“Magnetism, as you recall from physics class, is a powerful force that causes certain items to be attracted to refrigerators.”

Tänään tutustuttiin magneettikuvauksen maailmaan. Jännittihän se hieman. Hengissä kuitenkin selvittiin. Ensimmäinen haaste oli löytää oikeaan paikkaan Meilahden sairaalassa. Ei ihan triviaalia, kun osoitteeksi on ilmoitettu Haartmaninkatu 4. Sitä sairaala-aluettahan sitten tuolla osoitteella riittää. Yleensä lisävinkiksi on annettu portaan kirjain, mutta tällä kertaa ei. Siis pääovista vaan sisään ja etsimään T-kerrosta. Infonäytön avulla sinnekin löydettiin ihan hyvissä ajoin ja ovetkin kuvausyksikköön aukenivat kuin taikaiskusta. Odotusaikana niitä taikaiskuja tuli useampikin, kun sen verran ne ovet siinä heiluivat auki ja kiinni vaikkei tulijoita ollut mailla eikä halmeilla.

Odotushuoneessa odoteltiin ja seurailin huojentuneena ettei omalle kohdalle sattunut lonkeronvärisen litkun juomista taikka nenä-mahaletkun asentamista. Hoitaja kuitenkin yllätti sanomalla, että tuuhan tänne valmistautumaan, niin tuupataan sulle kanyyli käteen. WOT?! Eli ihan tuskitta ei sitten päästykään Erinäisistä operaatioista on jäänyt ikäviä muistoja kuten juuri siitä, että hoitsu koitaa saada kanyyliyhteyttä auki keittosuolaliuoksen avulla ja musta tuntuu, että suonet ratkeaa. Nyt ei onneksi käynyt kuitenkaan niin vaan kanyyli sujahti paikalleen melko kivuttomasti eikä se muutenkaan tuntunut kättä liikuttaessa.

Seuraavaksi pinkkiä prinsessapaitaa päälle ja etsimään magneettirekkaa. Vähän niin ku jenkkarekka, muttei sinnepäinkään. Musta viiva vei sairaalan vanhaan osaa ja sen kyllä huomasi. Ihanat kuusikymmentäluvun tunnelmat sieltä vastaan tulvahtivat. Sitten täti tätinen siellä jo odottikin ja ohjasi oikeaan suuntaan: parista lasiovista ulos, seuraavista oikealla, muutama porras ylöspäin, vasempaan ja pihalle. Juu, pihalle. Rekat tykkää olla pihalla. Sinne sitten vaan kyytiin ja testaamaan lähteekö ala-asteella kaverin suutuspäissään iskemä lyijykynän lyijy litomaan törmätessään magneettikenttään. Ei lähteny. Ei värähtänytkään.

Turvallisin mielin pötköttelemään ja sitten vaan masiinaan sisään. Runksutusta, tärinää ja mölyä. Vähän jännitti äänet välillä, muttei ahistanut. Kokemuksen kruunasi viimeisenä hitaana soitettu " Always look on the bright side of life".

"If life seems jolly rotten
There's something you've forgotten
And that's to laugh and smile and dance and sing
When you're feeling in the dumps
Don't be silly chumps
Just purse your lips and whistle
- that's the thing.
And...always look on the bright side of life..."

Jep, onhan se paska juttu, että kuulo hävisi toisesta korvasta, mutta onhan tässä vielä toinen jäljellä. Nyt ootellaan sitten, että oliko muumi laaksossa vai lepakot tapulissa. Ensi viikolla tiedetään.

Isot kiitokset kuvantamisyksikön hoitsuille. Ihania olitte!

Heppaleiriä

Viime viikonloppu vietettiin Kekkolan kartanon hienoissa puitteissa ja leiri ei voi mennä vikaan, jos matkaan otetaan pari hyvää ystävää, päivän aikataulussa on joka toinen aktiviteetti syömistä ja sitten siihen laitetaan vielä ratsastusta ja saunaa & paljua.
Viikonlopun useiten kuullut kommentit olivat kutakuinkin tälläisiä:

• "Kuvitelkaa, että mä sahaan moottorisahalla teidän jalat poikki ja silti se hevonen jatkaa menemistään"
•  "Naiset, ruvetkaa RIDAAMAAN!"
• "Älä mökötä"
• "Älä näytä sun mummolta"
• "No nyt sä näytät ATK-insinööriltä"
• "Mitä sä naurat? Sä näytät kanssa ATK-insinööriltä"

Hyviä kommentteja siis riitti ja kummasti sitä tuli tsempattua. Yhdellä tunnilla tajusin jopa ottaa sen ulko-ohjan käteen viimeisen 20 min aikana. Tuli sieltä kehujakin välillä. Kiva viikonloppu ja uusi tuli buukattua syksylle. 

Viikon hyvät ja huonot uutiset

Maanantai meni pällitestejä pohtiessa. Hauskaa hommaa, oli kuvioita, numeroita, tekstiä ja suunniteltiin asuinaluettakin. Lisäksi haastattelu ja yksilötehtävä, jossa piti kysellä ja tehdä päätös vastausten pohjalta. Ei oikeastaan jännittänyt yhtään. Yksilötehtävässä nauratti, miten onnistuin olemaan kysymättä pari keskeistä kysymystä, mutta onneksi päätöstä sai vielä vaihtaa ja tehtävässä ei ehkä kyse kuitenkaan ollut oikeasta tai väärästä toiminnasta. Loppupeleissä lausunto oli positiivinen ja vähän vaikutti siltä, että enemmänkin pohjautui siihen miten itse olin itseäni kuvaillut.

Tiistain jännitykset olivat sitten lääkärissä käynnin muodossa. Tiedossa oli, että sieltä ei varmaankaan löydy syytä kuulonmenetykselle, kuten sitten kävikin. Mutta vaikeaahan se on, kun sisäkorvaan ei näe ja muussa ei näytä vikaa olevan. Tosin se nyt tuli ehkä selväksi, että voi olla ettei se kuulo enää koskaan palaa, kun ei ole tämän neljän kuukauden kuluessa ei ole käytännössä mitään tapahtunut kuulokäyrässä. No varmuuden vuoksi vielä on tiedossa magneettikuvaus, mutta kovasti vaikuttaa siltä, että mysteeriksi tämä jää.

Ilmeisesti näiden kahden aiheuttama stressi jäi hierojan pöydälle ja sen myötä päälle tuli flunssa, jota onkin sitten loppuviikko podettu. Eikä näytä vielä loppu edes häämöttävän.