohoaa 200 metrin korkeuteen, ylös vievät portaat. Kaikki 1202 kappaletta. Tästä porrastreenistä ei kerrottu, kun matkalle lähdettiin.

Sigiriyan käytäviä

ja seinämaalauksia.

Poratikossa oli aikanaan ollut sisäänkäynti leijonan kitaan. Nyt jäljellä olivat enää leijonan tassut.

Onflight entertainment set or not. Eipä tullut ainakaan pelattua tetristä kahdeksaa tuntia putkeen.

Jossain Euroopan yllä.

Ihan kiva reissu. Omalla rahalla en ehkä Sri Lankaan lähtisi. Väestö on köyhää ja tuloerot suuria. Eteneminen on hidasta ja keskinopeus tiellä on 28 km/h luokkaa. Pääosa kulkuneuvoista on tuktukeja. Käytiin maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Kandyssa, joka oli aikamoinen paikka. Ruuhkaa, ihmisiä, kaupat pieniä ja enimmäkseen täynnä krääsää. Turren seuraan tuppautuu helposti tyyppi, jos toinenkin tarjoten apuaan tai muistaen hotellista.

Ilmasto on toki lempeän kostean lämmin, muttei tukala. Hotellilla sai varoa apinoita. Melkein jo luulin hetken kuolevani, kun yksi lähti tulemaan kapealla käytävällä kohti. Ei se onneksi kuitenkaan purrut vaan ohitti vain minut. Huh. Muuten apinoiden kohtaamiset päättyivät retkueellamme lasin sirpaleisiin (olut pulloja ei kannata jättää parvekkeelle, sillä apinat niitä piskovat sitten vihoissaan aamulla), suihkuun (jos katselee ja pelkää yläpuolella olevia apinoita, saattaa astua läjään) ja suihkuun (Jos taas katselee niitä maa läjiä, saattaa niskaan tipahtaa läjä). Meinasi yhden apinan mukaan kassikin lähteä.

Kukaan ei kuitenkaan saanut jallajallaa kuin vasta kotona. Tai sitten professori oli vain väsynyt reissun jälkeen ja otti yhden ylimääräisen rokulipäivän. 

Niin, oli siellä tieteellistäkin ohjelmaa. Esityksiä, jonka jouduin myös itse taistelemaan läpi. Miika Nousiaisen sanoja mukaillen: " Onnistuuhan se periaatteessa se esityksen pito vieraalla kielellä, mutta kapasiteetti kutistuu 5 prosenttiin". No en kuitenkaan hämmentynyt, vaikka projektorin ja mikin sähköt välillä pätkäisivätkin. Joo, tieteen eteen on vissiin vähän kärsittävä. Tuossa ilmastossa ihan siedettävää se.

A pessimist is a person who has had to listen to too many optimists.

Palatakseni edelliseen postaukseen, voin yllättyneenä todeta, ettei kuntoutuspoliklinikan yhteydenottoon mennytkään kuukautta. Soittivat heti seuraavalla viikolla. Harmittavasti lounasaikaan, joten jäi vastaamatta. Seuraava soittoa odoteltiinkin sitten 1,5 viikkoa. Eikä tässä vielä kaikki! Soittohan ei mitenkään koskenut sitä, että itse poliklinikalle aikaa sovittaisiin vaan kuntoutussuunnittelija halusi tietää mihin firmaan haluaisin maksusitoomuksen. No eipä minulla niistä tarjotuista vaihtoehdoista ollut mitään mielipidettä. Sellainen nyt kuitenkin sitten valittiin ja nyt odotellaan kusti polkevaksi sitoomuksen minulle, jotta pääsen sitten varailemaan aikaa. Ei ole suoraviivainen homma tämä. Miksiköhän se lääkäri ei voinut sitoomusta tehdä vaan tarvittiin siihen välikäsi kirjoittamaan lappu?

Vertailukohtana käynti yksityisellä silmätulehduksen takia: herään aamulla rähmineeseen silmään 7.15--> varaa aika lääkäriin netissä, 7.20 --> lääkärissä 7.55 --> ulkona diagnoosin ja reseptin kanssa 8.10. Eipä tarvinnut kauaa kärvistellä.

Sitten tämän viikon asioihin: ärsytyksissä voidaan mainita pomo, joka päättikin yhtäkkiä, yllättäen ja minulta kysymättä siirtää työtehtäviä toiselle. Ei tainnut jäädä hälle keharista muuta mieleen kuin omien lomakuvien esittely. Tai sitten tyypillä on jo dementia iskemässä. Ei meinaan oikein pysy myöskään mun nimi mielessä, vaikka tyyppi on sitä harjoitellut jo reilun vuoden verran. Mur.

Tiistaina päästiin kokeilemaan kuitenkin Ravintola Brondaa virman piikkiin. Harmiksi oli kyllä läksiäisistä kyse, harmittavasti ei kuitenkaan omista. Maistelumenu otettiin porukalle ja varsin tyytyväisiä oltiin.

Alkudrinkki: viskipohjainen vaniljaan taittava ihanuus. Kävi myös aterian jälkeen.

