Tekemättä jääneet jutut

Minkki P.:n innoittamana muutama sananen jutuista, joita ei (taaskaan) tullut tehtyä..

Ihan ekana on sanottava, että nyt on taas se aika vuodesta, kun huomaan, että motivuksen kortilla taitaa olla aika läjä käyttämättömiä sali- ja jumppakertoja. Joo, oli hyvä ajatus siitä, että vaikka aamutuimaan kipaisi ennen töitä tai iltaisella tai lauantaisin sille kivalle tanssitunnille.. Joo, ideana ihan hyvä, mutta ei. Ja nyt selitysosio: noi koiraharrastukset vaan rytmitti vaan niin paljon viikonpäiviä ja jos raunioilla istuu iltaysiin, niin ei sitä enää sen jälkeen kipaista salille eikä oikeastaan aamullakaan pääse niin aikaisin ylös sängystä, että silloin menisi. Viikonlopuista ei tarvi puhuakaan, nehän vietettiin joko koirakisoissa tai golfkentällä.

Piti mennä lenkille useammin, kun kerran agilityssäkin päästiin alueelliseen valmennusryhmään ja olis hyvä, jos keväällä olis parempi kunto kuin ryhmän aloittaessa. No oisinko ehkä kerran käynyt. Tulihan siitä hyvä olo, mutta edelleen taas aikaa on vaikea löytää. Etenkin, jos tietää, että duunin jälkeen pitää viedä noi karvajätkät lenkille. Ai niiden kanssa juokseminen? Joo, onhan sekin yksi vaihtoehto, mutta ku noi on vähän eri tahtisia jamppoja. Sitä paitsi mullekin tuli tosi kipeät jalat sen kerran kun niiden kanssa juoksin.

HeiaHeiassa taisi olla tavoitteena myös tiivistyä viiden kilon verran. Siinä nyt ehkä viime viikon ruokamyrkytys jeesasi vähän, mutta muuten on aika hiljaista. Hyvä ruoka, parempi mieli ja yleensä myös loistava seura. Need I say more.

Bussia tuli käytettyä alkuvuonna, mutta kesän jälkeen duunimatka on taas taittunut Otaniemeen omalla autolla. Onhan se kuitenkin se kaikki kuusi kilsaa ja seutulippukin pitäis maksaa. Tosin toissa viikolla olisi voinut olla bussipäivä, kun se ilkeä parkkihallin seinä kävi lähentelemään pököttiä. Hups. Pyörälläkin menin kerran, sitten en enää jaksanut. Jotenkin se, että aamulla menee aikaa johonkin matkaan vaan turhauttaa. Pitäisi päästä vaan tekemään jo. Ruskeasuolle sentään menin useastikin pyörällä, koska Pikku-Huopalahden läpi oli vaan niin kiva aamuisin polkea auringonpaisteessa. Vähän turhautti se, että hiki ehtii tulla siinä kahden kilsan matkalla, kun ei osaa tarpeeksi rauhallisesti polkea. Otaniemeen mennessä tulee megahiki ja megamegajälkihiki, joka on ihan superärsyttävää.

En edelleenkään pysty pitämään kiinni siitä, että sopisin itseni kanssa paikat tärkeille tavaroille, koska mähän muistan kuitenkin mihin mä ne laitoin. (No en muista ja sitten seuraa härdelli). No joo, avaimet menee jo aika rutiinilla samaan paikkaan, mutta sitten onkin kulkukortit ja vähintään pipot ja hanskat hukassa. (Koska mähän muistan mihin mä ne laskin. Not).

Yhdet villasukat mulla on edelleen kesken, koska en muista miten ne piti viedä loppuun. Varsi on miltei tehty ja muutamaa kavennusta on vaille, että pääsis tekemään teräosan, mutta kun on niin vaikeata ja ohjekin hukassa. Ei kai sen nyt niin väliksi olisi miten sen loppuun tekee, kunhan tekisi. Kukaan tuskin huomaisi mitään, kun lankakin on sopivan kirjavaa. Itelle ne kuitenkin on tulossa. Tuliskohan ne sittenkin tehtyä välipäivinä. (Tuskinpa).

Läjä kirjoja on lukematta. On keskenjääneitä, mutta miten niitä nyt lukea loppuun, kun muistaa juonta ja ei kuitenkaan muista. Pitää palata tarkastamaan kuka nyt oli kukakin ja edes takaisin pitää plärätä. Ehkä ne ei vaan sitten olleet kovin kiinnostavia kirjoja. Saako ne sillä perusteella jättää rauhaan? Sitä paitsi, jos joutuu muuten työn puolesta lukemaan päivät pitkät, niin voi arvata onko enää illalla intoa jatkaa samaa hommaa. Synninpäästö tästä siis minulle. En ole huono ihminen vaikken noita koskaan saisikaan luettua.

Hierojallekaan en ole kesäloman jälkeen päässyt. Ei ole ollut aikaa. Hassusti sitä aikaa on kuitenkin koirien kiikuttamiseen osteopaatille Turkuun lauantaiaamuna klo 9:ksi tai fyssarille milloin minnekin ja mihinkin aikaan.

Näin. Tässä ehkä tärkeimmät. Laitetaan kohta perään sitten se mitä tuli tehtyä.

Se pieni ero

Kun espoolainen puhuu linnassa olemisesta, niin viittaus on silloin presidentin itsenäisyyspäivän juhliin.
Kun äänessä on vantaalainen, on kyseessä ihan toisenlaiset ja ehkä vielä astetta vartioiduimmat tilat.

Täältä tähän.

Kiila

Brunssitestissä Kiila. Muissakin blogeissa tätä oli jo arvosteltu ja osa arvosteluista oli moittinut ainakin lauantain brunssia. No varmuuden vuoksi testattiin sitten sunnuntain tarjontaa.

Paikkaanhan on kaksi sisäänkäyntiä, toinen Mannerheimintien puolella ja toinen Kalevankadulta. Tiimimme sitten odottelikin näiden eri sisäänkäyntien luona. Onneksi oma pinna ei odottelua kovin paljoa kestänyt, niin rimpautuksella löysimme toisemme ja ehdimme saada pöydän ennen ryysiksen alkamista. Salin puolelta kaikki pöydät olivat joko varattuja tai niissä oli jo ruokailijoita, mutta baarin puolelle vielä mahtui. Kello oli tässä vaiheessa 11.50 ja klo 12 jono tiskille oli jo melkoinen. Eli kannattaa tulla paikalle ennen puoltapäivää tai sitten varata pöytä. Baarin puolen pöytä ei ollut hullumpi ja totesimme sen olevan rauhallisempi kuin salin puolella, jossa ei oikeastaan akustiikkaan ole panostettu.

Pöydässä oli tarjolla melko suuri valikoima kylmiä ja lämpimiä ruokia, mutta olisin ehkä kaivannut hieman lappuja siitä, mitä nyt oikeastaan oli tarjolla. Suosikiksi tällä kertaa nousivat punasipuli-majoneesileivät, karjanpiirakat munavoilla (klassikko) sekä aina raikas mysli jogurtin ja marjojen kera. Cesarsalaatti oli vähän laimeaa eikä kovin hyvän makuista. Munia oli tarjolla jonkun mähnän kanssa, mutta skippasin ne. Muuten ei oikein jäänyt mieleen mitä muuta olikaan tarjolla.

Lämpimina ruokina oli tarjolla kanaa (en maistanut, mutta seura kertoi, että marinadi oli liian voimakasta), possu (jäi sekin välistä, eikä seurallekaan tippunut alas kokonainen pala), uuniperuna (njääh, kermaviilikastike ei näyttänyt houkuttelevalta) ja munakokkeli ja pekoni (kokkeli oli hieman vetistä ja makeaa, pekonit löllöjä lörpäkkeitä). Ei siis kovin vahva suoritus. Tosin tässä vaiheessa oltiin syöty jo niin paljon kylmiä ruokia, että ei enää mikään nälkä ollutkaan.

Sitten jälkiruokapöydän kimppuun. Tarjolla suklaakakkua, joka lupasi enemmän kuin antoi kuten myös toffee/pähkinä-mikä-lie-vaahto. Parasta antia olivat pannacotta (Miten yllättävää!!) sekä hedelmät. Pannacotta oli rakenteeltaa hyvä ja päällä oli jokin marjaliemi. Peruskamaa sinänsä, kun ei siitä mitään erikoista jäänyt mieleen. Hedelmät olivat kypsiä ja mehukkaita (melonia muutamaa lajia, ananasta, kiiviä yms.).

Juomina tarjolla kahvia, teetä, vettä ja (halvinta) appelsiinimehua.

Ruuat ihan ok, mutta eivät mitään huippuelämyksiä. Ehkä se kertoo jotain, jos omasta mielestä parasta olivat karjalanpiirakat ja pannacotta (kuinka yllättävää?). Siihen nähden kaksikymppiä on aika paljon, etenkin kuin samalla rahalla löytyy parempiakin paikkoja kaupungista. Ihan ok kokemus kuitenkin.

Hyvä ruoka, muttei kuitenkaan parempi mieli

Näin voisi kuvailla lauantaina suoritettua visiittiä Tony's Deliin. Homma lähti siitä, että ihan aluksi jouduttiin odottelemaan, että joku henkilökunnasta edes tsekkaisi pöytämme tilanteen. Siinäkin taisi tarjoilija vaihtua toiseen ennen kuin saimme tiedon, että pöytämme siivoaminen on vielä kesken, joten josko odottelisimme hetken. Virallinen meriselitys oli, että edellinen seurue ei ollut vielä poistunut, mutta minun mielestä pöytä näytti kyllä tyhjältä. 

Retkueemme siis siirtyi odottelemaan. Juomaakin haluttiin siihen väliin sitten nauttia. Harmittavasti vaan meinasi loppua henkilökunta tässäkin tilanteessa ja juomien saaminen hieman kesti. Saatiin ne kuitenkin ja ehdittiin ne nauttiakin ja ihmetellä, että 35 minuuttia on kohta kulunut siitä, mihin alunperin pöytävaraus oli allokoitu. Joku sitten reippaasti asian perään kyseli ja sitten jollekin henkilökunnastakin välähti, että niin se pöytähän on valmiina. Unohtui vaan ilmoittaa asiasta meille.

Suoritettiin sievässä epäjärjestyksessä pöytään siirtyminen ja vihdoin päästiin tilaamaan ruokaakin. Vierustoverin kanssa päädyttiin Capreseen ja oikein ihmeltiin, ettei listassa ko. annoksessa mainittu rucolaa. Ilmeisesti joku kuuli tämän keskustelumme ja annoksen saapuessa pöytään, siinä olikin suurimmaksi osaksi rucolaa, mutta listassa luvattu basilika sen sijaan puuttui. Täällä päästiin kuitenkin alkuun.

Ennen pääruokaa ehtikin sitten vierähtää tovi, jos toinenkin. Onneksi juttu luisti ja tasainen pölinä piti mielet virkeinä. Pääruuankin suhteen kävi joku pikku moka, mutta se on tähän mennessä jo unohdettu. Annoskateutta oli ilmassa ja illan parhaimmailta näytti lohisalaattiannos.

Seuraava härdelli koettiin jälkiruuan yhteydessä, kun ilmi tuli pientä epäselvyyttä annoksessa olevien pähkinöiden suhteen. Näistähän ei toki ollut mainintaa menussa. Toiselle sattui annokseen allergiaa aiheuttamattomia pähkinöitä, kun taas toisen annos oli luovasti koristeltu pähkinöillä, vaikka oli taidettu mainita ettei pähkinöitä saisi olla ollenkaan. Kolmannelta taas jäi puuttumaan jälkiruoka kokonaan, vaikka menukokonaisuuteen se kuuluikin. Tarjoilijan peliliike tässä vaiheessa oli tarjota kahdelle epäonnisimmalle välijälkiruoka. Sattui vielä itseasiassa niinkin, että tarjoilija juuri kertoi, että tuo kahvit jälkiruuan jälkeen ja seuraavaksi allekirjoittaneen nenän alle ilmestyy tilattu capuccino. Sitä ei ilmeisesti lasketa kahviksi, sillä tässä vaiheessa jälkiruokaa ei vielä oltu nähty.

Melkoista sekoilua sanoisin. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja erityisesti creme bruleeta oli jälkiruuaksi tarjolla liiankin kanssa. Onni onnettomuudessa oli se, että paikalla oli ihmisiä, joita ei usein näe, niin aika meni siinä kivasti kuulumisia vaihdettaessa. Ruoka oli siis hyvää, mutta palvelussa olisi hurjasti parantamisen varaa.

Päivän käännöskukkanen

Löytyi lounaalta: Jansson's temptation.

Muutakin turinaa tulossa ihan näillä näppäimillä, sillä kuvat on jo saatu siirrettyä kamerasta koneelle.

Roller Derby

Jännää oli. Suomen joukkue oli jenkkeihin verrattuna melkoisen leimi ja jäi taidoissa rutkasti jälkeen, mutta muutama mahtava suorituskin nähtiin suomalaisilta. Mutta muuten taklaukset tulivat myöhässä ja vastustaja pääsi helpoilla harhautuksilla ohi suomalaispuolustuksesta. Pöh. 

Mutta meininki oli ihan loistavaa ja hippasen poikkeavaa perusurheilukatsomosta. Kasseista kaivettiin esiin omia pulloja ja näppärimmät tilasivat pitsataksilta pitsatkin katsomoon. Melkoinen härdelli ja kun Suomi pääsi tekemään pisteitä, niin mikä meteli siitä syntyikään. Toki muutenkin kannustettiin koko ajan, mutta pisteiden teon aikaan tunnelma ratkesi vallattomaksi mylvimiseksi. Hauskaa oli nähdä tätä lajia ja varmaan tarttis ruveta suunnittelemaan mistä tähän löytäis ajan. Ja taidot noiden luistinten hallintaan. Mielessä on kuitenkin kokeilu vuodelta n.1990 ja silloin niillä edettiin lähinnä niin, että radan kaiteista pidettiin kiinni ja vedettiin itseä eteenpäin. Muuten homma oli lähinnä maakosketusta. Ehkä tätä pitää miettiä vielä.

Kuinka piristää muiden päivää ?

Vinkki 1: jää kiinni molemmista korkokengistä Stockan tuulikaapin kuramattoon. Siinä on hauskaa takana tulijoilla, kun ne sitten koittavat väistellä sinua, kun kiskot niitä kenkiä irti. Kukkakaupan ja kahvilan myyjääkin vähän hymyilyttää.
Tämän performanssi jälkeen voitkin kipaista itsellesi Delistä Super Girl Lassin, joka on ehkä maailman parasta. Sen verran terästyttömäinen olo tuon rimpuilun jälkeen.