Kolopalloa urakalla

.. ja kävellen. Tällä kertaa kokonaisia kierroksia. Pakkohan se oli jossain vaiheessa sitäkin kokeilla. Aloitettiin 23.7 torstaina Paulan kanssa Hirvihaaran kentästä. Hommahan toimi!! Ja pelikin meni ihan kivasti, ilma oli hieno ja peliseurakin oikein letkeää!
Olipa ihme tunne, kun kierros oli ohi! Jotenkin kyllä tuntuu oikeammalta kävellä se kierros, kuin ajella autolla ympäriinsä.

No, jottei homma olisi siihen jäänyt, niin perjantaina suunnattiin etelän matkalle eli rapakon yli Viroon ja Niitväljaan pelaamaan. Ja taas jalkaisin. Hyvin selvittiin siitäkin kierroksesta ja sateen edestä ehdittiin juuri ja juuri klubille suihkuun ja syömään. Kentällä oli pirusti paarmoja ja kärpäsiä, liekö sitten kuulleet raadon olevan tulossa pelaamaan.. :)

Lauantai chillattiin ja vaan shopattiin eli käveltiin ristiin rastiin Tallinnaa ja illaksi suunnattiin kotiin, jotta voidaan taas sunnuntaina suunnata kolopalloilemaan. Tällä kertaa suuntana Nurmijärvi, jonne pääsy tuotti hieman vaikeuksia, kun Hanko-Hyvinkää tie oli osittain poikki. Ja taas tepasteltiin. Verkkainen kierros otti aikaa viisi tuntia ja rapiat, joten jalkaa testattiin taas kunnolla.

Maanantaina taas lepoa ja tiistaina Master Golfiin jatkamaan suorituksia. Tällä kertaa testattiin jalkaa ja hermoja. Pallot eivät oikein menneet sinne minne piti ja siitä syystä sitten pistettiinkin raudat vaihtoon ja otettiin draiverin hyllystä.

Keskiviikko treenattiin ja tänään torstaina taas suunnattiin Ringside Golfiin. Tällä kertaa kierroksen käveleminen on jo niin triviaalia, että uusien mailojen käyttämiseen pystyi keskittymään täysin.. tai ainakin melkein.. Muutamasta herpaantumisesta huolimatta kierros taittui 103:lla lyönnillä ja tuloksena tasoituksen tippuminen alle 30..

No nyt menee jutut vähän ohi akillesjänteen ja sen kuntoutumisen, mutta hyvin jalka siis pelaa. Lonkka vähän kuormittuu edelleen eikä liikkuvuus ole vielä ihan sama kuin terveessä jalassa. Venytellä siis pitäisi jaksaa, mutta sen tuntuu vaan niin kovin helposti unohtuvan. Myös alkaa jo tulla kovasti houkutuksia sählykentän suuntaan, mutta sitäkin pitäisi vielä vastustaa reilun kuukauden ajan ettei vaan kävisi mitään juuri näin kuntoutuksen viime metreillä..

Hyppimishimoja

Tulee vähemmästäkin kuin tarjolla olevista tramboliineistä, uimahyppytorneista ja -laudoista.. Kumpa uskaltaisi jo loikkia. Olo on kuin Nalle Puhin Tiikerillä, jolta kielletään kaikista kivoin juttu.
No joo, tää kielto tosin siis ois päättymässä jo parin kuukauden sisään, mutta sanoisin siltä, että kun hyppimään pääsee, niin kuitenkin takaraivossa jyskyttää se mahdollisuus, että jos se jänne kuitenkin katkeaa, jos oikein kovasti ponnistaa. Kauankohan menee sitten sen pelon voittamiseen ?

Pyörän selkään..

Tänään tuli taas kuntoa kohotettua jonnin verran pyörän selässä. Ensin suihkaisu uimastadikalle tuhatta ja sataa keskuspuiston läpi. Välillä piti kyllä melkein pysähtyä seuraavaan kuinka hienosti Ruskeasuon talleilla ratsastettiin.

Uimastadikalla tuli uitua; jopa 250 metriä. Ei vaan jaksanu enempää. On se aika raskasta puuhaa ja varsinkin kun ei sitä tekniikkaa ole eikä halua laittaa päätään vedenalle (siis meikit menis siinä touhussa.. :). Mutta kiva siellä vedessä on kellutella. Eniten kuitenkin tuli otettua aurinkoterapiaa eli pötköteltyä nurmikolla. Kyllä sinnekin mahtuu kaikennäköistä tallaajaa ja suurimman osa omasta näkökentästä peitti (valitettavasti) venäläisnainen stringeissään. Jotenkin sellaiset kalman kalpeat kannikat siinä 1,5 metrin päässä ei oo se juttu mitä haluaisin tapahtuvan useammin. Uimastadikalle pisteet uusituista säilytyskaapeista, joissa on veikeitä kuvia entisajan uimareista hienoine uimalakkeineen.