Illan menu

Nätti ja yksinkertainen kattaus. Alkudrinkkikin on jo haihtunut hillopurkista.

Baked mussels soffrito & Chorizo roll. Astetta fiinimpi nakkisämpylä.

Local trout sashimi & charred eggplant

Pan roasted scallops, goat's curd & truffle

Omppuvammaisen tiramisu. Ei huono.

Kuvaa ei keriinyt ottamaan Pedron lampaasta (Lamb ala Pedro) ja sen höysteistä. Tuttu hyvä linja, kuten Farangilla ja Boulevard Socialillakin on. (Gaijin on edelleen käymättä). Pieni miinus siitä, että ruokien tulossa kesti alkuun aika kauan ja vastaavasti meitä sitten hätisteltiin melko nopeasti jälkiruokakuppien tyhjentymisen jälkeen baarin puolelle, vaikka meistä tuo ajan tiukille meno ei johtunutkaan. Plussaa taas siitä, että olivat meille varanneet sohvaryhmän baarin puolelta, jossa sitten iltaa jatkettiin. Joko ehkä naputti baarin hitaudesta, mutta hätäkös siinä, kun sai huolellä tehtyjä drinkkejä. Kuulemma eivät tee mitään siirappeja tai muita töhniä valmiiksi odottelemaan, vaan kaikki tapahtuu tuoreista raaka-aineista asiakkaan tilauksesta. Se mikä yllätti oli tarjoilijan sekoilu meitä pöytään ohjatessa. Odotimme pöytiin ohjausta ja tarjoilija siinä sitten asiaa alkoikin hoitaa ja totesi jostain syystä, että olettekin sitten samaa seuruetta tämän metrin päässä olevan pöydän tyyppien kanssa. Mutta, kun ei oltu. Ja jos oltaisi oltu, niin kai me siihen pöytään olisi jo osattu. Toinen hämmentävä asia oli wc-järjestelyt. Ei siinä mitään, että on unisex-vessat. Tai no ei ne nyt edes olleet, kun toisella laidalla oli ukkeleiden kopit ja toisella akkeleiden. Välissä oli sitten lavuaarit ja peili. Eikä siinäkään mitään, mutta siinä, kun koitti kopeloida peilin alta saippuaa tai käsipyyhettä, saattoi päätyä  kopeloimaan myös vastapuolen kaveria. Ei ehkä ihan toimiva ratkaisu.Muuten kiva ja valoisa paikka kyllä.

I'm exhausted trying to stay healthy.

Niin, tässä pientä pähkäilyä julkisesta terveydenhuollosta. Kävipä niin, että toissa viikolla heräsin sen tehokkuutta ajattelemaan, kun kummitytöllä oli silmätulehdus. No nassikat saavat hoitoa kohtuullisen nopeasti Lasten klinikalta ja oikein porukalla naurettiin sitten, että kyllä naurattaa, kun aikuiset voivat lähteä päivystykseen odottelemaan ja hakemaan silmätippoja ko. sairauteen taikka varata aikaa terveysasemalle johonkin parin viikon päähän.

No karmahan iskee takaisin kuin tuhat volttia. Tietenkin. Itselle tuli vihdoinkin mieleen hommata perussairauteen liittyvää etuutta eli pohjallisia. Tuumasta toimeen ja eiku soittamaan terveysasemalle, miten homma lähtee liikkeelle. Siellä puhelun vastaanottanut henkilö ystävällisesti kertoi, että ei  oikein asiasta tiedä, mutta välittää viestin lääkärille, joka sitten soittelee asian tiimoilta. Miltei siinä sitten viikko varrottiin, että tohtori soittaa ja kertoo asiasta. 

No tohtori piti sanansa ja soitti sovittuun aikaan. Tuloksena oli se, että hän nyt laittaa tästä lähetteen menemään ja kehotti odottelemaan. Lähetteen käsittelyssä, kun voi mennä kuukausi. Jos ei kuukaudessa ala mitään kuulumaan, niin sitten kannattaa ottaa yhteyttä. Ensin oli epäselvää, että mihin sitä yhteyttä pitää ottaa ja sen lisäksi tuli lisäohjeita, että yhteystiedot löydät ihan googlettamalla. Just. Kun hän itse kokeili löytää niitä yhteystietoja, niin vastauksena olikin "oho, no ei niitä yhteystietoja näköjään näin löydykään. Soittele tänne sitten, jos mitään ei kuulu."

No niin, nyt sitten vaan odotellaan. 

Kaverille oli tänään myös ehdotettu kiireellisen ajan saamista terveysasemalle. Kahden viikon päähän. Kai sekin voidaan nopeaksi ajan saamiseksi tulkita. Ehkä.

Viikon mietteitä

No ensimmäisenä jäi mieleen kollegan paluu Amerikan valloitukselta. Se oli kiva se. Yllättävää näppäryyttä osoitti hän myös siinä, että keksi venyttää reissuaan "koska vaimolla on korvatulehdus, eikä voida lentää". Joo, oon kuullut tätä käytettävän niin, että itsellä on korvatulehdus ja reppumatkailu huvittaisi vielä parin ekstraviikon verran. (No joo joo, oli se rouva oikeasti ollut melkoisen kipeä ja erittäin onnellinen kotiin pääsystä kaikkien koettelemuksen jälkeen. Vinkkinä tästä se, että ei ehkä kannata koettaa onneaan hoidon saamisessa Dominikaanisessa tasavallassa, koska siellä suoneen voi mennä tavaraa, jos toista).

Seuraavaksi jäi mieleen se, että väsymys voi teettää kaikenlaista. Omituisia juttuja tuli nähtyä ja luettua esim. Facebook-päivityksissä. Kollega veti tässäkin kyllä pidemmän korren ja kertoi maksaneensa ostoksensa ruokakaupassa ja sitten tyynesti kävelleensä ulos kaupasta. Onneksi ennen auton käynnistämistä oli kuitenkin leikannut, että oli ne ostoksetkin, jotka odottelivat edelleen siellä kassalla.

Kolmantena asiana suosittelen kaikille, ainakin hieman varttuneimmille, kompressiosukkien ostoa. Ou mai gaad, mikä taivas, kun vetää ne jalkaansa.

Ai niin, jos joku Stockmannilta sattuu tätä lukemaan, niin lisätkää sinne Tapiolan elektroniikkaosastolle joko porukkaa tai osaavaa porukkaa. 25 minuutin jonottamisen jälkeen jäivät minulta hyllyyn ostokset, kun kassalle en päässyt, vaikka seuraavana vuorossa olisinkin ollut. En tykkää.

Vaihtelevaa säätä

Niin sitä on riittänyt. Välillä on jo ihan kevät ja seuraavana päivänä ei niinkään. Energiat ovat olleet vähän vähissä viime aikoina, mutta silti on koitettu pusertaa eteenpäin. Arvatahan saattaa ettei se ajatus ole oikein juossut eikä sanoja ole tullut paperille haluttua tahtia.

Matkoja sen sijaan on suunniteltu. Tällä hetkellä takataskussa liput Sri Lankaan, Espanjaan ja Varsovaan. Lisäksi mielessä edelleen kutkuttelee New York, johon en edelleenkään ole päässyt. Ehkä sekin tulee listalle vielä loppuvuodeksi.

Urheilurintamalla on menty melko tiukasti hevosurheilun parissa, joka valitettavasti on myös tuntunut erinäisissä nivelissä. Se pistää hieman harmittamaan, mutta eipä tässä auta muu kuin ottaa nappia naamaan ja koittaa kestää. Positiivisina huomiona on haban kasvaminen (juu, ne satulat eivät ole niitä kevyimpiä esineitä) ja jaloissakin on jotain lihaksen tyyppistä massaa. Viime viikkojen parhaita kokemuksia ovat olleet auringonpaisteessa laukanvaihtojen ratsastaminen (hähää ope, pystyinpäs!) sekä tietty parista esteradasta selviäminen (hengissä).

Pyörä oli tarkoitus kaivaa nyt esille, mutta julkisivuremppa estää nyt tämän ajatuksen, sillä reitti pyöräkellariin on nyt tukittu. Ehkä pitäisi myös miettiä kevään huoltotoimenpiteitä fillareille, jos vaikka jättäiskin ne skippaamatta tänä vuonna.

Viime viikkojen touhuja

Ja niitähän tässä on ollut. On käyty Latviassa. Sehän ei niin kovin kaukana olekaan. Lautalla lahden yli ja sitten ajelua eteenpäin. Tiet eivät nyt ole mitään varsinaisia baanoja, mutta sellaisia maanteitä ja ihan ok kunnossa. Ainakin isoimmat väylät. Pienemmillä teillä voikin sitten tulla vastaan nimismiehen kiharaa ja muita kuoppia. Täytyy sanoa, että ainakin maaseudulla rakennukset näyttävät pimeällä ihan kivoilta, mutta päivänvalossa jokainen niistä kaipaisi pientä pintaremppaa. Hintataso ei siellä päätä huimaa. Hotellin ravintolassa nautittu pitsa, pisse ja cappucino kustansi yhteensä 6,5€. Tosin niitä palveluita ei ainakaan tuossa pikku kaupungissa (Valmiera) ollut kovinkaan paljoa. Mutta eipä niitä palveluita täälläkään pikku pitäjissä ole. Ystävällisiä ihmisiä kyllä riittä.

Tällä viikolla tuli käytyä Heurekassa pitkästä aikaa. Melko pieneltä paikalta se nyt vaikutti. Kyllä ennen oli kaikki suurempaa. No tietoa oli sitäkin enemmän tarjolla. Niin kuin vaikka pieruhimmeli, joka kuvaa ihmisen tuottamaa keskimääräistä kaasumäärää vuodessa. Päivässä lurahtaa kaasuja ulos 0,5-2 litraa.

Pieruhimmeli. "Se, joka pierua pidättöö, on muutenkin vilpillinen" - vanha sanonta pohjanmaalta.

Näytillä olil myös kuu ja sen pimeä puoli. Kuu muuttui myös maapalloksi, jonka pinnalla pystyi tarkastelemaan lentoliikennettä, otsonikerrosta, merivirtoja ja vaikka mitä. Tiedot kuulemma päivittyvät päivittäin.

Dark side of the moon

Yhtenä näyttelyteemana oli myös mielenterveys. Oli fobiahuonetta, näyteltiin tunnetiloja, oli diodraamoja siitä miten mielenterveyden häiriöitä hoidettiin eri aikakausina. Päähän sai laittaa skitsofonit ja kokeilla miltä kuuloharhat tuntuvat. Lopuksi huolet silputtiin huolisilppurissa.

Skitsofonit seinällä

Yhtenä mielenkiintoisena kohteena oli mielä Mars-näyttely, jossa ihmeteltiin mönkijöitä, avaruusvessaa ja rohkeimmat pääsivät kokeilemaan miltä tuntuu kävellä Marsin pinnalla, kun painovoima on n. kolmanneksen maan vastaavasta. Sinne vaan ihmettelemään ja oppimaan uutta!

Muuten tällä viikolla on tullut hypeltyä esteitä. Pirusti jännitti, mutta heppa yllätti positiivisesti ja puhtaalla radalla mentiin. Ensi kerralla mennään vähän vauhdikkaammin ja keskemmäs esteitä vielä. 

Mä ja Kamuleissön. Hurja meininki.

10 asiaa, jotka jokaisella yli 30-vuotiaalla pitäisi olla kotona

Iltapulun ihmelista. Mitäpä, jos sitä hieman analysoisi lisää. Jenkeistähän tämä varmasti on tullut, joten asioiden tärkeyttä saa ihan rauhassa epäillä. Here we go!

1. Kunnon kirjahylly

Vieraasi voivat päätellä sinusta yllättävän paljon hyllysi perusteella. Kokeile järjestää kirjasi värien mukaan, niin saat hyllystä entistä näyttävämmän sisustuselementin.

Niin ne kirjathan on vaan sisustuselementteinä siellä tai niillä koitetaan tehdä vaikutus vieraisiin. No siitä vaan sitten päättelemään, kun meiltäkin löytyy kirjoja Narnian tarinoista, advanced mathematicsistä aina Why do men have nipples:n.

2. Taidetta, josta pidät

Teosten ei tarvitse olla kalliita, mutta niiden pitäisi puhutella juuri sinua. Aloita nuorena, niin sinulla on kunnon kokoelma kerättynä vanhempana.

Suurin osa tauluista on edelleen vaatehuoneessa, kun ei olla saatu nauloja seinään. Edellisen asukkaan nauloissa roikkuu muutama teos. Ukin perintötaulu juopottelevasta ketusta sekä maanmittausaiheinen joululahjaksi saatu teos. Tilaa olisi Balin punaisen teokselle sekä muutamalle koirataululle.

 
3. Toisiinsa sopivat pyyhkeet

Nyt voit jo viimeistään heittää pois kauhtuneet Mikki Hiiri -pyyhkeet ja parhaat päivänsä nähneet ylioppilaslahjat. Hanki ainakin kaksi settiä siistejä pyyhkeitä, joita voit häpeilemättä lainata vieraillesi.

Käykö, että käsipyyhe ja kylpyhuoneen matto mätsäävät? Muutama "aikuisten" pyyhe on olemassa, mutta on vaan sustainable käyttää niitä 20-30 vuotta vanhoja pyyhkeitä (on Lumikkia, Mikki Hiirtä ja heppoja), koska ne ovat kondiksessa edelleen. Eipä saa enää sellaisia pyyhkeitä. Jos vieraita hävettää ne pyyhkeet, niin sopii tuoda omat pyyhkeet seuraavalla kerralla. OPM= Omat Pyyhkeet Mukaan!

 
4. Huonekasvi

Huonekasvit lisäävät viihtyisyyden tunnetta ja saavat vuokratunkin kodin tuntumaan omalta. Valitse mieluummin yksi suurempi kuin monta pientä.

Yksi hyvä kriteeri kasveille on selviytymiskyky. Aina, kun ei muista niitä kastella. Miten tuo suuri määritellään? Onko kasvi suuri silloin, kun se joutuu taipumaan mutkalle, kun katto tulee vastaan?

5. Hyvä patja ja komea sängynpääty

Sijoita sänkyysi, sillä vietät siinä suuren osan elämästäsi. Valitse patjan kovuus oikein, niin selkäsi kiittää. Kaunis sängynpääty tuo makuuhuoneeseen ilmettä.

Tämä on kyllä ihan hyvä pointti. Myös leveyttä pitää olla tarpeeksi. Mielelläni mahtuisin nukkumaan vaikka poikittain. Sängynpääty juu, jos sellainen mahtuu. Nyt ei mahdu ja muutenkin seinällä on maalattuja kuvioita, jotka jäisivät päädyn taakse piiloon.

6. Aloita keräily

Matkoilta kerätyt esineet, huonekalut ja taide saavat asuntosi näyttämään kotoisalle ja persoonalliselle.

