Asiakaspalvelua

Ihan vaan sellainen pikkuvinkki kaikille kuntosalin pitäjille; Jos joku ottaa teihin yhteyttä ja kysyy, että voisko kuntosalikortin voimassaoloaikaa pidentää, kun on sattunut treenaamisen estävä vamma ja sairasloma, niin se vastaus ei ole; "Tuu käymään ja näyttämään lääkärintodistus!".

Se liikkuminen ei oo niin kauhian helppoa kepeillä ja "monolla", kun autoa ei pysty ajamaan eikä julkistenkaan käyttö ole se vaihtoehto. Sellainenkin homma on keksitty, kuin sähköposti ja siihen saa aika näppärästi liitteinä laitettua erinäköistä ja kokoista dokkaria ilman, että paikan päälle tarvitsee tulla asiaa selvittämään.

Nelisen päivää on aikaa kontrollikäyntiin ja innolla odotan perjantaita, jolloin toivottavasti parantuminen taas hippasen hyppää eteenpäin ja monosta poistetaan muutama koroke. Tosin eipä noissa korokkeissa sinänsä ole mitään vikaan. Jospa sitä nyt vihdoinkin oppis kävelemään niillä koroilla varustetuilla kengillä ikuisten tennareitten sijaan.

Viimeinen napapiikki

.. meni vihdoinkin eilen. Tosin myönnettäköön, että jokailtaiseen pistämiseen ehti jo tottua eikä se enää niin epämiellyttävä juttu ollutkaan. Ainakin veritulpat pysyivät poissa varmasti. Viime aikoina liikkumisen määrä on ollut kyllä sellainen, ettei siihen välttämättä olisi lääkeaineita tarvittu avittamaan.
Liikkeellä siis ollaan eikä menoa voi estää. Viikko vielä kahden kepin avustuksella pitää sinnitellä. Kuntopyörän selkään pääseminen on mielessä päivittäin. Sen verran kuihtuneelta alkaa tuo toinen jalka nyt näyttää, että jotain on päästävä tekemään. Pohje on kuin mikäkin purje, joka hölskyy holtittomasti ja sääri on muuttunut länkisääreksi. Nilkka sen sijaan on hyvinkin jämäkkä - mallia emäntä. Toivottavasti sekin saadaan vielä hieman kapoisemmaksi, kun päästään kunnolla jalkaa käyttämään.

Sauvat nurkkaan ?!

Tekis mieli heittää jo noi sauvat menemään, mutta annettu ohjeistus puhuu niiden käytön puolesta. Kotona tosin jo loikin menemään sauvoitta, mutta pidemmille reissulle tuo luottopari lähtee vielä mukaan. Ja ainakin portaita mennessä, on ihan hyvä tukeutua niihin.

Nilkka on operoidussa jalassa melkoisen paksu ja kerää itseensä nestettä päivän aikana melkoisen kiitettävästi. Kaasuttelemalla sitten koitetaan aina välillä pistää nesteitä liikkeelle ja nilkkaa kapoisemmaksi. Melkoisen turhauttavaa touhua.

Jääköhän sitä tästä joku vinoasento, kun tukikenkä on korkeampi ja oleilu tapahtuu nyt toinen lonkka koholla eli peruskeikistelyasennossa. :) Lisäksi tosta operoidusta jalasta on ihan kivasti lähtenyt kaikki lihakset. Pohje on pelkkä nahkapussi ja koitan löytää siellä olevaan herneenkokoiseen lihakseen yhteyttä, mutta toistaiseksi se tuntuu olevan jonkinmoisessa talviunessa. Reisissä on myös havaittavissa selkeä ero. Niin ne vaan lihakset kuihtuu, kun niitä ei käytä. Jos jotain hyvää sauvoissa on ollut, niin käsiin taas on ehkä tullutkin hieman lihaksia sauvojen varassa käpyttelyn seurauksena. Kuitenkin, jotenkin odotan jo innolla sitä päivää, kun pääsee salille etsimään noita kadonneita lihaksia tai uimaan tai kävelylle koirien kanssa tai sählypallon perään tai...

Tässä jalassa arpikin kaunistus olisi..

Ohessa kuvat ennen ja jälkeen perjantain..

Hakasilla:

Ja ilman:

Komealta näyttää. Saa nähdä miten komeaksi tämä kehittyykään tässä kevään mittaan. Treenailu on aloitettu ja kaasuttelu jalalla onnistuu jo kelvollisesti. Tosin ei vastaa ihan mun käsitystä kunnon hikitreeneistä..

Hakaset pois

Tänään tuli suuri edistysaskel paranemiselle ja hakaset poistettiin jalasta. Tosin hommahan luonnollisesti hieman jänskätti. Muistelin viime kertaa (kohta n.20 vuotta sitten), kun tikkejä poistettiin ja taju tais silloin mennä vaan kolme kertaa. No tällä kertaa meni vähän paremmin. Ei mennyt taju nyt kertaakaan, mutta ku homma oli ohi, niin sitten sumeni näkökenttä. Onneksi oli vartin verran varattuna aikaa minulle, ja tuo aika tuli myös käytettyä sitten istuskeluun terveydenhoitajan huoneessa. Lisäksi sain mehutarjoilun. Vastinetta siis verorahoille.

Haava on ihan siisti ja sekin itsepäinen kohta, joka aikaisemmin ei ole halunnut umpeutua oli nyt umpeutunut. Tosin kantapään tienoilla oleva haavan kohta oli ennakko-oletuksesta poiketen vielä auki. Toivottavasti tuo kohta kiinnittyy omia aikojaan nyt, kun hakaset on poistettu. Muuten ei pitäisi olla mitään hätää. Treenaaminenkin (nilkan ojennus/koukistus) sujuu nyt hieman helpommin eikä töppönenkään paina niin pahasti.

Könkkäily on viikon aikana kehittynyt jo kohtuu vauhtikkaaksi etenemiseksi. Edessä kuitenkin vielä ainakin kaksi viikkoa noiden sauvakavereiden kanssa. Ehkä pitää kohta hommata se skeitti ja treenata meno vastaamaan Visa-mainoksen menoa. Visan vinguttelu sujuu jo.

Tänään olen hyödyntänyt myös huomaavaisten taksikuskien palveluita. Ensimmäinen jutteli tosin myös läpi oman sekä tyttärensä sairaushistorian, mutta mikäs siinä. Toinen availi superauliisti ovia ja asetteli autoa parhaaseen mahdolliseen kohtaan, jotta pääsisin kyytiin ja pois sieltä. Näitäkin siis löytyy!

Ihmeellistä sakkia..

..ovat edelleen miehet. Tänään taas tuli todistetuksi muutamankin kerran. Yksi halusi kiilata ruokajonossa (ettei vaan tarvitsisi auttaa), mutta se olikin joku norjalainen... Toinen möhömaha-laukkuäijä ihan vaan halusi varmistaa saavansa taksin ja meni oikein minua edemmäksi keskelle pihaa sitä odottelemaan. Heitti hieman minulle hassunhauskaa läppää ja sen jälkeen kyräili etten vaan veisi hänen taksiaan. Kun pihaan kurvasi kaksi taksia, niin toki mies huutaa heti omaa varausnumeroaan ja sitten kipuaa taksiin, joka on minua lähempänä, vaikka seisoi yhtä lähellä kumpaakin kaaraa. Okei. Ei ehkä kaada maailmaa.

Tosin yhtään fiksumpi ei ole toinen taksikuskikaan. Ei elettäkään, että siirtäisi autoa lähemmäs minua vaan odottaa, että kierrän möhömahan taksin. Kuski ei tule avaamaan minulle ovea, ei auta sauvojen asettelussa kyytiin puhumattakaan repun kyytiin lastaamista ja varmistamista, että pääsen ylipäätänsä kyytiin, kun kyseessä oli kuitenkin hieman korkeampi ajoneuvo. No onneksi ajomatka on lyhyt. Tosin taas, kun maksut on maksettu, niin kuski jää odottelemaan paikoilleen tuijottaen tyhjyyteen, että saan tavarani matkaani ja poistuttua autosta. Teki mieli vähentää olemattoman asiakaspalvelun osuus laskusta.

Pisteet menee tänään jenkkisedälle, joka ihan pyytämättä tajusi ojentaa auttavan kätensä ja auttoi minua tarjottimen kanssa lounaalla. Pisteitä myös Pellervolle, joka ystävällisesti kysyi miten meinaan tarjottimen kanssa selvitä.. Näin tänään. Huomenna taas uudet haasteet.

Tänään töissä!

Eli koko päivä kodin seinien ulkopuolella! Uskomatonta!

Tosin vaatii hieman suunnittelua ja avittajia matkan varrelle. Ensin tietty pitää saada kyyti työpaikalle. Eihän sinne meno onnistu julkisilla eikä etenkään kävellen, vaikka työpaikka sijaitseekin kilometrin päässä kotoa. Tosin ennen tätä pitää miettiä miten kaiken tarpeellisen tavaran saa kuljetettua sinne mukanaan. Mutta tähänhän oli jo reput ja vyölaukut ja muut rensselit ratkaisuna..

Seuraavana vuorossa on toki hieman haasteita painavien ulko-ovien availussa, mutta onneksi tähän löytyy huomaavainen jenkkisetä avittamaan ihan oma-aloitteisesti. Ongelmia tulee etenemisessä sisätiloissa. Jalka paketissa nimittäin aiheuttaa sen verran sympatiaa ja kummastusta, että matkanteko on hidasta, kun pitää pysähtyä aina parin metrin välein kertomaan koko tarina.

Paikasta toiseen siirtyminen tavaroineen säilyy haastavana koko päivän ajan, mutta onneksi Pikku-Jukka toimii loistavana tavaroiden kantajana kerroksesta toiseen. Jotenkin tuntuu melkoisen tyhmältä ja diivailulta pyytää muita tarjoilemaan iltapäivätee haluamaani paikkaan. Mutta minkäs teet; kun on kaksi kättä kiinni sauvoissa, niin ei siinä mitään kanniskella mihinkään. Sauvoilla on myös hippasen haastavaa liikkua täpötäydessä neukkarissa, missä erinäisiä tietokoneiden piuhoja, ihmisten matkalaukkuja, ulkovaatteita ja ties mitä on aseteltuna esteiksi. Suunnattomasti alkaa myös harmittamaan sen jälkeen, kun on tuupannut kymmenkunta tuolia takaisin pöytien alla keskeltä käytävää, jotta pääsisi eteenpäin, ja tuoleja riittää vielä toinenkin mokoma blokkaamassa tietä.

(Töissäkäyntikokemuksen mukavuutta myös lisää se, että neukkarista loppuu todellakin ilma kesken ja tuloksena on massiivinen päänsärky, joka lähtee pois vasta kotona Burana 800:n ja päiväunien voimin).

Järjestelyjä vaatii vielä kotiin lähteminenkin. Se onnistuu onneksi helposti ja Erden Golf kyyditsee minut kotiovelle. Enää puikahdukset ulko-ovesta, hissiin ja hissistä sekä kotiovesta. Ei niitä kyllä kauheasti voi puikahduksiksi sanoa, mutta olo on kuin Olympiavoittajalle! Selvitty on päivästä !

Lisäksi sain tänään myös vertaistukea toiselta akillesjänteensä katkaisseelta, jonka paraneminen on jo edennyt siihen pisteeseen, ettei sauvoja tarvita. Tosin kyseinen herra kuvaili omaa kävelyään nylkyttämiseksi. Aattelin ehkä kuitenkin jäättää tuon nylkyttäminen meidän koiraherrojen tehtäväksi, kun pääsen yhtä pitkälle kuntoutuksessa..