Pienen levon ja ruokailun jälkeen vielä pinkaisu Hietsuun ihmettelemään ilta-aurinkoa ja häröileviä teinejä. Reidet huusi melkolailla Hoosiannaa ylämäissä ja mieleen palautui hyvin muistikuvat, että urheilu saattaakin siis välillä tuntuakin melko ikävältä.. No alamäen jälkeen taas jaksoi sotkea.

Hyvä peruskunto, täältä tullaan!

Videota leikkauksesta..

Ei tietty mun tapauksesta, mutta kuitenkin opettavainen piirrosfilkka, jossa kerrotaan, miten homma on siis korjattu.
http://www.youtube.com/watch?v=7YK_qLk1alw

Että niin.. on siis levitelty jalkaa ja laitettu langan pätkiä, poistettu huonoa kudosta ja sitten vaan kiristetty yhteen ja suljettu. How simple is that!

Ja täällä nyt taas mennään. Eilen oli eka kerta puoleen vuoteen kuntosalilla. Lihakset on todellakin hävinneet, joten melkoinen duuni on saada niitä takaisin. Sählylikoille pahoittelut, että mä en vielä tuu treeneihin, kun se nyt vaan on sitten niin kidutusta istua siellä vaihtopenkillä. Ja ei oikein tässä vaiheessa enää halua riskeerata pelikuntoon pääsyä, kun vajaa kaksi kuukautta on siihen aikaa. Keskitytään nyt siis sen peruskunnon kondikseen saamiseen ja nilkan lihasten vahvistamiseen.

Peruskunto missä luuraat?

Ootko lomalla vai missä ? Täällä jo vähän kaivattais sua takaisin..
Kovasti pelikaverit jo hätyyttelee ilmoittelemaan milloin meinaan palata takaisin pelikentille, mutta ei tässä nyt vielä uskalla mitään tarkkaa päivää sanoa. Lääkärin mukaan 6 kk leikkauksesta ja sitten sais treenailla jo sählyäkin eli syyskuun alussa. Mutta sitä ennen on jostain koitettava kaivaa se peruskunto, joka on nyt hieman hukassa. Ja on tainnu lomailut Outin ja Pekan kanssa tehdä tehtävänsä, kun kesämahaa alkaa vähän löytyä..

No lomahan on nyt edessä ja aikaa treenailla. Suunnitelmissa on ainakin pyörälenkkejä, uimastadikaa, golfia (siitä autosta on kyllä päästävä eroon tai muuten sen lajin liikunnallinen hyöty on aika pieni eikä oikeuta syömään burgeria klubitalolla kierroksen päätteeksi.) ja kai jotain pitäisi tehdä niillä 16 kuntosalikerralle ja 10 jumppakerralle, jotka ovat motivuksen kortilla ladattuna. Jotenkin kummallisesti ne eivät vaan sieltä kulu, vaikka kuinka kiikuttaa korttia matkassa..

Huoh.. tänään vielä ollaan ku Ellun kanat, mutta huomisesta maanantaista alkaa uusi tahti..

Hölkkää pehmeällä alustalla..

.. eli tälläkin viikolla on jatkettu agilitykisailuja. Onhan se kyllä ihan hyvä saavutus, jos tällä kintulla onnistuu ohjaamaan koiran kisoissa kolmannelle sijalle. Kipeämpi kinttu taitaa olla vanhemmalla koiralla, jolla radan suorittamiseen menee kaksinkertainen aika verrattuna nuorempaan karvaturpaan.

Arven suhteen on päästy siihen, että mitäs sitä piilottelemaan. Onpahan katu-uskottavuutta. Ei ehkä kaikkein naisellisin arpi, mutta pitäähän sitä elämän jälkiä vähän kropassa näkyä!

Tänään on taas tullut kipiteltyä korkkareissakin, sillä jotenkinhan sitä painon siirtoa päkiälle on treenattava. Tällä hetkellä jalasta todellakin huomaa sen, että paino on takapainotteinen, kun päkiän kohdalta jalkapohjan iho on sametinpehmeää. Toisin kuin kantapää, joka on kovettunut koppuraksi. Pakko siis tästäkin syystä mennä jalkahoitoon.. :)