Mitä? Ei, ei todellakaan keräillä. Ehdoton ei ainakin koriste-esineille. Huonekalut on syytä valita huolella kuten taidekin. Vähemmän on enemmän. Sitten vielä, kun joku tulisi siivoamaan tätä kämppää turhasta kamasta. Olen koittanut noudattaa 'Tavara-pois-päivässä'-mantraa, mutta aika laihoja ovat olleet tulokset. Kamaa olisi paljon pois kannettavaksi. Kyllä mä ihan varmasti heti seuraavana vapaapäivänä suoritan suursiivouksen. Kyllä. Aivan varmasti. Aivan varmasti ehkä.

7. Kunnolliset kylppäritarvikkeet

Saat arkiluksusta asuntoosi, kun hankit kylpyhuoneeseesi halpojen muovikippojen sijaan kauniimpia tarvikkeita.

Juu, aivan varmasti. Ihan sama juttu, kuin koriste-esineiden kanssa. Ei turhalle rojulle. Kylppäri, jos mikä kerää pölyä kamojen päälle ja niitä saa olla putsaamassa. Kyllä se on niin, että se kylppäri pysyy puhtaana, jos pinnat ovat helposti pyyhittävissä.

8. (Tuoksu)kynttilä

Kauniit kynttilät luovat tunnelmaa ja toimivat sisustuselementteinä. Niiden hempeässä valossa kodin pienet puutteetkaan eivät osu niin paljon silmiin. Valitse tuoksuton versio, mikäli keinotekoinen haju ottaa nenääsi liikaa. Ei kaikkien kotien tarvitse tuoksua kesäiselle niitylle tai vaniljahipuille.

Kynttilöille kyllä! Juu, puutteet eivät näy pimeässä. Tai sotku. Kyllähän se vaan niin on, että lähes  poikkeuksetta tuoksukynttilät ovat vaan kaameita. Tulee päänsärky ja hengenahdistus. Ei siitä mihinkään pääse. Sitä paitsi päivät alkavat jo pidentyä, niin kohta ei tarvita kynttilöitä eikä edes valoja. Eipä siinä sitten enää mitään piilotellakaan.

9. Yöpöydät

Yöpöydät sängyn molemmin puolin parantavat huoneen fengs shuita ja antavat huoneelle ryhtiä.

Enemmän Feng Shuita toisi tavaroiden paikalleen laittaminen ja niiden ylimääräisten kamojen poisto. Sillä se ryhti löytyy eikä yöpöydillä.

10. Ylellinen torkkupeitto

Pehmoiseen torkkupeittoon kannattaa sijoittaa. Kiität itseäsi, kun palaat räntäsateesta hytisevänä kotiin ja voit kietoutua lämpimään vilttiin.

Torkkupeitto joo. Meillä on Balmuir, mutta eniten pelottaa sen puolesta. Miten pitää valkoinen valkoisena? Tohtiiko sitä sitten käyttääkään? 

Ei kai tässä voi kuin jäädä odottelemaan, mitä 40-vuotiaalla pitää olla kotonaan tai minkälainen koti silloin pitää olla? Aika monta neliötä varmaankin ja citymaasturi ja kultainennoutaja ja ja ja.. 

Joopa joo, koitetaanpa sitten taas olla ihan yhtä uniikkeja kuin kuka tahansa muukin.

Vielä ystävänpäivästä..

Hyvää ystistä!
Siihen liittyen nörttihauskaa löytyy täältä.

Linkkivinkki

Eilen sattui sellainen ihme, että radiosta tuli mielenkiintoista ohjelmaa. Radio Helsingin Palaverissa ja keskustelua jaetun arvon tuottoa liipaten. Eli puhetta siitä, ettei yritysten pääasiallinen tarkoitus ole enää tuottaa rahaa osakkeenomistajille vaan kaikille sen liiketoimintaan liittyville osapuolille.

Mieleen jäi erityisesti Whole foods market, joka on tässä asiassa ollut monestikin esimerkkinä: orgaanista ruokaa, tyytyväiset tuottajat lähialuielta, läpinäkyvät palkkatiedot, panostaminen laatuun ja lista jatkuu. Uudenlaista ajattelua, vain rahan ajattelemisen sijaan.

Puhujana oli Stefan Hyttfors. Mielenkiintoisia juttuja hänelle. Tsekkaa nettisivut.

Kuulin ohjelmasta vain viimeiset kymmenen minuuttia ja nyt täytyy odotella, että podcast pläjähtää eetteriin, jotta pääsee kuuntelemaan koko homman. Muutenkin kyseisessä ohjelmassa on ollut mielenkiintoisia vieraita ja aiheita. Pitää pistää tämä muistiin ja seurata.

If there is no struggle, there is no progress.

Jep. Viime viikolla haasteita oli tiistaina hevosen selässä. Yllätys, vika taas enemmän kuskissa kuin heposessa. Keskiviikkona sitten vaihdettiinkin maisemat Porvooseen. Tiimi kokousta ja muuta meininkiä. Paikkana Kannonnokka ja vanha navetta. Navetta oli varsin hieno ja mukavan rosoinen paikka. Hienosti oli käytetty hyväksi navetan ovia, juomakaukaloita ja muuta materiaalia. 

