Tällä viikolla komediaa on riittäänyt. Miten voikaan olla mahdollista, että sitä illalla tajuaa, että olisi tarvinnut tietokoneen aamulla palaveriin osallistuakseen, mutta siinä vaiheessa iltaa oli jo aika myöhäistä hakea konetta. Aamullakaan ei oikein ehtinyt, kun koko aamu olisi menny häsäämiseksi ja olisi pitänyt herätä entistä aikaisemmin. Se palaveri jäi siis väliin. Ei onneksi ollut kyse mistään maailman tärkeimmästä asiasta.
Seuraavana haasteena olikin sitten saada oikeat paperit jätettyä koulun kansliaan ja metsästää niihin professorin nimi. No tätä oli edeltänyt hupaisa sähköpostittelu proffan kanssa miten hän on paikalla. Hyvin oli vastaus. Tietäen kuitenkin kyseisen herran tavat, hänen hyvin ei välttämättä vastaa minun hyvin-määritelmää. Tarkempi aikakin saatiin kuitenkin sovittua. Papereihin tuli nimet, mutta sitten alkoikin oikea taistelu. Proffahan siinä sitten kysyi, että joko näin hänen kommenttinsa, jotka hän aamulla oli antanut työhöni. Juu, en. No ei muuta kuin niitä katsomaan, 1½ tuntiahan tässä olikin saada työn kohtuullisen valmis versio kasattua, printattua ja vietyä sihteerin pöydälle. Onneksi niitä kommentteja ei ollut paljon. Vähän poistettavaa ja yhden kappaleen lisäys.
Sitten alkoi varsinainen taistelu. Eihän näissä koneissa ole sellaisia ohjelmia, joilla pdf:t saisi liitettyä toisiinsa. Okei, käsityönä sitten. Peliin liittyy printteri. Jumissa. Edellisen tulostajan työ on siellä jumissa. Vilkkuu valo, että paperi siellä jossakin koneen uumenissa odottelee poistajaansa. No ei löydy sellaista paperia. Avaan kuitenkin luukun 1 ja 2, poistan mustekasetin ja laitan kasetin takaisin. Tsädäm! Taas pelittää. Kymmenen arkin verran. Sama rumba taas alusta. Bussin lähtöaika lähenee. Kone printtaa ja välillä taas ei. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy, paperit kasassa sihteerille ja kohti bussia.
No Bussihan ei ehkä ihan mennyt oletettua reittiä vaan koukkaa kehältä Vermon suuntaan ja Pitäjänmäelle. Pääsen kuitenkin Vihdintien varteen. Soitan kolleegoille, että josko ottaisivat minut kyytiin siitä pysäkiltä. Ensimmäinen siirtää puhelimen toiselle. Toinen pähkäilee, että heillä on tässä vielä sopparin läpikäynti kesken ja mahtaako pysäkillä olla kiva seistä loskassa. Sanon, että hyppää bussiin. Tähän saan vastauksen, että ei ku he laittavat paperit kasaan ja tulevat vai vaiko sittenkin se bussi. Puhelun jäljiltä oli vähän epäselvää, että jäänkö nyt odottamaan vai enkö ja tuleeko joku vai eikö. Jäin odottamaan kuitenkin ja tovin päästä musta limousine (no ei vaan, ihan Toyota Prius+) saapui. Sillä sitten perille virman 2015 Kick offiin.
Enpä tiennyt sitäkään, että Hämeenkylän kartanossa on niinkin tyylikäs paikka, joka on pari vuotta sitten remontoitu. Siellä sitten viihdyttiin lounaasta lounaaseen ruotsalaisen psykologin huomassa. Setti oli kyllä hyvä ja paljon keskustelua saatiin aikaan asioista, joita ei välttämättä töissä käsiteltäisi. Juttua riitti ja ehkä jatkossakin kerrotaan suoremmin aatoksista.
Kohtuu tiukan setin jälkeen olikin sitten huumorinumerona yrittää pysyä hereillä seminaarissa seuraavana iltapäivänä. Melkoisen ponnistelun takana oli se. Vielä, kun kuvioon lisättiin puhuja Brysselin täti, joka korosti ekosysteemipalvelujen tärkeyttä biodiversiteetissä. Johan oli jargonia. Täytyy myöntää, että lopulta oli pakko antaa periksi.
Huh huh. Muuten on juostu tukka tuubilla palaverista toiseen ja läksiäisiäkin vietetty. Tuttuja tavattu ja lipatkin heitetty liukastellessa jäällä. Sellainen viikko se.
