maanantai 28. kesäkuuta 2010

Golfin kirot ja ilot

Molempia on ollut ja molemmista on selvitty. Alkukausi tuntui aivan karsealta ja jotenkin mailasta kiinni pitäminen tuntui kovin kummallisesta. Muutama uhkaus tuli annettua, että bägi lentää justiinsa jorpakkoon, mutta niin ei nyt kuitenkaan käynyt. Hyvä niin, sillä juhannuksena Tahkottiin kolme kierrosta. Kaksi kiekkaa Tahkon vanhalla ja lopuksi vielä yksi uudella kentällä.
Alun tulokset eivät olleen kovin lupaavia, mutta ekalta kiekalta kuitenkin tuli tiristettyä 25 pistettä ja 116 lyöntiä. Avaukset oli täysin hukassa, mutta mikäpä pakka nyt koskaan olisikaan täydellinen. Paras lyönti oli 17.väylän avaus (n.200 m) ja siitä sitten saikin mukeltaa palloa kuppiin hetken, kun matkaa oli jäljellä 30 m.

Tokalla kiekalla tuli kiskaistua suvereeni pisin draivi-kisan voitto, mikä lämmitti mieltä. Muutenkin kierros oli kohtuullinen vaikkei mieleen jäänytkään mitään kovin ihmeellista suoritusta. Tai no olihan se komea väylälle 16. (par 3) huitaista sellainen harkkalyönti, että turpeet lentää ja pallo ei liikahdakaan.. Hups! 34 bp ja 109 lyöntiä.

Uudella kentällä sitten päätöskierros ja uusi kenttä minulle. Muutaman kohdan olisi voinut pelata toisin, jos olisi hieman paremmin tiennyt mihin ollaan menossa. Ei kuitenkaan mitään megahazardeja, vaikka eka ysi menikin peruspelillä eli hieman takellellen. Takaysille sitten voimapullan saattelemana ja ekalla kiskaisulla 230 metrin avaus. (Eräät ehtivät suorittaa 5 lyöntiä ennen kuin pääsivät samoille kohdille avauksen kanssa.. :). Matka jatkui ja chipillä päästiin kolkuttelemaan eaglea, joka jäi kuitenkin reilun putterin mitan päähän. Kasetti kesti ja pallo upotettiin sitten birkkuna sisään! Ihan samaa rataa ei jatkettu ja välillä pallo otti kipakan slaissin metsään, mutta loppuun asti sinniteltiin. Tuloksen paras ysi ikinä: 45 lyöntiä, 25 bp.
Kokonaisuudessaan päädyttiin lukemiin 101 lyöntiä, 38 bp. Ei ollenkaan paha! Ehkä tätä harrastamista voikin jatkaa vielä..

Akillejänteen vaivoista ei tietoakaan ja omilla jaloilla voi kevyesti kipattaa kiekat.
Bonuksena taas Audi-Esko oli takana tulevassa ryhmässä omaan ehkäpä hieman ylimieliseen tyyliinsä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti