tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kuvaterveiset

Ensin kuvia Varsovasta:


Hotellihuoneen view ei ehkä ihan hirveästi silmiä hivellyt. Hotelli Westin sikäli kyllä ihan mukava paikka ja kylpyhuoneeseen veivät vekkulit peiliheiluriovet ja sieltä sitten löytyi sekä suihku että kylpyammekin.


Taidekuva aulasta. Melko vänkää oli ajella hissillä, ihan kuin vuoristoradassa olisi ollut.


Pikaisesti ehdittiin käydä vanhassa keskustassakin, jossa on hienoja rakennuksia. Olut todettiin hyväksi ja taksikin saatiin huoneen laskuun.


Varsovan jälkeen avattiin ja samalla päätettiin myös laskukausi Levillä. Kyytipoikana vanha tuttu minttukaakao. Torstaina keli oli mitä upein ja jänteen kera viiletettiin rinteitä tukkaputkella auringon paistaessa. Perjantaina ja lauantaina oli tyytyminen sumuun, alijäähtyneeseen veteen ja tuuleen. Ehjin nahoin päästiin kotiin, joskin influenssa tuli kylään sitten sunnuntaina ja sitä tässä nyt parannellaan.


Loppuun vielä fanikuva Hullu Poro Areenalta. Eräskin mummi yritti päästä tapaamaan kuvan herraa ihan lavan kautta, mutta ikävät turvamiehet käänsivät rouvan ympäri ja saattelivat takaisin muun rahvaan joukkoon.

Muutenkin taisi lauantaina olla kadoksissa yksi takki, kun narikkalappu hävisi mystisesti sekä yhdet tanssikengät, jotka jäivät lepäilemään jo pihvipirttiin tuolille. Muutenkin reissulla nähtiin yksi nukahtaminen& tuolilta putoaminen ravintolassa, pöntölle sammuminen housut kintuissa, innokkaimpien ihailijoiden karkoitus kyynärsauvalla ja skibussilla väärään suuntaan matkustaminen ja mökin sijasta baariin päätyminen..