Paikan ruuat tekivät vaikutuksen. Hyvää kahvia, runsaat ja maukkaat täytetyt voileivät sekä karpalosmoothieta alkuun. Lounaaksi oli kevyt versio: punajuurikeitto maitovaahdolla (nam), pääruuaksi kalaa filotaikinassa (namnam) ja yllätyksenä vielä jälkiruokana mustikkaa ja valkosuklaata (supernam). Sellainen kevyt versio se. 

Ruokailun jälkeen siirryttiin issikoiden pariin Tukkilan tilalle. Varsin hauskoja minihevosia. Koska porukassa oli monia, jotka olivat ensi kertaa selässä, niin tyydyttiin kävelemään maastossa, mikä oli pieni pettymys, mutta varsin leppoisaa puuhaa sekin.

Kun parissa ryhmässä oli saatu pyörähdettyä maastossa, siirryttiin Kannonnokkaa illalliselle kotaan ja paikan portilla ihmeteltiin villisikoja. Aikamoisia possukoita! Illallisella luonnollisesti sitten niiden kaveri tarjoiltiin meille makkaran ja pihvin muodossa. Masut pulleina oli hyvä siirtyä saunaan ja paljuihin, joissa sitten aikaa vierähtikin helposti useampi tunti. Sauna oli hieno kallioon louhittu tilaihme, jossa oli ehkä maailman pehmeimmät löylyt. Suosittelen kokeilemaan tätä paikkaa, jos tiimipäiviä tulee eteen. Ihmetyttämään jäi vain se oliko illan kokki kenties Madventures Rikun kaksoisveli?

Torstaina olisi nukuttanut, mutta ei auttanut kuin kammeta itsensä toimistolle, edes fyysisesti. Torstai meni sumussa ja perjantain ohjelmistossa oli Jenni Vartiaista Tavastialla ja onnistuneesti kaveri yritti vielä viime minuuteilla kaupitella ylimääräistä lippua mm. Remu Aaltoselle. Ei mennyt kaupaksi. Jenni veti hyvän keikan ja kaveria hieman harmitti, ettei huomannut vieressä hengailemaan Kaija K:ta. 

Lauantaina valloitettiin koirahommilla Salo ja kaveri ei meinannut uskoa ketkä ovat sukua minulle. Yllättäviä yhteyksiä siis löytyi. Sunnuntaina brunssia Sunn:ssa. Ihan ok setti, mutta tuoremehua oli vissiin tarjolla vain pyynnöstä. Ähkyssä ja väsyneenä kotimatkalla sain soiton lähteä vielä ratsastamaan parin tunnin varoitusajalla ja mentävähän se oli, kun kerran (lähes) kotoa tultiin hakemaan. Huh.

Siinäpä sitä puuhaa viikkoon. Eipä juuri mitään ja kuitenkin aika paljon.

Everybody likes a compliment.

Niin se vaan on. Mutta kahdet saman päivän aikana, on jo jotain uskomatonta. Mutta minkäs teet, kun agility ja ratsastus menee putkeen. Aika superfiilis, kun saa asiat onnistumaan. Etenkin, kun noissa molemmisssa harrastuksissa on se toinenkin osapuoli mukana, joka voi myös olla millä tuulella sattuu. Kai näitäkin voi sanoa joukkueurheiluksi. Parina on eläin, mutta kummankin pitää hoitaa se oma duuninsa ja pitää löytää se tapa kommunikoida. Ja kun se löytyy, niin onhan se aika siistiä.

Onhan nämä lajit siinäkin mielessä haastavia, että välillä voi ahdistua siitä, kun hytkyy siellä hevosen selässä, kun tietää, että ne tuntevat sen kärpäsenkin ihollaan. Tai, että sen koiran pitäisi tietää suunnat ja hakea esteet rintamasuunnaan mukaan. Vaikeaa, mutta niin siistiä.

Aamulenkillä tein huomioita ihmisten rutiineista. Sunnuntaina kirkon kellot kumajaa kansaa kuulemaan sanaa. Toisille se tarkoittaa kiiruhtamista kantabaariin. Välillä tulee mieleen, että ajatteleekohan se yhden baarin kanta-asiaskas minusta ja koirista: " siinä ne taas menee. Samaan aikaan aina sunnuntaisin". Siellä se mieskin istuu vakiopaikalla vakioaikaan. Askeleet baariin oli tarkasti ajoitettu niin, että baarimikko avaa oven sopivasti niin, että ehtii sen oven laittaa auki ja nostaa tuhkiksen pihalle ennen kuin setämies on ovella astumassa sisään.

Se on hassua, että näitä tälläisiä "semi-tuttuja" on varmaan kaikilla. Niitä, jotka tulevat aamuisin samaan bussiin, käyvät samassa ruokalassa tai kaupassa. Ihmisiä, jotka ovat tavallaan tuttuja, mutta kuitenkin vieraita. Eikä oikein tiedä pitäisikö heitä moikata vai ei.

