Viimeisiä päiviä viedään

Yllättävän nopeasti päivät on vierineet siitä kuin valitin, että vielä parisenkymmentä on kestettävänä.. Ehkä asiassa on helpottanut sekin, että vauhtia on tullut matkaan ja aamuisin rekkujen kanssa päästää jo melkoisen näppärästi hoitamaan aamu-ulkoilut sekä julkisillä välineillä liikkuminenkin onnistuu jo.

Sauvat on nyt olleen nurkassa pari viikkoa ja kohta sinne menee siis myös walkerikin! Ensi viikolle on sovittuna comeback jooga-areenalle ja varmaan pääsee uimaankin. Uimastadikakin aukeaa ihan näillä näppäimillä. Ja pyörän selkään.. ja treenaamaan koiria... ja kävelemään.. ja vaikka mitä.. ja on se eka golf-kierroskin jo buukattuna (tosin autolla avitettuna).

Ihmiset välillä ihmettelee miten jaksan olla näin iloinen, mutta mikäs hätä tässä enää on ? Oikeastaan yksi kokonainen päivä walkeria jäljellä (Päivin laskuopin mukaanhan tämä päivä on jo alkanut eli sitä ei enää lasketa ja torstaikin on vain puolikas). Toki edessä on vielä kuntoutus ja pitkä matka ennen kuin tällä kintulla juostaan, mutta sentää pääsee tekemään ja liikkumaan.

Kenkää jalkaan

Viikonloppuna siirryin kokeilemaan kävelyä ilman walkeria elikäs ihan normaalit tossut jalkaan. Ihan hyvin menee, joskin pirun hidasta touhua se on, johtuen siitä ettei jalka vaan taivu ja lihaksia puuttuu vielä.
Lisää lihasta pitäisi hankkia ja nopeasti, koska jalka on yksinkertaisesti niin voimaton, että ei sillä jaksa painaa edes kytkintä autossa. Tämän kävin testaamassa ja harmittaa kyllä kovasti ettei pääse vielä autoilemaan.
Ensi torstaina on onneksi luvassa taas lääkärin katselmus ja kuntoutusohjeiden saanti. Josko sitä jo sitten uskaltaisi lähteä/ pääsisi pyörän selkään ja vesijuoksemaan. FB Falconsin toinen vammaosaston jäsen vesijuoksee jo ja suunnitteilla onkin vesijuoksu tiimi Ad/Hd kimaltavine uimalakkeineen ja uimapukuineen. Milloinkas uimastadika avataan ?

Itsensä hillitsemisen vaikeus

Tänään olin hieman pakotettu liikkumaan julkisilla, johtuen siitä, että kuski lähti käväisemään Lontoossa. Valinnan varaa siis oli taksin taikka ratikan välillä.

No.. reippaalla asenteellahan sitten päätin ottaa sen ratikan. Kun se matka on nyt se kaksi pysäkin väliä töihin. Homma toimi kuin rasvattu, mitä nyt pistää mietityttämään ratikkaan juokseminen. Sillä miten voi olla vastustamatta kiusausta juosta siihen ratikkaan, joka on 50 metrin päässä ?

No ei mitenkään. Tukikengän kanssa homma sujuu, vaikkei lienekään aivan täysin sallittua lääkärin ohjeita tulkitessa. Puuskutus oli tietysti melkoinen, mutta enpä jäänyt rannalle ruikuttamaan. Mutta mitä tulee käymään seuraavien parin taikka useamman kuukauden aikana kun tukimono on poissa ja pitäisi antaa vaan ratikan mennä ohi juuri nokan alta ? Ehkä tässä piilee jokin opetus hitaasti elämisestä, mutta pirun vaikeata se tulee olemaan vastustaa kiusausta kirmata - se ihan muutama kymmenen askelta - siihen kulman takaa kurvaavaan vaunuvaeltajaan..

Lenkkiä pukkaa

Viikonloppuna intouduin sauvattomuudesta siinä määrin, että koirien kanssa tuli kierrettyä korttelia pariin kertaan, käveltyä Torpanrantaan kahville ja muutenkin vähän sinne sun tänne. Ainoa ongelma on, että hippasen pidemmän lenkin jälkeen lonkat on täysin lukossa ja alaselkä juntturassa. Ihmekös tuo, kun toinen kinttu on 10 cm korkeammalla kuin toinen..

Liikkeelle on kuitenkin päästy. Auton ajamista ei vielä kokeiltu eikä kokeilla varmaan tälläkään viikolla. Sen verran epäilyttää jalan voimat. Niitä kuitenkin on yritetty jumppailla kuminauhalla ja kotona kävelemällä ilman tukimonoa. Ehkä ne sieltä vielä löytyy.

10 päivän päästä olevaan lääkärillä käyntiin kuitenkin pitää jo ruveta pikku hiljaa valmistautumaan tekemällä kysymyslistaa, sillä viimeksi valtaosa kysymyksistä jäi tekemättä. Tällä hetkellä mieleen on tullut
- Milloin saa joogata, uida, pyöräillä jne? (juoksu jo tiedetään..)
- Fysioterapiaa pitää saada
- ehkä se autolla ajonkin varmistaminen on ihan hyvä juttu
- kiinnikkeitä pitää kanssa kysyä, koska nyt tuntuu, että jalkaa liikutellessa vähän kinnaa pohkeen alaosasta
- tietty kanssa kiinnostaa myös se, että milloin voi käyttää muitakin kuin lättäpohjaisia kenkiä ? Siis korkoa kaipailee hän jo kenkiinsä.

Sauvat kotiin

Tänään sai taas poistaa yhden (ja sen viimeisen) kantakorokkeen monosta. Muutenkin tulin siihen tulokseen, että sauvat jää tänään kotiin, kun tuo askellus menee ihan hyvin ilmankin niitä ja muutenkin tästä päivästä alkaen saa varata koko painon jalalle. Aamulla tuli voitto siinäkin suhteessa, että pärjäsin koirankin ulkoiluttamisen kanssa. Tiedossa siis kuntoutusta korttelinympärikävelyiden muodossa.

Pikkuhiljaa siis päästään voiton puolelle!

Mieltä alkoi tänään myös askarruttaa, että mahtaisikohan autolla ajokin jo kohta sujua. Jalalla voi jo painaa jonkin verran, vaikkei voimia olekaan kintussa ihan niin kuin aiemmin. Täytynee testata tätä asiaa.

Arpea piiloon osa 2.

Tänään vierailin sitten apteekissa kysymässä
a) teippiä, joka mahdollisesti ei aiheuttaisi allergisia reaktioita
b) muuta keinoa hoitaa arpea huomaamattomammaksi

Pisteet täytyy antaa kyllä Sellon apteekille, jossa löytyi henkilökuntaa ja vieläpä innokasta sellaista. Täti oikein kirjan kanssa rupesi käymään tuotteita läpi etsien teippiä mistä löytyisi 3M:n haavateipistä poikkeavia ainesosia. Näin sen pitääkin edetä.
Lopulta päädyimme Leukofix-teippiin, joka sitten lähtee kokeiluun tänään.
Tarjolla olisi ollut myös superhypoallergeenista teippiä, jonka hinta valitettavasti aiheutti minulle ja lompakolle allergian ja hyperventilaatiokohtauksen.

Muiksi keinoiksi täti suositteli Kelo-Cote nimistä tuotetta taikka Louis Widmerin silmänympärysvoidetta taikka Superhypoallergistä silikonihaavataitosta. Haavataitokset olivat "tarjouksessa" huokeaan 96€/ 5 kpl hintaan. Muut tuotteet n. 23€. Kokeiluun lähti nyt Kelo-Cote, joka luo ympäristön, jossa arpi voi kehittyä normalisoidun kollageenisynteesin kautta, jolloin arven fysiologinen ja kosmeettinen ulkoasu paranee.
Tätä odotellessa.

Teippailua

Eilen sain vinkin haavan teippailuun "nätimmän" arven aikaan saamiseksi Minnalta. Homma menee jotakuinkin niin, että teipataan ihoa arven puolelta ja toiselta yhteen niin, että arpikohtaan ei tule vetoa. Pitäisi tulla näin kauniimpi, jos jaksaa teippailla. Minna oli vinkit saanut plastiikkakirurgilta (nainen), joka oli sadatellut ortopedin (mies) neuvomatta jättämisiä. Pitäähän naisten kintuista saada nätit leikkauksen jäljiltä! Tekniikka käytetään kuulemma boob jobien jälkeenkin..

Meni syteen taikka saveen, meillä nyt siis teippaillaan.

Muuten jalalla on tullut könkkäiltyä monolla, sauvoilla, ilman ja kera. Tänään kuitenkin ilman monoa olemiseen pieni takaisku, kun varpaat osuivatkin esteeseen ja kääntyivät siitä kohti taivaita nykäisten jännettä. Auts! Buranaa nassuun ja katotaan miten käy. Tuskin mitään isompaa kuitenkaan.. (kop kop!)

update (n. 2 h myöhemmin): Teippailut päättyivät hippasen sen jälkeen kun alkoivat. prkl. Syynä siis algeerinen reaktio ja nyt sitten arpea ympäröi hienot punaiset koholla olevat läiskät. prkl. Tällä kertaa testissä oli 3M:n Micropore kuitukankainen haavateippi - ihoystävällinen. Eipä ollut mulle!

Lenkki

Jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Hyvä yritys oli ulkoilla hieman koirien kanssa. 100 metriä jaksoin Papun kanssa edetä, mutta eihän siitä mitään loppupeleissä tullut. Kolmen sekunnin välein tuli aina kiskaisu, mikä alkoi ärsyttää, vaikkei nyt mitään vaaraa kuitenkaan aiheuttanut. Lisäksi alkoi koiriltakin palaa hermot, kun etana vauhtiin, joten toivotin poikapoppoolle kivaa ulkoilua ja jatkoin omaa matkaani. Lopputuloksena kahden korttelin ympäri kiertäminen. Siitä se lähtee.

Melko tarkalleen kärsimysaikaa jäljellä apuvälineiden kanssa kolme viikkoa. Joskin kotioloissa tulee mentyä ilman sauvoja ja walkeria. Tuskaista puuhaa, kun pitää varoa, ettei paino mene päkiälle leikatussa jalassa. Kantapäähän ei myöskään siitä tykkää, että kaikki paino on siellä ja aika ajoin välähtelee limapussin tulehdus sitten siellä kantapäässä. Eli ei ole helppoa, kun on vaikeeta.

Välillä tulee kokeiltua jalalla toimiiko se. Se onnistuu helposti siten, että joko painaa jalalla kättä vasten taikka jalkaa lattiaa vasten. Jos jalalla saa painettua kättä pois taikka taikka nostettua kantapäätä lattiasta, niin homma on kunnossa. So simple!
Tosin kantapään nostaminen lattiasta tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta. Silloin tulee kummallista paineen tunnetta leikkaushaavan tienoille.. (onkohan se sittenkään ihan kunnossa?) Liekö sitten jotain kiinnikkeitä vai mitä ?

kohta enää 23 päivää jäljellä

Ja alkaa pipo kiristää jo melkoisesti. Yksi jos toinenkin edelleen rinteessä taikka muuten reissussa, mutta itse ei voi reissuja toistaiseksi kovin paljoa suunnitella. Viimeisten päivien aikana on toki tullut kesän golfeja sumplittua ja tällä hetkellä kovat on toiveet päästä lajin pariin 20.5, jos luoja ja Pekka suo. :)

Jos jotain hyvää, niin lauantaina hankitut pyöräilyhanskat geelipehmusteilla toimivat loistavasti sauvojen kanssa. Ei hankaa tippaakaan enää. Leikkaushaavasta ei ole kummoista raportoitavaa. Jostain syystä sen alareunaan oli tullut rupi, mutta eipä mitään huolestuttavaa. Niittien paikat ovat pikku hiljaa tasoittuneet, tosin muutamassa kodin on vielä hieman kuopalla, kun ei ilmeisesti ihonlaisrasvat ole vielä tasoittuneet kokonaan. Ehkä sitten nekin menee paikoilleen, kun pääsee liikkeelle oikeasti.. tai sitten eivät.

25 päivää jäljellä

..monohoitoa nimittäin. Ihan hippasen alkaa jo kiristää könkkääminen kotona, kantapään limapussin tulehtuminen viime päivien aikana, ihmisten ilmoitukset sekä fb status updatet ties minkä urheilun tahi edes elämän tiimoilta.

Meitsi on ja kököttää melko tiivisti kotona. Kahvilla voi käydä kepitellen lähikahviloissa tai autokyydillä kauempanakin, mutta se urheilu.. Kunpa pääsis edes jotenkin tekemään jonkun hikitreenin, mutta ei. Ei tällä kintulla mennä mihinkään. Toiveet on kovat, että vappuna sais jättää monon takavasemmalle ja pääsisi sen jälkeen uimaan taikka pyöräilemään. Hölkkä on kuulemma mahdollista heinäkuussa. mur mur. En tykkää.

Tsemppiä vaan polvipotilas Hannalle, joka jo pääsee ilman keppejä liikkumaan ja treenailemaan Paavo-koiran kanssa! Mä niin odotan sitä hetkeä, että pääsis rekkujen kanssa edes korttelin kiertämään.

Kirurgisen osaston poliklinikka

Is not the place you want be..

Sen verran oli taas säätöä ja meininkiä. Ritu (nimi muutettu) aniliininpunaisissa asusteissaan ja nahkatasissa roikottaa surkeasti kättään ja rääkyy puhelimeen; " Älä v...u! Älä soita enää mulle! Etkö sä oo jo aiheuttanu tarpeeksi! V...u!x15)".

Toisella puolella käytävää on Pirre (nimi muutettu) tulossa lääkäriltä ja hoitaja yrittää häntä ohjata röntgeniin.

Pirre: "Mä meen röökille nyt!"

Hoitsu:" Ei ku nyt mennään röntgeniin.."

Pirre:"mä käyn ihan nopeesti röökillä ku edellisestä on niin kauan!"

Hoitsu:" Ei ku nyt mennään suorinta tietä röntgeniin ja sitten lääkärin pakeille."

Parivaljakko lähtee suuntaamaan kohti röntgeniä ja samalla hoitsu näyttää paikan mihin Pirre tulee sitten sen jälkeen odottamaan vuoroaan lääkärille. Tosin Pirre meinaa jäädä siihen jo nyt. Eikä todellakaan löydä tuota samaa paikkaa enää röntgenin jälkeen. Pirre koittaa kysyä apua, mutta ohimenevä hoitsu vaan jotain mumisee mennessään. Pirre suivaantuu ja kiroaa paikan palvelun sekä parkkeeraan rollaattorinsa - minnekäs muuallekaan kuin- keskelle käytävää. Ja jää höpisemään itsekseen ja tarkastelemaan lappusiaan.. (tais olla muutama nappi unohtunut ottaa aamulla tai sitten meni muutama liikaa).

