Minkki P.:n innoittamana muutama sananen jutuista, joita ei (taaskaan) tullut tehtyä..
Ihan ekana on sanottava, että nyt on taas se aika vuodesta, kun huomaan, että motivuksen kortilla taitaa olla aika läjä käyttämättömiä sali- ja jumppakertoja. Joo, oli hyvä ajatus siitä, että vaikka aamutuimaan kipaisi ennen töitä tai iltaisella tai lauantaisin sille kivalle tanssitunnille.. Joo, ideana ihan hyvä, mutta ei. Ja nyt selitysosio: noi koiraharrastukset vaan rytmitti vaan niin paljon viikonpäiviä ja jos raunioilla istuu iltaysiin, niin ei sitä enää sen jälkeen kipaista salille eikä oikeastaan aamullakaan pääse niin aikaisin ylös sängystä, että silloin menisi. Viikonlopuista ei tarvi puhuakaan, nehän vietettiin joko koirakisoissa tai golfkentällä.
Piti mennä lenkille useammin, kun kerran agilityssäkin päästiin alueelliseen valmennusryhmään ja olis hyvä, jos keväällä olis parempi kunto kuin ryhmän aloittaessa. No oisinko ehkä kerran käynyt. Tulihan siitä hyvä olo, mutta edelleen taas aikaa on vaikea löytää. Etenkin, jos tietää, että duunin jälkeen pitää viedä noi karvajätkät lenkille. Ai niiden kanssa juokseminen? Joo, onhan sekin yksi vaihtoehto, mutta ku noi on vähän eri tahtisia jamppoja. Sitä paitsi mullekin tuli tosi kipeät jalat sen kerran kun niiden kanssa juoksin.
HeiaHeiassa taisi olla tavoitteena myös tiivistyä viiden kilon verran. Siinä nyt ehkä viime viikon ruokamyrkytys jeesasi vähän, mutta muuten on aika hiljaista. Hyvä ruoka, parempi mieli ja yleensä myös loistava seura. Need I say more.
Bussia tuli käytettyä alkuvuonna, mutta kesän jälkeen duunimatka on taas taittunut Otaniemeen omalla autolla. Onhan se kuitenkin se kaikki kuusi kilsaa ja seutulippukin pitäis maksaa. Tosin toissa viikolla olisi voinut olla bussipäivä, kun se ilkeä parkkihallin seinä kävi lähentelemään pököttiä. Hups. Pyörälläkin menin kerran, sitten en enää jaksanut. Jotenkin se, että aamulla menee aikaa johonkin matkaan vaan turhauttaa. Pitäisi päästä vaan tekemään jo. Ruskeasuolle sentään menin useastikin pyörällä, koska Pikku-Huopalahden läpi oli vaan niin kiva aamuisin polkea auringonpaisteessa. Vähän turhautti se, että hiki ehtii tulla siinä kahden kilsan matkalla, kun ei osaa tarpeeksi rauhallisesti polkea. Otaniemeen mennessä tulee megahiki ja megamegajälkihiki, joka on ihan superärsyttävää.
En edelleenkään pysty pitämään kiinni siitä, että sopisin itseni kanssa paikat tärkeille tavaroille, koska mähän muistan kuitenkin mihin mä ne laitoin. (No en muista ja sitten seuraa härdelli). No joo, avaimet menee jo aika rutiinilla samaan paikkaan, mutta sitten onkin kulkukortit ja vähintään pipot ja hanskat hukassa. (Koska mähän muistan mihin mä ne laskin. Not).
Yhdet villasukat mulla on edelleen kesken, koska en muista miten ne piti viedä loppuun. Varsi on miltei tehty ja muutamaa kavennusta on vaille, että pääsis tekemään teräosan, mutta kun on niin vaikeata ja ohjekin hukassa. Ei kai sen nyt niin väliksi olisi miten sen loppuun tekee, kunhan tekisi. Kukaan tuskin huomaisi mitään, kun lankakin on sopivan kirjavaa. Itelle ne kuitenkin on tulossa. Tuliskohan ne sittenkin tehtyä välipäivinä. (Tuskinpa).
Läjä kirjoja on lukematta. On keskenjääneitä, mutta miten niitä nyt lukea loppuun, kun muistaa juonta ja ei kuitenkaan muista. Pitää palata tarkastamaan kuka nyt oli kukakin ja edes takaisin pitää plärätä. Ehkä ne ei vaan sitten olleet kovin kiinnostavia kirjoja. Saako ne sillä perusteella jättää rauhaan? Sitä paitsi, jos joutuu muuten työn puolesta lukemaan päivät pitkät, niin voi arvata onko enää illalla intoa jatkaa samaa hommaa. Synninpäästö tästä siis minulle. En ole huono ihminen vaikken noita koskaan saisikaan luettua.
Hierojallekaan en ole kesäloman jälkeen päässyt. Ei ole ollut aikaa. Hassusti sitä aikaa on kuitenkin koirien kiikuttamiseen osteopaatille Turkuun lauantaiaamuna klo 9:ksi tai fyssarille milloin minnekin ja mihinkin aikaan.
Näin. Tässä ehkä tärkeimmät. Laitetaan kohta perään sitten se mitä tuli tehtyä.