Kiitokset tällä viikolla agikoutsille ja ratsimaopelle, jotka antoivat kehuja ja palautetta. Kiitokset myös lumesta, jota nyt riittää. Kunpa riittäisi pakkastakin.

Follow your own star!

Tällä viikolla oma tähti on vienyt tallille useamman kerran. Maanantaina sekoiltiin maneesissa ja koitettiin olla poissa muiden tieltä. Ei helppoa, kun ratsukkoa menee suuntaan, jos toiseen. Laukalla taikka ravilla. Joku vielä lävistäjääkin pitkin. Huh. Tiistaina heppaope ei vissiin ollut ihan vakuuttunut mun taitojen ja hevosen matchaamisesta, mutta niin vaan sekin keikka hoidettiin kotiin, jopa kehujen kera. Keskiviikkona keräiltiin ohjaa, jos toista käteen. Ihan ulalla oltiin ja vekkuli heppa ottikin ilon irti. Ruotuun palautus sitten veijarille tapahtui torstaina vähän vähemmillä ohjilla. Perjantaina olikin sitten hanuri hellänä ja kädet kipeänä eli tyydyttiin kävelyyn keskuspuiston maastoreiteillä. Eipä oo muuten ollenkaan huono homma sekään, että kotoota voi kävellä tallille ja tallilta töihin. Keskusta ei kuitenkaan niin

Ihan ku tässä olis vähän heppakärpänen puraissut. Kivahan se on toki. Ja jos vaihteeksi jonkun sanasen sanoo akillesjänteeseen liittyen, niin pientä toispuoleisuutta sitä on edelleen jaloissa, mutta ratsastus on kovasti kehittänyt tasapainoa ja palauttanut oikeaa asentoa lantioon, joka tukijalkineen käytöstä meni aikanaan vinksalleen. Konstit on siis monet.

Tällä viikolla täytyy kiittää ihmisten luottamusta, kun ovat oman heposensa minun haltuun uskoneet. Eivät oikeastaan ole minua hevosten kanssa toimimassa nähneet, mutta silti tuon lempeän jätin antoivat minulle liikuteltavaksi. Tykkään. Muuten viikon hyviä asioita ovat olleet aurinko, laskiaspulla ja borssikeitto. Kestosuosikit. Kiitokset myös työkaverille, joka kiltisti palauttaa minut tarvittaessa kotiovelle.

Ai niin, pitäiskö jonkun jutun liittyä tuohon otsikkoonkin.. Oma tähti on siis tällä viikolla viitannut hevosteluun ja mikäs sen parempaa. Sehän on laji, joka ei ikää katso. Ehkä tavoitteena sen suhteen voisi olla pääsy "The Century Clubiin", jossa ratsukon yhteenlaskettu ikä on 100 vuotta. Sinne on onneksi matkaa. Heposet, kun aika harvoin elävät 30-vuotiaiksi eli omaa ikääntymistä tässä sitten odotellaan. Clubiin pääsyn edellytyksenä on suorittaa mikä tahansa kouluratsastusohjelma, joten aikaa on treenata rata taikka kaksi.

I love dressing for the winter - especially in baggy chunky cardigans.

Jep, paksut neuleet ja toisena suosikkina ja uskomattomana löytönä: thermoleggarit. Niin ku sukkahousut, missä on fleecevuori. Aivan ihanan mahtavat. Lämpimät. Menee kalsareista taikka sukkiksista. Kyllä tarkenee. Kiitos niiden keksijöille!

While we are postponing, life speeds by

Jep, mutta ei auta itku markkinoilla. Taudille, kun ei nyt voi mitään muuta kuin odottaa ja lepäillä.

Onni onnettomuudessa tänään, että sain toisen ratsastustunnin siirrettyä ja toisen myytyä. Kaupan päälle meni vielä agitreenitkin kaupaksi. Huomennakaan ei siis kirmailla. 

Sairaspäivistä huolimatta päivän kiitokset menee auringolle, joka on esiintynyt nyt joka päivä. Toiset kiitokset lähialueen palveluille, kuten kahvilalle, johon sairaspäivänä kuitenkin olen jaksanut käpytellä hakemaan päiväkaffen ja -pullan. Tulee edes pieni pätkä saatua sitä aurinkoa ja raitista ilmaa.

Isot kiitokset myös tietotekniikan suomille mahdollisuuksille pitää päivän aikana yhteyttä ystäviin. On se chat aika mainio väline!

So Monday, we meet again..

Tällä kertaa maanantain matkassa näyttäisi olevan flunssan poikanen, mutta koitetaanpa taltuttaa se teellä, juomisella, tuorepuristetulla appelsiinimehulla ja levolla. Kuumemittarissa ei toistaiseksi ole havaittu kuumetta, mutta olo on väsynyt. 

Siitä huolimatta tässä maanantaissa kiitetään Kahvila Delivoa ja lounaaksi ollutta borssikeittoa. Kerrankin kävi tuuri, että yhtä suosikkiruokaani on todellakin tarjolla, kun sitä tarvitaan. Lounaan päälle toki kahvi vielä. Om nom.

Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että tauti pysähtyy tähän ja viikko pääsee jatkumaan normaaleissa merkeissä.

Sitä ja tätä

Viime viikolla syötiin Emossa ja vielä muutama kuva sieltä.

Borssikeitto. Nam.

Mandariinia ja valkosuklaata. NamNam.

Muuten viikko meni aika hujauksessa ja konffapaperia vääntäessä. Olo oli aika naatti, kun perjantaihin tultiin. Sauna oli jees ja sen jälkeen hyvää ruokaa vielä kortteliravintola La Cantinessa. Cantinen ruuat ovat edelleen aivan mielettömiä. Eikä voi valittaa, kun kotimatkalle pakattiin mukaan patonki.

Tänään saatiin avattua myös laskiaispullakausi. Luntakin on maassa.

Harmaa arki

Harmaa arki alkoi bussista myöhästymisellä, joka korvautui sillä, että seuraavan bussin leimauslaite oli rikki. Siitä seurasi ilmainen matka.
Tänään halutaan kiittää myös vaikeita ihmisiä, jotka opettavat argumentoimaan oman kantani, pitämään melua itsestäni sekä valitsemaan taisteluni.

I constantly make lists and itineraries and then can't stick to any of them.

Kovasti oli lehdet täynnä ohjeita siitä miten nyt vuoden vaihtuessa voi aloittaa eri elämänsaroilla paremman elämän. Oli parisuhdevinkkejä ja erityisesti säästövinkkejä. "Jos kulutat kahvilaan x määrän euroja viikossa on se y määrä kuukaudessa ja z määrä vuodessa. Ajattele kuinka paljon jää säästöön, jos jätät kahvin juomatta." No mitä mä sitten niillä säästöillä teen, kun kärttyilen, kun en ole saanut hyvää kahvia. Tai erityisesti, kun ei ole nyt mitään erityistä säästökohdetta.

Pitää toki olla pikku puskuri pahan päivän varalle, mutta kaikesta ei tarvitse tinkiä. Varsinkaan, jos on kyse kuitenkin melko pienistä nautinnoista.

No mutta kuitenkin itse aiheeseen eli ohjeisiin ja listauksiin. Moni kokoaa (tai ainakin nyt hätäpäissään ja alkuinnostuksissaan hihkuu lähtevänsä kokoamaan) yhteen purkkiin joka päivä asian, josta on kiitollinen tai joka teki sinä päivänä hyvälle tuulelle. Tätä koitan minäkin, mutta purkit taidan skipata ja pistää niitä tänne sähköiseen purkkiin.

Toinen, mikä jäi kummittelemaan mieleen, oli lista asioista, joita haluaa tehdä. Ajattelin tämän laajentaa niin, että listalle tulee asioita, joita haluan tehdä sekä myös niitä, joita haluan oppia tekemään. Nämä niin kuin muistutukseksi itselle ja niihin voi sitten palata pitkin vuotta ja ehkä lopussa katsoa miten kävi. 

Tästä lähtee nyt nämä listaukset:

Tällä viikolla kiitän:

• Koiria aamulenkeistä, en mä muuten olisi mitenkään päässyt hereille ja töihin tällä viikolla.
• Keittotaitoisia ystäviä, koska tuloksena on erittäin hyvää ruokaa ja seuraa.
• Brasseja hyvistä drinkeistä.
• Kärsivällisiä ja kannustavia ratsastuksenopettajia. He jaksavat katsoa sitä räpellystä viikosta toiseen ja vieläkin kannustaa.
• Niitä yllättäviä pieniä tilanteita, joissa joku on muistanut minut. Tällä viikolla sellainen tilanne johti siihen, että päästää rekun kanssa huippukouluttajan viikonloppuun mukaan.

Asiat, joita haluan:

• New York: edelleen käymättä ja nyt yhdet mussut on siellä lomailemassa
• Ratsastuksessa haluan oppia pitämään tuntuman. Miten se voikaan olla niin vaikeaa ja miksi mä aina heitän sen vaan pois. Tähän pitää keskittyä. Jos joku on nyt huuli pyöreänä mikä se tuntuma on, niin sillä tarkoitetaan sitä, että ratsastaja voi saavuttaa hyvän kuolaintuntuman, kun hän hallitsee istuntaansa niin, että vakaa perusasento säilyy tasaisesti kaikissa askellajeissa ja istunnan vakaus mahdollistaa käden mukautumisen hevosen pään liikkeisiin.Omassa tapauksessa enemmän sitä, että ne ohjat pysyy tasaisesti kädessä.

The bad news is time flies. The good news is you’re the pilot.

Vuosi vaihtui brassien drinkkien ja saksalaisen kokin herkkujen siivin. Talossa porukkaa ja menoa. Sotkutkin siivottiin suurimmaksi osaksi yöllä eikä uuteen vuoteen ja aamuun tarvinnut herätä krapulassa. Päälle pikku pyöräilyt raikkaassa ilmassa ja päikkärit hampparilounaan jälkeen sohvalla. Täähän lupaa hyvää!

Mennään uuteen vuoteen motoilla:

• "Do epic shit"
• “Wag more.  Bark less.”