Näiden välillä olen ehtinyt saada juttuseuraa Mummosta, joka tuli tekemään tuttavuutta ja kyselemään oliko walkerilla vaikea oppia kävelemään. Hänellä on kuulemma ollut molemmissa jaloissa vielä hetki sitten samanlaiset. Nythän odottaa lääkärin tuomiota olkavarrestaan. Ei kuulemma ihan tiedä mikä kädessä on, mutta kuvissa näkyi kolme viivaa, mutta hän ei niistä oikein ymmärrä. Oli kuulemma jo menossa leikkaukseen, mutta sitten passitettiinkin kotiin, kun on noita riskitekijöitä niin paljon. Reuma näytti ainakin jäytäneen Mummon jäseniä eikä ihan eilisen teeren pojasta ollut iän puolesta kysymys. Kovin huolissaan oli hän, että tähänkö nyt työura jää pesulassa.. (Itse oisin kuvitellut sen päättyneen jo n.20 vuotta sitten).

Lääkärille pääsin vain noin 45 minuutin odottelun jälkeen. Homma toimi miltei sisään-ulos-metodilla, mikä ei sinänsä minua haitannut. Haava tsekattiin, ei huomauttamista. Walkerista poistettiin muutama koroke, ihan ok. Otin askeleen penkille istumaan, EI ihan ok. Lääkäri lopetti sanelunsakin kesken ja totesi, että toi ei sitten oo sallittua eli ei kokopainolla varaamista jalalle!

Sallittua siis nyt varata puolella painolla jalalle. Ja sen kuvailu meni kuta kuinkin näin:

Lääkäri:" Jos painat 70 kg.... (vilkaisu muhun ja ilmeestä päätellen pikainen korjaus painoarvioon) vai 60 kg ? niin puolet siitä saat varata jalalle. (daa?! Sen verran osaan kyllä laskea) Käy vaikka vaaalla kokeilemassa, niin tiedät.."

Okei. Selkeä ohje siis. Mutta könkkäily ilman sauvoja on kielletty. Ellei sitten tää könkkäjalka oo edellä. Kantapäälle saa varata, mutta päkiälle on vielä turha yrittää. Valoa on tunnelin päässä kuitenkin näkyvissä ja kuulemma kesällä saattaa päästä jo hölkyttelemään.

Päivän paras oli kuitenkin vielä vasta tulossa: seuraava kontrolliaika. Kuinkas muutenkaan, kuin vappuaattona 14.15. Viettäkää vaan muut silloin taas vappuriehan julistusta Otaniemessä, niin mä odottelen vuoroani Töölön sairaalassa taas Ritujen ja Pirrejen seassa. Hip Hei!

Unohdus

Tänään aamulla unohdin jo hetkeksi vaivani ja pomppasin sängystä ylös ilman sen kummemmin ajattelematta ja jalkaa tukematta monolla..

Kyllähän sieltä heti muistutus tuli, että ihan vielä ei olla täysin kunnossa. Ei muuta kuin peruutus taaksepäin ja monoa vaan jalkaan. Koko aamun onkin sitten hienoisesti tuntunut tämä tempaus jalassa.

Toinen juttu mikä tuntuu nyt jaloissa, on epäsuhta asento. Lonkat ovat siis päättäneet ottaa itseensä vinkkelissä olevasta asennosta ja nyt kumpaakin puolta jomottelee ja vihloo ihan kiitettävästi. Pitänee kokeilla tiikeribalsamia ja muita troppeja, kun pääsee kotiin.

Huomenna on tiedossa sitten visiitti kirurgin luo jälkitarkastukseen ja neuvot jatkokuntoutukseen. Pitäisi varmaan miettiä jokin kunnon entrance tuolle tapaamiselle! :) Parit kikka kakkoset kehiin ja lääkäri sanattomaksi!

Jotenkin huvittaisi jo hieman urheilla. Esimerksiki pyöräily tai uiminen kuulostaa jo melkoisen houkuttelevalta. Mieleen nousee ainoastaan kysymykset siitä miten homma saadaan alkuun, kun ilman monoa tuo eteneminen ei oikein onnistu. Helppohan se olis sitten edetä, kun on satulassa taikka altaassa. Ehkä lääkärillä on tähänkin konstit. Katsotaan mitä mieltä hän on näistä aivan loistavista ideoistani!