maanantai 10. elokuuta 2015

Lisää ravintola-arvioita

Life expectancy would grow by leaps and bounds if green vegetables smelled as good as bacon. Eli hyvä ruoka --> parempi mieli.

Loman aikanakin syötiin. Käytiin Porvoossa Sinnessä. Sanotaanko niin, että lounalla oli väkeä ja meteli sen mukainen. Lapsiperheitä näkyi useampi ja siitähän sitä meteliä riitti. Syötiin menu: Kurkku-minttukeitto, mulle lihaa ja seuralaiselle kalaa ja jälkiruuaksivadelmaa ja marenkia. Ei ehkä mennyt näin ihan jetsulleen, mutta piti kaivaa muistia, kun heillä on menuu vaihtunut. Parasta oli näistä ehkä jälkiruoka, jossa maut menivät loistavasti yhteen. Kauaksi ei jäänyt alkukeitto, joka oli varsin pehmeä ja maukas. Pahnan pohjimmainen oli pääruoka. Ei nyt varsinaiseseti mitään vikaa, mutta ei mitään erityistäkään. Aikaa meni kohtuullisen paljon tähän keikkaan, mutta ravintola oli toki aikalailla täynnä.

Jälkiruokakahvit otettiin paahtimossa ja pitää kyllä muistaa, että ensi kerralla sitä vältetään. Joka kerta siellä on tullut petyttyä kahviin. Niin tälläkin kertaa. Lähistöllä olisi kuitenkin niitä parempiakin kahviloita, jotka tarjoavat paakkelseja.

Viime viikolla illallistettiin sitten Meritorpassa Kalastajatorpalla. Näkymät ja keli mitä mainioimmat terassilla, mutta palvelu sen sijaan ei. Pientä säätöä oli ensin tarjoilijan kanssa, kun harjoittelijapojalla ei ollut muistiinpanovälineitä. Alkuun lohi-tataki ja minttukastiketta, joka oli täydellistä. Maukasta ja lohi ihan loistavaa. Minusta siitä, että ei saatu juomia tähän mukaan, kun luvattu olutlista jäi uupumaan eikä minultakaan taidettu kysyä viinistä mitään. Seuralaiselle burgeri ja minulle clubsandwich, joita sitten ooteltiinkin hyvä tovi eli lähemmäs 45 min. Seuralainen oli tässä vaiheessa tilannut jo IPAa ja sitä hänelle luvattiin toimittaa, mutta jotenkin matkalla se I sitten tippui kyydistä, mutta kuitenkin tuli Pale Alea. No juomaa nyt ainakin. Burgeri ja klubileipä ihan kelvot. En tarvitse ihan heti mennä uudestaan, sillä palvelun taso nyt oli mitä oli ja melkoisen hidasta toimintaa. Maha tuli kuitenkin lopulta täyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti